lauantai 10. syyskuuta 2016

Areenalla taas...

Mitä kuuluu koiruuksille, jotka ovat reilu puoli vuotta olleet tauolla blogielämästä...

Hippu-mummeli on jatkanut 15,5 vuotiaan koiran elämäänsä voittokkaasti. Keväällä järjestettiin paimensukuisten lapinkoirien Katselmus Joensuussa raviradalla. Siellä Hippu pokkasi näyttelyn vanhimman nartun palkinnon ja oman veteraanisarjansa voiton. Tapahtuman huipennus oli se, että Hippu valittiin Katselmuksen "kauneimmaksi" nartuksi eli Karjalan Heiliksi. Tuomaristo totesi, että liikkuu kuin nuori likka...

Muusa mennä hörpöttää entisellään, tanssien ja loikkien. Muusalla on riittänyt tohinaa, kun vierailevia koiruuksia on käynyt reviirillä. Niitä pitää paimentaa mutta ystävällisesti se on suhtautunut jokaiseen, nuuskuttelua ja sitten leikkiin kutsua. Paimensukuinen lapinkoira Hugo on jo vanha tuttu ja sen kanssa saadaan juoksuleikit aikaan. Pari viikkoa sitten vieraili seropiuros Halla, joka suhtautui aluksi epäluuloisesti meidän narttuihin mutta olikin kovin innokas leikkimään, kun alkuun päästiin.

Moonalla on parin viikon päästä ylioppilastentti tokoagin merkeissä. Tentti koostuu viiden aiemman kurssin eri liikkeistä, jotka arvotaan ennen tenttiä. Hyvämuistisella koiruudella on suurin osa nupissa, joten osittain kertakokeilulla meinataan pärjätä. Muutamia liikkeitä pitää vielä hioa, esimerkiksi eteenmenoja. Paria liikettä en meinaa edes yrittää (toivoo arpatuuria) ja ne ovat suuhun ottamiseen liittyviä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti