tiistai 1. maaliskuuta 2016

Menoa ja mekkalaa

Vilskettä on riittänyt koiruuksien elämässä. Paimensukuisen lapinkoirapentu Hugon kanssa on pidetty miittejä vuoroin vieraissa. Tosin lauantain vierailu Hugon reviirillä meinasi osoittautua ongelmalliseksi, kun Moonan piti käyttää pitkä tovi reviirin tarkistukseen. Kun se tuli huolellisesti tehtyä, riitti aikaa Hugollekin. Hugo yritti koko ajan häiriköidä reviirin tutkimista mutta Moona teki heti alkumetreillä selväksi, että pysy loitommalla. Pienen pöläytyksen jälkeen Hugo päätti pysyä parin metrin päässä. Ainakin hetken aikaa. Ei ole vieraskorea meidän Monni, huoh!

Tänään tuli Hugo kyläilemaan ennen pentukurssia. Meno oli aivan toisenlaista omalla reviirillä ja Hugoa vietiin - ja välillä vei Hugo meidän koiruuksia. Juoksukavereita oli nyt valittavaksi asti ja välillä vaihdettiin Muusaan. Kun Hugo totesi, että tuohan hyppii ja pomppii liikaa, se päätti ottaa puskemistaktiikan käyttöön. Hyvin toimi ja Muusalla meni tanssisenssit sekaisin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti