Sain taas kerran huomata, miten hyvin opeteteltu kosketustekniikka koiran kanssa toimii. Siitä on ollut hyötyä monessa paikassa, niin koulutustilanteessa kuin muussa elämässä. Moonakin tapaili heti kuonoaan kohti sienipurkkia, kun sitä sille näytettiin. Ei mennyt kauan, kun kuono oli jo purkissa sieniä nuuskimassa. Siitä oli helppo jatkaa sienien maasta etsintään. Kaikissa vaiheissa koira palkittiin suorituksesta.
Löytämisen merkiksi Moona tarjosi useita vaihtoehtoja. Ensin oli sienen nuuskinnan jälkeen katsekontakti, joka ei välttämättä ole hyvä, jos koiralla ja immeisellä on metsässä matkaa toisistaan. Sitten tarjottiin käpälällä koskemista, joka ei myöskään toimi em. syystä. Maahanmeno oli jo parempi ja haukkuakin Moona tarjosi. Kotonakin kokeiltiin etsintää sisällä. Hippu ja Muusa olivat h-moilasena, että meinasitko emäntä nakit jonnekin meiltä piilottaa - me kyllä etsitään, lempipuuhaa - mitä hittoa, ei löydy nakkeja? Moona odotteli oven takana vuoroaan ja tormakasti etsimään. Se löysi sienen ja tällä kertaa se otettiin suuhun, josta sitten vaihtokaupat nakin kanssa toimivat.
Paljon täytyy vielä treenata itse sienien kanssa, että touhusta tulisi totta. En jaksa vielä uskoa, että Monni hakisi jo huomenna metsästä mulle kantarellit mutta hyvällä alulla ollaan. Lisää sienikoirista...
Sienimetsästä löytyi myös ihana kurapuro, jossa koira voi naamioitua
sienisissiksi. "Nyt eivät sienet huomaa, että niitä metsästän", tuumaa Monni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti