maanantai 25. joulukuuta 2017

Joulunhurputusta

Aatonaattona vieraili Hugo-herra joulujuoksuilla. Kun ei peltolenkkiä ollut aurattu, taisi Moonalla ja Hugolla mennä enemmän painin puolelle. Moona jyräsi mutta Hugo oli kuin liukas lätkä ja pelasti itsensä hypyillä ulos tilanteesta. Muusa pyöri mukana mutta halusi enemmän sivusta seurailla naskalien touhuja.

Aattona Moona seurasi taas kerran valppaasti kaikkia tekemisiäni."Mie kyllä tiiän, että tännään on pakettipäivä, joko nyt olis se hetki!!" Jouluherkkujen tuoksut saivat myös kissat hulluuden partaalle. "Jihuu, ne ovat varanneet meille kalaa ja koirien joulupuurokin haisee nenuliin". Hepulikohtauksia oli tiedossa.

Illan hetkillä koiruudet saivat pakettinsa ja ah sitä autuutta, kun sai joululuun järsittäväksi!

On sopivan korkuiset nietokset, kun joulu on Uilossa meillä.
Ja koirilla jouluiset mietokset, on joulua rinnassa heillä.
Me taasen haukumme riemuiten, kun joulupuuroa on meillä!
Ja kaikille joulua toivomme, mi kulkee lenkkipolkujen teillä.

lauantai 23. joulukuuta 2017

Hippu 22.5.2001 - 22.9.2018, osa I

16,5 vuotta saimme yhdessä taivaltaa. Sitten tuli aika luopua rakkaasta ystävästä - yhdestä parhaimmista. Suuri suru leijui ympärillä mutta toisaalta oli helppo käsittää luopumisen tarve.

Hippu oli ensimmäinen oma koiruuteni. Muistan sen hetken, jolloin se haettiin uuteen kotiin - hurjaa kuolausta auton etupenkillä meikäläisen rinnuksia pitkin. Muistan sen hetken, kun Hippu oli pennunhuima ja lähdimme sienimetsään. Aikansa nappula seurasi miun haahuilua sienten perässä ja sitten se päätti asettua sammalvuoteelle päiväunille. Viisas päätös, koska siitä saattoi katsella emännän etsimispuuhia ja vetäistä samalla pienet tirsat.

Pennunnappulana Hippu pääsi mukaan veneretkelle, kun mentiin Höytiäisen Jouhteniseen etsimään Sirnihtaa. Hippu taivalsi mukanamme urhoollisesti mutta kun sen pää meinasi hukkua korkeaan mustikkavarvikkoon, piti se ottaa syliin ja kantaa reissun ajan ja takaisin veneelle. Höytiäisen venereissut olivat Hipulle muutenkin mieleen, kun pääsi uimaan - Hipun lempihommia.

Pomo. Se oli Hipun virka tässä eläinten valtaamassa kotitaloudessa ja josta se piti kiinni viimeiseen asti. Vaikka se jäi vanhuuttaan vähän heikommalle voimiensa puolesta, ego ei kärsinyt. Hirmuinen haukun voksaus kertoi kaikille, että mie olen kingi. Oman reviirinsä lisäksi Hippu oli sitä mieltä, että mie olen myös kylän kingi mutta onneksi ei yhtään matsia tarvinnut koskaan katsoa.

Hipun kanssa tuli käytyä lähes kaikissa paimensukuisten Katselmuksissa. Usein Hippu pääsi jatkoon ensimmäisestä kehästä, koska tämä tyttö osasi esiintyä kehässä viimeisen päälle. Pitkärunkoisena koiruutena sen notkoselkää usein arvosteltiin miinuksella ja parissa Katselmuksessa se oli hieman pönäkkä. Vuosina 2016 ja 2017 Hippu palkittiin Katselmuksen vanhimpana narttuna. Veteraanisarjassa Hippu pärjäsi hyvin ja tuli valituksi Joensuun Katselmuksen narttusarjan voittajaksi sekä koko Katselmuksen parhaaksi nartuksi eli Karjalan Heiliksi vuonna 2016. Tämä oli emännälle iso asia! Kyynelsilmin katselin Hipun hienoa menoa ja esiintymistä kentän laidalta ja olin siitä niin ylpeä kuin voi olla.

perjantai 15. joulukuuta 2017

Blogi on ollut tauolla

Syksyn aikana on tapahtunut kaikenlaista, joten olen joutunut jättämään blogin pitämisen tauolle. Jatkan kirjoittelua vuoden vaihteessa, joten silloin lisää kuulumia koiruuksien elämästä.