Vuodet vierii...

Viime viikko oli synttäriviikko - oikea mummojen viikko. Hippu täytti 21.5. kuusitoista vuotta ja Muusa 22.5. kolmetoista.

Hippu puolustaa kaikkia oikeuksiaan ns. henkeen ja vereen. Makupaloja yritetään saada käsistä haukkaustekniikalla ja tietty sormet ovat nakkeja, joita voi haukata. On pitänyt palata vanhaan makupalatekniikkaan - ensin käsi nyrkissä ja sitten pikkuhiljaa avaus. Mutta kun se tahtoo syödä sen nyrkinkin :) Ärrit ja murrit pääsee heti, jos Hippu kuvittelee jotain hänelle kuuluvaa olevan lähelläkään. Vaikka ei olisikaan, varmuudeksi pitää murista. Puolikuuro tämä mummo on mutta ei täysin, siitä olen kiitollinen.

Muusa jatkaa edelleen piruettejaan ja on ansainnut tämän koiralauman tottelevaisimman koiran arvonimen. Kikkuraturkilla on persoonallinen tervehdysääni, kun se pistää kuononsa tötterölle ja tervehtii kuin joulupukki, how-how-how. Usein käydään siihen väliin myös sordiino (= joku pehmolelu), jonka takaa tervedyshaukkuja jatketaan. Tai saattaapa niitä sordiinoja olla siinä kaksikin ja emännän korvat kiittää :D

Ovat nämä kaksi vekkulia olleet sellaisia elämäni koiruuksia, että sanat eivät riitä...


Hippu 16 v.


Muusa 13 v.

Moonako lammas vai miten se meni, osa 2

Moonalla meinasi mennä senssit sekaisin, kun sen reviirillä hiiviskeli "lammas" eli Kerimäen Pohjolan tilalta ostettu lampaantalja. Moona paineli nopeasti sängyn alle, kun sille taljaa esittelin. Tuo reaktio johtui selvästi hajusta, ei niinkään itse taljasta.

Päätin ottaa taljaan tutustumisen seuraavien päivien ohjelmaan vaikka olisi niin mieli tehnyt ängetä se Hipun tai Moonan selkään ja saada oma "lammaskoira" reviirille :D No, ihan vitsinä tuota ajattelin ja kaiken fiksuuden nimessä toimittiin, eli joka päivä talja lattialle ja sitten normaalia puuhastelua sen ympärillä. Moonaa kiinnosti kovasti ruokakuppi mutta talja alkuun pelotti. Sitten se hiippaili pikkuhiljaa lähemmäksi ja kun taljan päälle heitti makupaloja, tohti Moonakin siihen tutustua. Nyt jo makaillaan taljan päällä mutta ihan paras kaveri se ei vieläkään ole.

Moonako lammas vai miten se meni?

Nyt koitti se hetki, että pääsin vihdoin ja viimein yhden paimensukuiseni kanssa tosi toimia kokeilemaan. Emme ole missään paimennustestissä tai vastaavassa koskaan käyneet, joten mielenkiinnolla ja pienoisella jännityksellä odotin paimennuskertaa Kerimäen Pohjolan tilalla.

Ammattitaitoinen ohjaaja otti homman heti haltuun ja kertoi, mitä aloittelevan koiran kanssa voi tai pitää tehdä siellä lammasaitauksessa.Moona teki tuttavuutta lampaiden kanssa ja oli sitä mieltä, että voisko nuo mennä pois. Lampaat taas olivat erittäin kiinnostuneita Moonasta, että tulisitko meidän sakkiin? Ensimmäinen paimennuskierros meni siten, että Moona seurasi matkan päästä minua, lampaat eivät kiinnostaneet. Kun sitä tarpeeksi houkutteli, tuli se kuitenkin lampaiden perään pyörimään mutta minkäänlaista paimennuselettä ei tehty.

Toisen kierroksen osalta mietittiin, että josko lammaskehään tulisi kaveriksi sellainen koiruus, joka näyttäisi mallia. Ensimmäisen nuoren herran kanssa ei onnistunut, kun Moona kiinnosti urosta enemmän kuin lampaat. Pari muutakin viritystä tehtiin väliin, mutta Moonan mielestä tuntemattomat urokset eivät olleet hyvä juttu vaan niille piti alkaa heti kättelyssä rähjäämään. Sitten löytyi ennestään tuttu porokoira Jehki, jonka kanssa päätettiin kokeilla. Piru vie, se toimi erittäin hyvin. Kun Jehki pääsi kehään, unohtui siltä Moonan hajut ja heti hommiin. Moona katsoi hetken innokasta paimennusta ja sai kiinni, mistä on kyse. Sitten alkoikin hurja räksytys ottaen mallia Jehkistä ja ote paimennukseen oli saatu.