Tokoagi 3 -kurssilla

Kakkoskurssin perään alkoi tokoagin kolmosvaihe. Aika vinkeitä temppuja on tiedossa. Mm. sanomalehden lukeminen on yksi tehtävistä. Moona osaa jo aakkoset, joten kaukana ei ole tempun suorittaminen. Tosin tässäkin liikkeessä immeinen sitä lehteä lukee ja koiruuden pitää malttaa olla paikallaan kolme minuuttia. Aika hurja aika!! Toko 1:n kahden minuutin paikallaan olokin tuntuu ikuisuudelta. Lisäksi tiedossa on keilausta, jossa immeinen kaataa keiloja ja koira katsoo paikaltaan. Meille helppo nakki tämän rauhallisen lappalaisen kanssa. Kaada vaan, oikein potki, mie vaan katson, tuumaa Moona.

Kurssin jälkeen suunnattiin geokätköilyreissulle Koitajoen maisemiin. Aivan mahtavat kohteet olivat edessä, laavuja Koitajoen varrella ja ruskan maalaamissa koskimaisemissa. Jokainen kätkö kävelytti meitä enemmän ja vähemmän, Moona mukana peesissä. Tarkkana Monni oli, ettei vaan emännät katoa matkasta. Matkaa kertyi reippaasti ja loppumatkan kätköillä Moona oli sitä mieltä, että mie jään tänne autoon makaamaan, menkää te vaan sinne kätköille, mie en mörönsyötiksi enkä hirvikärpästen purtavaksi lähde.

Alla kuvia Moonan tokoagi 2:n tentistä (kuvat ja kuvakooste Anna Korhonen).

Tentissä

Moonalla oli tänään edessä hieno koetus eli tokoagi kakkosen tentti. Ennen tenttiä arvotaan kaikille liikkeistä viisitoista suoritusta, jotka tulee suorittaa oikeaoppisesti.

Kaikenlaista haastetta oli luvassa ja kun meidän harjoitusmäärä ei ollut paras mahdollinen, oli epäluulon kutinaa homman suhteen ilmassa. Kotona treenattiin jokainen liike ennen tenttiä ja hyvin sujui. Kentällä vielä ennen omaa vuoroa kokeiltiin, että menee. Moona on erittäin luotettava tällä tasolla, eli mitä sen kanssa on kerran tai pari kokeiltu, se yleensä toimii. Näin se oli nytkin.

Luottamuksella on suuri merkitys eri tehtävissä. Yhteistyö Moonan kanssa toimii juuri sen takia hyvin, että pystyn luottamaan koiraan. Paikallaanolot ovat sen bravuureita, samoin tietyt suoritukset esim. keilojen kaadot ja tassukohteet. Moona on vähän laiskansutjakka innostumisen suhteen, joten joudun tekemään sen kanssa töitä, että homma hoituu. Tentin läpäisyyn tarvitaan 5 onnistunutta suoritusta 15 tehtävästä. Monnin tentti meni piälle toivoen eli täydet pisteet (15) suorituksista saatiin. Ja erityisen ylpeä olin saamastani ohjauspisteestä, joita ei mielestäni helposti saa.

Nyt on tähtäimessä kolmoskurssi, joka alkaa ensi sunnuntaina. Sen jälkeen keväällä neloskurssi ja sitten kokeillaan, tuleeko Monnista ylioppilas :)

 

Moona "tikapuilla", jossa koira kävelee viiden laatikon läpi siten, että tassut
pysyvät laatikoiden sisäpuolella koko matkan. Jokaiseen laatikkoon pitää astua.
Tämä oli Monnin bravuureita, joka sujui hyvin heti ensi kokeilusta lähtien.

Hippulat vinkuu III

Auta armias näiden karkureissujen kanssa! Paimensukuinen lapinkoira pitää huolta omasta laumastaan ja pysyy hyvin pihakoirana??

"En oo koskaan kuullut tuommoisesta, että mie karkaan.", kertoo Hippu, 13 vuotta. "Mie vaan zoomailen pihapiiriä ja jos jotain mielenkiintoista on näkyvissä - menoksi. Kylillä pysytään kotvan aikaa, kun sinne päästään. Yleensä mie kuitenkin piileskelen lähipuskissa ja emäntä saa aikaan suuretsinnät."

Moona: "Mie meen isojen tyttöjen persnapissa, on niillä sen verran mielenkiintoiset kuviot. Ihan rinta röyhistyy kun maailma avautuu. Hippu meni justiinsa pikatien yli, meinaisinko mennä perässä? Jospa kuitenkin kohti kotia suuntaisi, emännän kainaloon!

"Varsinainen kyläluuta, mie Muusa olen ollut viime aikoina. Tylsä emäntä, tylsät jutut, halluun maailmaa kiertää! Emäntä on päättänyt ottaa miut haltuun namipalkalla, se toimii  ja saan edelleen irtokoirana mennä viipottaa pissi&paskireissulla omalla reviirillä.

Kiitoksia rakkaat koiruudet viikon juoksutuslenkeistä ja yösuunnistuksista!
-emäntä

 

Hippu zoomailee mahdollista menoväylää maailmalle

Hippulat vinkuu II

Kylläpä iltamassa taas hippulat vinkuivat, kun kaksi koiran epeliä päätti painaa jänön perässä maailmalle. Yleensä pihapiirissä viihtyvät jänöjussit saavat osakseen pienen ajomatkan mutta pidempiä taipaleita ei niiden perässä tehdä. Paitsi tänään ja vielä pimeään metsään.

Sinnepä metsään sitten taivalsi emäntäkin lamppunsa kera. Ei näy, ei kuulu koiruuksia - alkaa potuttamaan. Onneksi Muusa jäi sisälle, ettei ollut koko kolmikko liikenteessä. Kierrokset kylillä tehtiin ja kun kotipihaan ehdin, tuli puhelu, että Moona päivystää pikatien lähistöllä. Huutelemalla nappula painalsi kotiin, taisi olla jo ikävä. Mutta sitten tätä 13 v. muoria etsimään. Onneksi tuli kylän raitilla vastaan kohteliaita nuoria miehiä, jotka tiesivät kertoa koiruuden reittiä. Pikatien yli oltiin menty ja jostain hatelikosta piti koiraa etsiä. Pojat lupautuivat etsintäpuuhiin mutta annoin heidän jatkaa mopomatkaa. Onpa hienoa todeta, miten vihmeriä nuoria tältä kylältä löytyy!

"Kuurokorva"koiran etsiminen jossain pimeässä on toivotonta. Etenkin kun tietää, ettei koira edes halua kuulla. Aikani etsittyä päätin luovuttaa ja ajelin pyörällä kotiin päin tähystäen lampulla pitkin peltoja. Kun pistin pyörää parkkiin, kukas se siinä, Hippeli oli tietenkin ottanut meikäläisen kiikariin matkan varrelta. "Mie tässä, se ihana ja rakas, ethän oo vihainen?"

Muusa - tällä kertaa ihana kotokoira