Paikallaanoloissa on menty syksyn aikana takapakkia. Agihallilla Monni lähtee heti huuhailemaan, kun sille selkäänsä kääntää. Se täytyy asettaa paikalleen useamman kerran ennenkuin se uskoo, että pysyttävä on. Se taas laskee koiran motivaatiota, jota on juuri tarkoitus nostattaa. Pattitilanne, jonka olen ratkaissut siten, että otetaan sitten lentävä lähtö - pääasia, että mennään.
Agilityssa Moona tahtoo kulkea omia polkujaan muutenkin. Se saa välillä päähänsä, että puomi onkin tuolla takana, kun pitäisi mennä seuraavalle esteelle. Emäntä on jo täydessä valmiudessa ja odottaa koiran seuraavan, ja sitten Moona mennä viipottaa puomilla aivan eri suuntaan. Toinen Monnin lempihommista on putken hakeminen, jos se sattuu vähänkään lähelle. Se on tavallaan positiivista, koska se irtoaa putkeen erittäin hyvin eli voin lähettää sen putkelle kaukaakin.
Tyypillinen tilanne: Ollaan valmiudessa ensimmäiselle hyppyesteelle. Jätän Moonan esteen taakse ja siirryn itse esteen etupuolelle. Moona on havainnut putken vasemmalla puolellaan ja sinne se jo tepastelee (Huom! Paino sanalla tepastelee, ei siis ryntää silmät kiiluen!). Eikä auta kuin kehua putken jälkeen, ettei motivaatio vaan laske vaikka itse mielessään laskee pieniä piruja. Tämä kasvattaa emäntää!
Ensi talvena olisi tarkoitus jatkaa agilityn parissa. Monnin motivaatio on selvästi noussut ja välillä meno on jopa vauhdikasta.
Moona ja Naksu syksyn leikeissä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti