perjantai 1. huhtikuuta 2016

Pentuhulinoita

Kutsuin pääsiäisen aikaan tuttuja koirannappuloita meidän areenoille juoksemaan. Kyseessä olivat joulunajoilta toisilleen tutut lapinkoira Hugo ja pohjanpystykorva Peppi. Homma ei ollutkaan ihan itsestään selvä, kun Hugo kotvasen mörräsi Pepille. Pitäneekö meidän tonttia jo omana reviirinään, kun on monta kertaa kyläillyt? Haloo, missä ovat tutut tytöt?

Hyvin läksivät juoksut käyntiin alkuörinöiden jälkeen ja peräkoiraa painettiin välillä upottavassa hangessa ja välillä kuraista tietä pitkin. Kevät teki tepposensa ja koiruudet saivat uusia värimerkkejä turkkiinsa. Hugo painatteli kurapöksynä ja -naamana ja Pepillekin löytyi uusia pilkkuja turkkiin.

Moona, Muusa ja Hippu pääsivät hulinoihin mukaan kukin vuorollaan. Se aiheutti Moonalla tuskaa, kun ei saanut olla koko aikaa menossa mukana - hirmuinen vinksutus kuului sisätiloista.

Hugo tuli vierailemaan seuraavana päivänä ennen pentukurssia. Nyt on selvää, että koiruudet tulevat toimeen keskenään neljän koiran laumana. Pientä murriä ja ärriä on ilmassa mutta jokainen löytää tilansa :)