torstai 26. heinäkuuta 2012

Koirat juoksee ja karavaani haukkuu

Moona, Muusa ja Poju kävivät tutustelemassa toista kertaa Uilo-Jakokoski elämyspolun maastoihin - mielessä koirien metsäharrastusjuttujen suunnittelu. Metsästystä oli emännilläkin mielessä eli sienien jahtaaminen ja niitä löytyi. Hieman kastuttiin mutta so what!



Oli mukavaa katsoa kolmen koiran pyörintää, kun ne irtokoirina juoksevat keskenään ja palaavat emäntiensä luo. Voi sitä juoksun määrää, minkä koiruudet ehtivät tehdä lenkin aikana.  Siinä jää immeisen askeleet metsän siimeksessä vähiin verrattuna koiruleiden juoksuun. Lenkkeily kävi koirille metsäagilitystä, kun kaatuneiden puunrunkojen ja ojien yli hypittiin.


Joo, nämä juoksussa kakkoset pääsivät Uilon laavulle mehut juomaan. Merja kertoi laavulla istuttaessa esineruudun toteutuksesta. Esineruutu on meikäläiselle uusia juttuja. Siinä alueen koko on 50 m x 50 m kaikissa luokissa. Esineruutu tehdään normaaleille maapohjille, esim. metsä, kallio, suo, niitty. Alue tallataan ennen koirien suorituksia ristiin rastiin, jottei siellä ole suoria jälkiä esineille ja esineiden viennit tehdään myös kaarrellen, jottei niille tule suoria reittejä. Esineen etsintäaika (5 min) alkaa siitä, kun koira lähetetään alueelle. Esineiden koko on n. 5 cm
x 6 cm ja ne eivät saa olla metallia, lasia, kovaa muovia eikä tyypillisiä noutoesineitä. Sukkamytyt, lompakot, puukontupet, hihnanpätkät, kenkien osat ja rukkaset soveltuvat hyvin esineruutuun.

Poju vilvoitteli reissun aikana asettumalla rapakkoon mahalleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti