Villakoiria ja muita "kotieläimiä"

Nyt on koetuksella emännän hermot ja imuri, kun kahdella koiruudella on yhtä aikaa karvanlähtö. Kun lapinkoira vaihtaa turkkinsa kesävilloihin, karvaa riittää. Koiranvillatupsuja löytyy joka nurkasta, vaikka kuin imuria vinguttaa. Sitä ei ole tullut kokeiltua, saisiko yhdestä koirankarvanlähdöstä villasukan. Koirankarvaa käytetään villalangan valmistuksessa. Pelkkä koirankarva ei kuitenkaan kestä hyvin kulutusta ja siksi lankaan käytetään myös lampaanvillaa. Koirankarvalangalla on reumaattisia särkyjä lievittäviä terapeuttisia ominaisuuksia.

Karvojen lisäksi on talossa jatkuva punkkivaara! Seitsemän karvaista eläintä pitävät huolen, ettei "lemmikit" mökistä lopu. Kun on lehdistä lukenut juttua borrelioosista, alkaa jo mietityttämään nämä "punkinkuljetusvaunut". Moonulin lempipaikka yöunille on emännän tai isännän pään yläpuolella, "peruukkipaikalla". Nyt koko populalle on hankittu punkkikarkoitteet, toivottavasti niistä on apua.

Vuodet vierii ja veteraanit haukkuu...

Ensi viikolla juhlitaan mummon ja mamman synttäreitä. Hippu täyttää maanantaina 21.5. arvokkaat 11 vuotta. Muusa taas tiistaina 22.5. kahdeksan vuotta. Muusastakin tulee siis veteraani-sarjalainen, jos peilataan ikää näyttelyihin ja matcheihin.

Hippu on ikäisekseen terhakka tapaus ja askel on kevyttä. Kun pääsin muutama viikko sitten seuraamaan itse sivusta Hipun askellusta näyttelytreeneissä, se yllätti. Oli kaunista katsottavaa. Hippu nauttii poseerauksesta ja on ollut otettu koirakoulun "temppujen" tai suorituksen esittelykerroista.

Muusa on aina ollut topakka juoksujalka. Viime kesän pentujen jälkeen Musse on saanut kaunista turkkiaan takaisin ja takapään "pöksytkin" alkaa löytyä. Muusan pennut tapaavat toisensa la 9.6.
täällä Uilossa. Saa nähdä, millaiset rähinät on tiedossa vai mennäänkö pitkin peltoja kylkimyyryssä...

Ihania aikoja olen viettänyt kahden koiraladyn kanssa. Maailman parhaita lenkkikavereita ovat -
narut yhdessä kädessä voi kulkea ja emäntäkin nauttii lenkistä koirien vetämättä.

Huomiota kolmessa polvessa

Kuten olen jo aiemmin todennut, täällä asuu koiria kolmessa polvessa eli mummo Hippu, mamma Muusa (Hipun pentu)  ja Muusan nappula Moona. Koiruuksien luonteissa on paljon samaa mutta kuitenkin erilaisuutta.

Hippu on kylän KINGI! Se on ihan ehdoton juttu Hipun mielestä. Sen pitää koirakentälläkin se ehdottomasti osoittaa, tosin kukaan ei ole tullut vielä esittämään vastalauseita. Ja jos tulee, voi olla toinen juttu. Mutta kun Hippu saa jatkaa (omasta mielestään) kylän kinginä, sen jälkeen voi keskittyä treeneihin.

Hippu itsepäisenä ei anna pennulle periksi. Nahinoita ne pitävät keskenään mutta se on sellaista leikkimielistä natinaa, jossa Hippu murraa ja Moona natisee. Moonan äänimaailmaa on aika vaikea kuvata, on sillä niin erikoiset äänet. Mutta auta armias, jos Monsu menee Hipun peräpäähän, siitä Hippu on tarkkana, kun sillä on krooninen anaalirauhasvaiva. Sille ei ole mitään keksitty vaikka useamman kerran on käytetty eläinlääkärillä. Ei Hippeli siitä näytä enemmän kärsivän mutta takapuoleen ei ole asiaa muilla koirilla.

Musse on nyt ollut paitsiossa juoksun ajan ja se ei siitä tykkää. Miksi mie en pääse juoksemaan kun toiset vetää pitkin peltoa? Nyt Muusan pahin juoksu on ohi ja luotto alkaa pikkuhiljaa palata. En laske sitä irti ilman silmiä vaan koko ajan tarkkana ja huutelu perään missä mennään. On tuoreessa mielessä nuo Lieksan tien ylijuoksut...

Yliutelias Moonuli työntää kirsunsa joka paikkaan. On aika hauskaa katsoa, kun koiran nokka on mukana sipulin pilkonnassa ja se alkaa käydä silmiin mutta kun ei voi jättää mielenkiintoista hommaa kesken...

Moonalla on asiaa IX: Kesä tulee

Meikätytön turaturkkia alkaa jo kuumuus ahdistaa. Mistä hitosta se tämmöisen lämmön miun niskaan lykkäsi, kun tähän asti elämä on ollut mukavan viileää? Viime kesän pentuvilloista ja marsuajoista on aika ajanut ohi ja tuleva kesä on oikeasti miun ensimmäinen kesä. Aistit ovat avoinna...

Tänään mie olin mukana kukan istutushommissa. Kun emäntä laittoi kukkasia penkkeihin, kaivoin mie niitä ylös. Miulta kun ei piilotella mitään tietämättä.

Vapaus kuuluu pentukoiran elämään ja emäntä luottaa meikäläiseen pihahommissa. Mie olen sen luoton ansainnut, en mene kauemmaksi kuin huutelumatkan päähän. Emäntä tykkää :D

Välillä tulee kyllä mieleen, että mamma ja mummo ovat häkissä?? Kun toinen haukahtaa, mie menen katsomaan tilannetta ja välillä koetan auttaa kaivamalla kaverit häkistä. Emäntä ei tykkää...

Jokaisessa koirassa asuu pieni lehmä. Heinä maistuu ja suolisto puhdistuu...

Tokoilua (emännän versio)

Kaksi kertaa on takana Koirakoulu Vihmerän vetämästä Tokon alkeet -kurssista. Olen pitänyt molemmista koulutuskerroista, koska mielestäni koulutuksessa toimitaan koiran ehdoilla. Koiraa motivoidaan, innostetaan ja ehdollistetaan toimintaan. Tämä varmasti palvelee harrastustoimintaa jatkossa, oli laji kuin laji. Siitähän se lähtee, koiran motivaatiosta - pelkästään emännän/isännän innostus ei riitä.

Naksutin on minulle uusi tuttavuus ja en ole sitä käyttänyt omien koirien koulutuksessa. Nyt olen nähnyt sen peruskäytön livenä ja se tuntui hyvältä omien koirien suhteen. Ei sillä, että haluaisin naksuttimen avulla koiriltani täydellisiä suorituksia, mutta jos koira innostuu ja tykkää, naksutin OK. Naksutin ei ole mikään vaikea väline opetella - oikea-aikaisuus tosin ratkaiseva tekijä, mutta sen oppii kyllä.

Moona on ottanut tokokurssin rauhallisesti, jos tiellä ei kulje haukuttavia heppoja tai muita häiriötekijöitä. Itse tekeminen kiinnostaa ja menee makupaloilla hyvin. Samalla kentällä käyminen kevättalven perustottistreeneissä näkyy pienen koiratytön elämässä. Tuttu kenttä, tuttuja koiruleita - mitäs tässä, mennään ja tehdään. "Meikätyttöhän omistaa tämän maailman" :D

Moonalla on asiaa VIII: Tokoilua

Miulle viikon kohokohtia on päästä Uilon kentälle, jossa mie tapaan miun siskotyttöjä ym. mukavia kamuja keskiviikon arkitottevaisuuskoulutuksessa. Lapinkoira Poju kävi miun kanssa leikkimässä ti-iltana, joten Poju olikin miun ykköskohteeni keskiviikon koirakoulussa.

Kentälle on päästävä vaikka väkisin ja kaikki temput teen, että ovet aukeaa. Ovien aukominen onkin miun spesiaalihommia > olisko miusta Abloylle testikoiraksi?

Maanantaina alkoi toko-kurssi ja sinne meikäläisenkin lappalaiskirsu ohjautui emännän kanssa. Emännällä on meikätytön suhteen kaikenlaista kiikarissa, saa nähdä kiinnostaako meikää?

Uilo-Jakokoski elämyspolku ja kolme koiruutta

On upeaa todeta, mitä kahden kylän immeiset saavat yhteistyössä aikaan. Uilo-Jakokoski
-elämyspolun ensimmäinen vaihe oli kevättalven aikana kyliä yhdistävä latu. Nyt on menossa
elämyspolun varteen rakennettava laavu ja sen oheispalvelut. Kävin koiruuksien kanssa
käppäilemässä laavun perustamispaikalle ja osittain märkää oli reitin varrella. Hipun
pirhana kävi upottamassa itsensä mahaa myöten liejuun mutta onneksi reitillä oli puro
puhdistautumista varten.

Kolmen koiruuden kanssa kulkeminen yleisillä teillä vaatii vielä opettelua. Koiruuksilla
on mielestäni oikeus kulkea lenkillä vapaasti, siksi suosin valjaita ja flexiä. No,
kolmen koiruuden kanssa ne olivat jatkuvasti solmussa ja emännältä vaadittiin hyviä
hermoja narujen selvittämiseen. Onneksi on!

Kahden koiran kanssa homma on toiminut. Kolmannen kanssa vaatii vielä pientä hienosäätöä,
mutta eiköhän se onnistu. Kaikki on suhteellista - on tässä elämässä muutakin pohdittavaa
kuin koiruuksien naruelämä :D

Alla olevassa kuvassa Oulun muistoja, vasemmalta Vuoma, Moona ja Nanuk

Mahoton Muusa ja satasen Topi

Muusan juoksut on pahimmillaan. Kun sen aiemmat juoksut ovat olleet lähes huomaamattomia, nyt niitä ei voi olla huomaamatta! Mussu tuntuu olevan aivan sekaisin ja sulho pitäisi löytää vaikka väkisin. Johtuneeko viime kesän pennuista? Sulhon puutteessa Muusa hirnuu jatkuvasti Hipun selässä eikä Hipulla ole hetken rauhaa, jos niitä ei laiteta eri huoneisiin. On aika hassun näköistä, kun Muusa kapuaa Hipun selkään ja Moona sitten vielä Muusan selkään - juna kulkee taas...

Musta poikakissa Topi muuttui viime viikolla täysin passiiviseksi. Ei maistunut ruoka, ei leikit eikä liikunta. Topi vain makoili paikoillaan, vaihtoi korkeintaan makuupaikkaa. Sitten se vietiin tohtoriin ja suolistossa näkyi tukos. Topi kun ehti jo yksi päivä pistellä kevään ensimmäisen lintupaistin naamariin. Eläinlääkärin lääkityksen lisäksi Topille syötettiin parafiinia, eikä se pahemmin kakistellut vastaan. Katti toipui vuorokaudessa ennalleen ja taas on entinen meno päällä. Ei ole halpaa eläinlääkärissä käynti, tämäkin reissu maksoi päälle satasen ja siksi Topia kutsutaankin nyt satasen Topiksi.

Alla Moona "junailee" pikku Topin kanssa