Toinen ikävämpi esimerkki oli sen pentuvaihe. Kun Moona jäi kovien pakkasten aikaan sisälle, pistettiin kaikki irtisaatava silipuksi vaikka kuin paikkoja raivailtiin koirien sisällä olon ajaksi. Moona repi kukat ikkunoilta ja mitä vaan keksi. Melkoinen oli mylläkkä ja multameri lattioilla, kun kotiin tultiin. Haloo emäntä, mulle aivoaktiviteettiä heti, vaati Moona. Hipun ja Muusan osalta on päästy tosi pienillä pentuajan vahingoilla: yksi johto, pari ruukkukrysanteemia ja matonkulmaa.
Vihmerän erilaiset kurssit ovat myös osoittaneet sen, että Monni tykkää aivojumpasta. Temppuja tehdään mielellään ja oivallukset asioista näkyvät koiran naamasta - tätä lisää, hei emäntä, mitä seuraavaksi tehdään. Mielestäni Vihmerän Irenen tyyli opettaa asioita on erittäin hyvä, eli koiraa ei ohjata makupalan kautta suorittamaan vaan annetaan sen itse tehdä havaintoja ja hoksata asioita, jonka jälkeen se palkitaan. Tällä hetkellä menossa olevalla tokoagikurssilla Moona pääsee toteutettamaan itseään eli aivojumppaa luvassa.
Toki Hippu ja Muusakin käyttävät päätään mutta eri tavalla. Muusalle on tärkeintä juokseminen ja tanssiminen. Se tykkää olla jatkuvasti liikkeessä, vaikka agility ei ole ollut sen laji arkuuden takia. Kaikki opitut temput tehdään mutta esteenä oppimisella on joskus tuo arkuus, eli jos joku liikkuu tai heilahtaa ennalta-arvaamattomasti, menee Muusalla pupu pöksyyn. Muusalla näyttäisi olevan voimakkain paimennusvietti koirakoplasta. Se näkyy mm. koiralaumassa, kun Poju ja Tiku käyvät kylässä. Muusa pitää sivustat kunnossa eli haukkuu laumaa kasaan.
Hippu taas on tuumailijatyyppiä eli mietitään tarkkaan, mitä kannattaa tehdä. Jos ei jokin juttu kiinnosta, ei sitten tehdä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti