lauantai 20. heinäkuuta 2013

Tokoagin merkeissä

Torstaina aloitettiin Moonan kanssa tokoagi Koirapalvelu Vihmerän järjestämänä. Ensimmäisen
kerran liikkeissä oli paljon tuttuja juttuja ja Monni toimikin erinomaisesti. Moonan bravuureja ovat maahanmeno ja särjenpaisto eli katsekontakti. Maahanmenosta tuli jopa ongelma eli miten harjoitella liikettä, kun koira menee maahan alta aika yksikön. Pitäisi saada se myös ylös, että voidaan taas mennä maahan :D Tuli jopa mieleen, että Moona on Vihmerän neljällä tassulla kulkeva mainos, että tätä on opittu matkan varrella ja osataan. Olemme Moonan kanssa osallistuneet useille Vihmerän kursseillä ja opit ovat siis menneet perille.

Tokoagin esikoulutason liikkeet on jaoteltu koiruuden (K), taituruuden (T) ja agilityn
mukaan. Tokoagissa koiraa aktivoidaan ja sille annetaan virikkeitä, mutta se on myös
tapakasvatusta tehtävien ja temppujen muodossa. Lajin tarkoitus on kasvattaa ihmisen ja
koiran välistä luottamusta sekä kontaktia tekemällä erilaisia arkea hyödyttäviä
harjoituksia. Tokoagi ei ole kilpailulaji vaan siinä edetään omaan tahtiin luokka
kerrallaan. Tosin suoritettavat liikkeet vaikeutuvat tason mukaan ja se luo haastetta sekä
koiralle että emännälle. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti