Vuoden surullisin asia oli Muusasta luopuminen toukokuun lopussa. Koiruus alkoi saada hengitysvaikeuskohtauksia, kun me tulimme kotiin ja kohtaukset pahenivat koko ajan. Muuten ei ollut ongelmia mutta tuo meidän kotiintulon aiheuttama kiihtymys laukaisi kohtaukset, jotka kestivät useita minuutteja. Kun tuo kohtaus 23.5. oli sen verran paha, tuli aika tehdä päätös ja luopua edellisenä päivänä 15-vuotta täyttäneestä Muusasta. Eläinlääkäri Jussi Hyvönen otti meidät vastaan viimeistä piikkiä varten.
Eläinlääkärissä tuli käytyä pari kertaa mutta eipä lääkityksestä ollut juuri apua. Osittainen kurkunpäänhalvaus oli yksi epäily näille kohtauksille, kun Muusalla oli esiintynyt muutamien vuosien ajan rohisevaa hengitystä juoksemisen yhteydessä. Tämä rohina ei kuitenkaan haitannut koiran menoa vaan iloisena se pomppi Muusa-piruetteja meidän ympärillä ja nautti elämästään.
Ikävä on SUURI! Ikänsä koiralaumassa eläneen Moonan kohdalta mietitytti, miten se suhtautuu asiaan. Moona oli kyllä nähnyt nämä kohtaukset, joten se ei enemmälti hötkyillyt mammakoiran katoamisen myötä. Kesän aikana Moonalle tuli ihan silmin havaittava juoksu, joka oli aiemmassa laumaelämässä ollut vähän niin ja näin. Lisäksi Monni (8 v.) tuli valeraskaaksi, mitä sillä ei koskaan aiemmin havaittu.
Moona oli kesän ajan vähän passiivinen eikä juoksujalka juuri vipattanut. Syksyn myötä ja valeraskauden ohi mentyä alkoi selkeästi toisenlainen meno - juoksujalkaa joka paikkaan. Meidät on laitettu lauman ykkösiksi ja koiruus oli erittäin läheisyyden kipeä, mitä se ei aiemmin ole ollut koiralaumassa eläessään.
