Sinnepä metsään sitten taivalsi emäntäkin lamppunsa kera. Ei näy, ei kuulu koiruuksia - alkaa potuttamaan. Onneksi Muusa jäi sisälle, ettei ollut koko kolmikko liikenteessä. Kierrokset kylillä tehtiin ja kun kotipihaan ehdin, tuli puhelu, että Moona päivystää pikatien lähistöllä. Huutelemalla nappula painalsi kotiin, taisi olla jo ikävä. Mutta sitten tätä 13 v. muoria etsimään. Onneksi tuli kylän raitilla vastaan kohteliaita nuoria miehiä, jotka tiesivät kertoa koiruuden reittiä. Pikatien yli oltiin menty ja jostain hatelikosta piti koiraa etsiä. Pojat lupautuivat etsintäpuuhiin mutta annoin heidän jatkaa mopomatkaa. Onpa hienoa todeta, miten vihmeriä nuoria tältä kylältä löytyy!
"Kuurokorva"koiran etsiminen jossain pimeässä on toivotonta. Etenkin kun tietää, ettei koira edes halua kuulla. Aikani etsittyä päätin luovuttaa ja ajelin pyörällä kotiin päin tähystäen lampulla pitkin peltoja. Kun pistin pyörää parkkiin, kukas se siinä, Hippeli oli tietenkin ottanut meikäläisen kiikariin matkan varrelta. "Mie tässä, se ihana ja rakas, ethän oo vihainen?"
Muusa - tällä kertaa ihana kotokoira
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti