Joulu on taas

Moona: Hitsi, että tuoksuu tuo meidän joulupuuro hyvälle. Miun kirsu kiertää tutkan lailla ilmassa kehää erilaisten joulutuoksujen lumoissa. Joulupaketitkin mie vainuan, kun ne jossain komeron hyllyillä piileskelee. Lämpimien haisujen lisäksi voi ulkona kaivaa hangesta supiaisen raatoa, kissan kakkoja ym. Emäntä ei tykkää.

Muusa: On se niin ihanaa, kun omat immeiset ovat kotona koko päivän. Saa käydä tekemässä joulupiruetteja pitkin pihamaita moneen otteeseen. Isännän kanssa meillä tahtoo olla olohuoneessa sohvataistelu mutta mie aina voitan. Pennusta lähtien se on ollut miun lempipaikka - Muusan oma kellottelupeti ja kepposten keksimiskoti.

Joulu tulla jollottaa

Muusan ja Moonan reviirille kuuluu hyvää. Talvi on tullut jossain määrin ja lumessa voi taas peuhata. Tuttavapiirissä on koiruuksia, joille talvi ei ole se must-juttu. Nuttua pitää niskaan vetää, kun pakkasta tulee. Ovat nämä karvaiset kaverit niin erilaisia.

Koiraharrastusten osalta on ollut ns. seisokkikausi. Toki koirille on jatkuvasti aktiviteettia kolmen kissan taloudessa. Moona innostuu välillä takaa-ajoleikkeihin ulkona mutta onneksi sisällä eletään kylki-kyljessä -periaatteella. On se vaan niin kummallista...

Eilen nähtiin mielenkiintoinen episodi. Musta Topi-katti ja talitintti tuijottivat toisiaan noin 15 senttimetrin matkalta. Talitintti säilyi hengissä. Välissä oli ikkuna :D

Tänään vieraili koiruuksille erittäin tuttu belgi Tiku. Pientä haipakkaa saatiin aikaiseksi illan pimeydessä. Moona oli sitä mieltä, että haluan haastaa Tikua juoksuleikkeihin mutta yksi kierros riitti tällä kertaa.

Kuulumisia tulossa...

Miun bloggaaminen on ollut katkolla, kun muut harrastukset kuljettelee. Geokätköjen perässä on tullut mentyä pitkin poikin Suomea. En aio kuitenkaan blogia arkistoida vaan todellakin aktivoida itseäni kirjoittelemaan lisää koiruuksien kuulumisia.

Hugo kyläilee

Hugo-herra tuli tänään kyläilemään tyttöjen luokse. Moonalle se on aina odotettu hetki, kun pääsee Hugon kanssa ulkona painimaan, harrastamaan koirakeilailua ja etenkin sitä juoksemista. Hippulat vinkuivat jälleen ja hanki pölisi.

Koirakeilaus on Monnin oma laji. Tästä koirapallosta on niin mukava juosta sukkulana päin toista ja tehdä täyskaato. Tämä ei ole ollut mukava juttu meidän vanhempien koirien osalta mutta jyrä vaan painaa. Hugo ei ole keilauksesta moksistaan ja tekee välillä akrobaattisia väistöliikkeitä hyppäämällä ilmaan.

Moona toimi tänään itkuhälyttymenä, kun se kuuli talon sisältä vierailemaan tulleen vauvan itkua. Alkoi mahdoton haukun voksutus, että mikä ihmeen sireeni tuolle sisätiloissa piileskelee. Sama tuli eteen siinä vaiheessa, kun Manta-vauva oli kotiin lähdössä ja autossa vielä kitisteli. Moonalle se oli ihmettä ja kummaa - epäluuloisesti voksuttaen autoa taas kierrettiin.


Koirapystypainia, kuva: Saara Sorjonen

Kipottelua ja luutesti

Oman ruokailun osalta tulee välillä oikaistua eineksillä. Kaupasta saa usein myös ihan oikeasti tehtyä ruokaa, joka vaan pakataan muovikippoon. Saatikka sitten salaatit, jäätelö, jogurtit ym.

Meillä on sellainen kuppi/kippotyttö, joka pitää huolen jokaisesta muovisesta astiasta. Voisi puhua jopa tietynlaisesta "kierrätyksestä". Moonan tarkka kuulo erottaa kyllä, milloin on juuri tuo muovinen astia kyseessä. Silloin tämä viimeistelijä ilmestyy kehiin ja odottaa hartaasti, että saa kantaa aarteen jonnekin nurkan taakse nuoleksittavaksi.

Luin Karjalaisesta juttua koiran hallinnasta. Hallitseeko koira emäntäänsä vai emäntä koiraansa? Luutestillä voi sitäkin pikaisesti tsekata. Testasin Moonalla, joka on ärhäkkä oman reviirin muille eläimille ruokiensa päältä. Hyvin sain luun ottaa useampaankin kertaan - ei ärriä eikä amerikanirvihymyjä. Suhde siis siltä osin kunnossa :D


Moona ja sininen hetki

Riekkuen ja leikkien

Tänään tuli Moonan ja Muusan reviirille tuttu koirakaveri Hugo. Kun Moonalle aamusta mainitsin nimen Hugo, se katseli korvat hörössä tielle päin, että missä se riehukaveri viipyy.

Lopulta Hugo saapui ja paini-/juoksuleikit saatiin oitis käyntiin. Hanki vaan pöllysi, kun koirat painattelivat menemään. Keväällä 14 vuotta täyttävä Muusa painoi joukon jatkona täysin rinnoin.

Koiruuksien osalta on hyvä juttu, että niillä on vakiokaverit riekkumiseen ja juoksemiseen. Kaikkien kanssa ei tulla toimeen.

Hippu 22.5.2001 - 22.9.2018, osa III

Suhtautuminen ensimmäisen oman koiran menettämiseen yllätti minut täysin. Luulin, että en pysty olemaan läsnä tilanteessa, jossa oma koira pitää lopettaa. Toisin kävi.

Luulin, että joudun olemaan sairaslomalla luopumisen jälkeen. Ei se mennyt niin.

Luulin, että itken vuorokaudet ympäri ja kuljen punaisin silmin. Sekään ei toteutunut.

Luopumisen hetkellä tunsin helpotusta siitä, että päätös oli tehty ja tuli rauhallinen olo. Se oli hyvä päätös mutta iso ikävä on.

Töks-töks

Moonan kanssa on jatkettu Vihmerän hajukurssia ja sen myötä myös kotona treenaamista. Hajutyöskentely on Moonan juttu. Kovasti kiinnostaa ja innokkaasti koiran kirsun noin 870 hajuihin reagoivaa reseptoria tekevät töitä.

Tämä kuonotyöskentelyyn koulutettu koiruus on kyllä tehokas kuononsa kanssa muutenkin. Sitä tarjotaan hajutyöskentelyn lisäksi joka paikkaan ja tarkoittaa tässä tapauksessa osumia :) Moona hyödyntää opittuja taitoja huomion kerjäämiseen. Ensin töks, sitten vähän voimaakkampi töks ja sitten kunnon kuonotuuppaus. Etkö tajua, että mie olen rapsuja vailla, tuumaa Monni.

Lelut eivät ole olleet suuri mielenkiinnon kohde Moonan elämässä. Toki uusi lelu kiinnostaa, mutta sen osalta voi yksi tai kaksi tökkäystä ja vinkaisua riittää. Ehkä sitä uusinta lelua hetken aikaa vingutetaan. Mutta sitten lelu on evvk-osastolla, joskus ohimennessä yksi kuonolla tökätty vingutus. Olen päättänyt, että koiruuksien leluvalikoimaa ei lisätä, kun entiset on toimintakelpoisia ja ehjiä.

Hippu 22.5.2001 - 22.9.2018, osa II

Hipun kanssa harrastettiin monenlaista. Perustottelevaisuudella aloitettiin ja harrastukset suuntautuivat emännän innostuksen myötä agilityyn. Hippu oli kolmen koiran koplasta innokkain aksaaja ja syttyi välillä juoksemaan ratoja tosissaan. Mutta tämä oli vain hetken huumaa. Jos rataa piti mennä enemmän kuin kaksi kertaa, iski Hipullekin evvk. Eräällä aksa-hallilla oli isot peilit puomin kohdalla. Hippu pysähtyi aina keskelle puomia ihailemaan komeita karvojaan ja emäntä odotteli närkästyneenä puomin päässä. Haloo, voisitko jo tulla...

Metsätreenit olivat Hipulle huippujuttu. Ei meinannut koiruus kestää nahoissaan, kun omaa vuoroaan odotteli. Sitten painettiin metsään into piukassa.Paimensukuiselle lapinkoiralle on erittäin tärkeää, että immeiset pysyy ojennuksessa. Kun lähdin kaverin kanssa metsäretkille, oli Hipulle tärkeintä pitää kaveri kiikarissa. Sitä paimennettiin, emäntä oli toissijainen.

Tokoagiakin ehdittiin aloittaa vanhoilla päivillä ja hienosti Hippu temppuja teki. Tämä harrastus oli eläkemummon mieleen.

Hipulle oman egon esittely oli tärkeä juttu. Paimensukuisten lapinkoirien Katselmukset olivat sellaisia, että miekoira olen nyt areenalla, katsokaa kaikki ja ehdottomasti juuri minua.

Hajukurssilla

Aloittelimme hajutoimintaa viime lauantaina Vihmerän hajukurssilla. Moonalle tämä on mieleistä ja tuttua hommaa Noseworkin kautta mutta nyt tehdään juttuja hieman eri tavalla.

Kotiharjoittelussa Moona on ollut yli-innokas, kun on tarjolla ruokapalkkaa ja mieleistä tekemistä. Innokkaasti tämä laiskempi lappalainen on hommia tehnyt ja emäntä on ollut tyytyväinen. Viikon kotiläksynä oli käydä näyttämässä haju ja se menikin entisestä tottumuksesta mennen tullen. Sitten opeteltiin hajun osoittamista. Ja kappas, kohta oli kohdetyöskentelyyn opetetulla koiralla sekin hallussa. Töks, sanoo emäntä ja Monnin kuono tökkää :)

Tänään vaelteli työpaikalla robotti-imuri. Mietin mielessäni, että minkälaisen hulabaloon tuo vekotin saisi kotiareenalla. Moona ainakin haukkuisi sen ihan pystyyn :D

Kissa ja robotti-imuri

Luottamus

Moonan kanssa on käyty useita kursseja, joissa tekeminen perustuu koiran ja emännän yhteistoimintaan ja luottamukseen. Hyvin on mennyt. Kunnes reviirille hiippailee "lammas"...

"Lammas" tuli kuvioihin viime syksynä, kun kävimme paimennustouhuissa Kerimäellä. Moonalla ei ollut mitään lampaita vastaan mutta kotireviirille tuotu lampaantalja oli "paha", aluksi aivan karmea tapaus. Sen siedättämiseen meni kotvan aikaa. Pikkuhiljaa Monni kävi syömässä herkkupaloja taljan päältä mutta vieläkään se ei ole taljan kanssa sinut.

Tällä viikolla tulimme töistä kotiin ja koiruudet laskettiin hurputtelemaan pitkin pihamaita. Moona sai yhtäkkiä hepulit ja alkoi kiertelemään minua. Mitään kontaktia en koiraan saanut vaan se väisteli, että mene mörkö kauemmaksi. Sama jatkui sisällä. Vaikka ruokaperson koiran kuppi laitettiin tarjolle, oli sen vaikeaa tulla syömään, kun olin kupin luona. Päätin kuitenkin rauhoittaa tilannetta menemällä makuuhuoneeseen kirjaa lukemaan ja kohta oli koira kainalossa. Mietiskelyn jälkeen tajusin, että mullahan on uudet nahkahanskat. Ja tarkistuksen jälkeen totesin, että lampaannahkaa ovat.

Jep, tässäpä meillä varsinainen paimenkoira juuri lammaspaimeneksi. Tarkkana kuin porkkana, etenkin hajun suhteen ;)