Tylsää elämää

Ennen joulua isäntä teki havainnon pihapiirin tienoilta isoista tassun jäljistä. Seuraavana päivänä kuultiin, että Uurossa on tehty susihavainto.

Se tarkoitti Moonan osalta sitä, että koiruus on jätetty suosiolla sisätiloihin työpäivän ajaksi. Sitä on nyt kestänyt lähes kolme kuukautta ja se tarkoittaa sitä, että koiruus on into piukassa, kun tullaan kotiin. Päivän paras hetki - niin koiruuden kun immeisien osalta.

Sitä ei tiedetä, mitä päiväaikaan sisällä puuhaillaan - on kuitenkin kolme kattia menoa tahdittamassa. Voi olla, että ihan rauhallisesti makaillaan mutta muutamana päivänä ovat erinäiset kipot ja kupit olleet nurin, kun on kotiin saavuttu. Lieneekö "kissapolliisi" ollut taas asialla?


Kissapolliisin päivän toiseksi paras hetki lienee päivän luu...

Koiruudet geokätköillä

Geokätköily on tällä hetkellä harrastuksista ykkössijalla. Lähes joka päivä tulee katsottua, onko uusia kätköjä ilmestynyt lähimaisemiin - saatikka mysteerikätköjä ratkottavaksi. Kätköjen koira-attribuutti kiinnostaa ja etenkin se, että olisiko sopivia kierroksia tiedossa.

Kätköilyn myötä löytyy ns. traileja, jotka ovat pidempiä autolla kierrettäviä tai lyhyempiä/pidempiä jalkaisin mentäviä reittejä. Paikalliset jalkaisin tallattavat on valikoitu geokoiruuksien kanssa kierrettäviksi ja porokoira Jehki on ollut Moonan kanssa hyvä parivaljakko näillä retkillä. Koiruuksilla ei tule keskenään minkäänlaista marmatusta vaan kylki kyljessä mennään pitkin metsäpolkuja. Jehki saa keskittyä tekemään susihavaintoja matkan varrelta.

Kätköjen kohdalla Moona tulee kirsu tötteröllä katsomaan, mitä se emäntä sieltä kuusesta tai kiven alta tonkii. Lähes poikkeuksetta se on vieressä, kun omaa nimimerkkiä lokiin kirjaa eli löytö myös koiruudelle. Harmi vaan, kun lokivihkot ovat pääsääntöisesti niin pieniä, ettei koiran tassu mahdu siihen löytöä lokkaamaan.

Onpa joskus käynyt niin, että kun mennään tiettyä trailia pitkin eteenpäin, koiruudet ovat löytäneet kätkölle poikkeavat polut ja suuntimalaitteita ei juuri tarvita :D

Akrobatiaa neljällä tossulla

Talvi on ollut vähäluminen mutta jäätä riittää. Ongelmaksi on koitunut jatkuva jäätikkö, joka sulaa välillä vetiseksi ja jäätyy uudelleen. Pahinta on, kun päälle sataa pieni kerros lunta - pettävällä jäällä.

Omalla rinnepihalla on koetuksella niin immeisen kuin eläinkavereiden tasapaino. Viiru-kissa lähti eräänä aamuna terhakkaasti pihalle ja pyllähti parin metrin päässä rappusista kyljelleen. Eipä pitäneet kissan omat "nastat". Katti katsoi närkästyneenä minua, istui hetken paikoillaan ja tuli takaisin sisälle. Että oli emäntä tehnyt meikäkissalle tällaisen källin...

Eilen tuli telkkarista paikallisuutisissa eläinlääkärin kertomaa juuri näistä jäisistä keleistä eläinten osalta. Monni luistelee neljässä tossulla ja liukuu välillä takamuksellaan. Pikkuhiljaa on oppinut kiertämään hangen kautta liukasta pihaa, joten ei loukkaantumisia tiedossa lukuunottamatta yhtä nilkutus-aamupäivää.

Kainalokoira

Hippu oli melkoinen kainalokoiruus. Se änkesi itsensä vaikka postimerkinkokoiseen tilaan, että pääsi emännän tai isännän kylkeen kiinni rapsuteltavaksi. Muistoja on muutamastakin Katselmuksesta, kun omaa vuoroa ja muuta menoa ihmetellessä istuttiin kylki kyljessä Hippelin kanssa.

Muusasta ja Moonasta ei tähän ole juuri ollut vaan molemmat ovat halunneet olla rapsuteltavina pienen etäisyyden päästä. Muusa jopa tarjosi usein takapuoltaan rapsutettavaksi. Ettei vaan liian liki tulisi :D

Kun lauma väheni yhteen koiraan, alkoi Moona pitää immeisten läheisyydestä ja tämän syksyn aikana se oppi nopsaan kainalokoiraksi mummonsa tapaan. Tykkään! Työpäivien jälkeen meille onkin tullut tavaksi se, että istahdan sohvalle ja koiruus pyörähtää hetkessä kainaloon ihan kylkeen kiinni. Siinä sitten istutaan hetkinen viettämässä molempien laatuaikaa. Kainalostakin yltää antamaan lipsupusuja taaksepäin emännän nenänpäähän.

Uusi aloitus - vuoden 2019 kuulumisia

Blogin pitäminen on ollut vaiheessa - taas kerran. Kovasti olisi jutun juurta mutta kun ei saa aikaan. Jospa taas yrittäisi tormistautua.

Vuoden surullisin asia oli Muusasta luopuminen toukokuun lopussa. Koiruus alkoi saada hengitysvaikeuskohtauksia, kun me tulimme kotiin ja kohtaukset pahenivat koko ajan. Muuten ei ollut ongelmia mutta tuo meidän kotiintulon aiheuttama kiihtymys laukaisi kohtaukset, jotka kestivät useita minuutteja. Kun tuo kohtaus 23.5. oli sen verran paha, tuli aika tehdä päätös ja luopua edellisenä päivänä 15-vuotta täyttäneestä Muusasta. Eläinlääkäri Jussi Hyvönen otti meidät vastaan viimeistä piikkiä varten.

Eläinlääkärissä tuli käytyä pari kertaa mutta eipä lääkityksestä ollut juuri apua. Osittainen kurkunpäänhalvaus oli yksi epäily näille kohtauksille, kun Muusalla oli esiintynyt muutamien vuosien ajan rohisevaa hengitystä juoksemisen yhteydessä. Tämä rohina ei kuitenkaan haitannut koiran menoa vaan iloisena se pomppi Muusa-piruetteja meidän ympärillä ja nautti elämästään.

Ikävä on SUURI! Ikänsä koiralaumassa eläneen Moonan kohdalta mietitytti, miten se suhtautuu asiaan. Moona oli kyllä nähnyt nämä kohtaukset, joten se ei enemmälti hötkyillyt mammakoiran katoamisen myötä. Kesän aikana Moonalle tuli ihan silmin havaittava juoksu, joka oli aiemmassa laumaelämässä ollut vähän niin ja näin. Lisäksi Monni (8 v.) tuli valeraskaaksi, mitä sillä ei koskaan aiemmin havaittu.

Moona oli kesän ajan vähän passiivinen eikä juoksujalka juuri vipattanut. Syksyn myötä ja valeraskauden ohi mentyä alkoi selkeästi toisenlainen meno - juoksujalkaa joka paikkaan. Meidät on laitettu lauman ykkösiksi ja koiruus oli erittäin läheisyyden kipeä, mitä se ei aiemmin ole ollut koiralaumassa eläessään.

Ystävänpäivää

Tämän päivän Karjalaisessa oli juttua kosketuksesta. Se herätti erinäisiä ajatuksia kosketuksen tärkeydestä ja siitä, että millaisia muistikuvia ihmiselle siitä jää. Itselleni muistui mieleen aiempi esimies, jolla oli tapana koskea olkapäähän kevyesti ja alkaa sen jälkeen puhumaan asiaansa. Erittäin mukava ja voimaannuttava tapa - olit itsekin heti läsnä!

Koirakosketukset ovat taas oma juttunsa ja niissä on terapeuttista voimaa enemmän kuin osaa kuvitellakaan. Kohdetyöskentelyyn opetettu Moona tahtoo usein ilmaista voimakkaasti kuonollaan, mitä kuuluu ja ketä pitää rapsuttaa! Muusa taas tarjoaa takapuoltaan immeisen parhaaksi kaveriksi :D

Lumenpöllyäviä terveisiä kaikille koira- ja immeisystäville - hangessa on hyvä kylpeä, toivottaa Moona & Muusa.

Pakkasen riemuja ja haukkuja

Kylläpä pakkanen koettelee alkuvuodesta sekä immeisiä että koiruuksiakin. Ennen joulua oli niin leppoisat kelit, että nyt pistää kipristelemään oikein tosissaan. Jos on pakkasta 20 tai yli, koiruudet jäävät suosiolla sisälle työpäivän ajaksi. Peltolenkillä käydään sitten iltamassa höyryjä päästelemässä mutta aika äkkiä pysähdytään ulko-oven eteen, että josko sisälle pääsis lämmittelemään :D

Kotiin tullessa Muusa tervehtii melkoisella haukun voksunnalla, joten sille pitää hoitaa sordiino suuhun. Sitten helpottaa, kun se lempipehmolelunsa läpi voksuttaa. Moonan kimittävä tervehdyshaukku on korvia raastavaa. Jos Moona pitää tulijaa outona ja ihmeellisenä, sen haukku on aivan erilaista.


Moona ja Hugo vauhdissa