perjantai 12. heinäkuuta 2013

Hyvää syntymäpäivää nappulat!

Tänään on Muusan nappuloiden syntymäpäivä. Tosin yksi taisi putkahtaa ennen puolta yötä mutta kaikille laitettiin rekisteripapereihin 12.7. Oli se melkoinen yö, kun synnytys kesti yhdeksän pennun kanssa aamuun asti. Aamullakaan ei oltu vielä varmoja, onko vielä joku pentu tulossa ja piti viedä Mussu lääkärille ultraan.

Muusan pennuille on pidetty kaksi tapaamista. Toinen oli viime keväänä, jolloin pennut olivat paikalla yhtä lukuunottamatta. Sen takia pidettiin syksyllä toinen tapaaminen, johon osallistuivat paikalliset koiruudet. Ensimmäisessä tapaamisessa ei päästy pitämään juoksuriehaa, kun kaksi tytöistä oli juoksussa ja toinen aika tärpillä. Koiruudet piti pitää tiiviisti narussa, Monni ja Monnin sisko Minka olivat irtokoirina lapinkoira Topin kanssa, joka ei vielä tajunnut nuoruutensa takia narttujen päälle.Toisessa tapaamisessa koko porukka juoksenteli irtokoirina ja hauskaa piisasi. Moonan siskojen kanssa (Oona ja Maana) törmäillään vähän väliä matcheissä ja neitokaiset ovat käyneet myös keskiviikon koiratreeneissä. Tosin Moona pistää siskonsa aina ojennukseen ja järjestää pienen mörrishown.

Eilen järjestettiin emännälle ja isännälle omat metsätreenit. Hippu ja Moona painoivat heti ovelta hippulat vinkuen metsään jonkin perään ja sitten ei ollut mitään havaintoa tuntiin. Isäntä ajeli kylällä ja minä kutsuin pihasta käsin, koska tulevat usein pienen lenkin jälkeen takaisin. Monni ilmestyi tunnin päästä mutta Hipusta ei merkkiäkään. Niinhän siinä kävi, että Hippu jäi yöulkoilulle. Isäntä lähti aamulla viiden aikaan uudelle kyläkierroksella ja sen aikana Hippu ilmaantui rappusille. Jospa nämä reissut olisi tämän vuoden osalta ohi, kun Hippu on luokiteltu luotettavaksi pihakoiraksi.

 
Syksyn 2012 penturiehassa vasemmalta Maana, Moona, lapinkoira Topi ja Oona


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti