Kainalokoira

Hippu oli melkoinen kainalokoiruus. Se änkesi itsensä vaikka postimerkinkokoiseen tilaan, että pääsi emännän tai isännän kylkeen kiinni rapsuteltavaksi. Muistoja on muutamastakin Katselmuksesta, kun omaa vuoroa ja muuta menoa ihmetellessä istuttiin kylki kyljessä Hippelin kanssa.

Muusasta ja Moonasta ei tähän ole juuri ollut vaan molemmat ovat halunneet olla rapsuteltavina pienen etäisyyden päästä. Muusa jopa tarjosi usein takapuoltaan rapsutettavaksi. Ettei vaan liian liki tulisi :D

Kun lauma väheni yhteen koiraan, alkoi Moona pitää immeisten läheisyydestä ja tämän syksyn aikana se oppi nopsaan kainalokoiraksi mummonsa tapaan. Tykkään! Työpäivien jälkeen meille onkin tullut tavaksi se, että istahdan sohvalle ja koiruus pyörähtää hetkessä kainaloon ihan kylkeen kiinni. Siinä sitten istutaan hetkinen viettämässä molempien laatuaikaa. Kainalostakin yltää antamaan lipsupusuja taaksepäin emännän nenänpäähän.

Uusi aloitus - vuoden 2019 kuulumisia

Blogin pitäminen on ollut vaiheessa - taas kerran. Kovasti olisi jutun juurta mutta kun ei saa aikaan. Jospa taas yrittäisi tormistautua.

Vuoden surullisin asia oli Muusasta luopuminen toukokuun lopussa. Koiruus alkoi saada hengitysvaikeuskohtauksia, kun me tulimme kotiin ja kohtaukset pahenivat koko ajan. Muuten ei ollut ongelmia mutta tuo meidän kotiintulon aiheuttama kiihtymys laukaisi kohtaukset, jotka kestivät useita minuutteja. Kun tuo kohtaus 23.5. oli sen verran paha, tuli aika tehdä päätös ja luopua edellisenä päivänä 15-vuotta täyttäneestä Muusasta. Eläinlääkäri Jussi Hyvönen otti meidät vastaan viimeistä piikkiä varten.

Eläinlääkärissä tuli käytyä pari kertaa mutta eipä lääkityksestä ollut juuri apua. Osittainen kurkunpäänhalvaus oli yksi epäily näille kohtauksille, kun Muusalla oli esiintynyt muutamien vuosien ajan rohisevaa hengitystä juoksemisen yhteydessä. Tämä rohina ei kuitenkaan haitannut koiran menoa vaan iloisena se pomppi Muusa-piruetteja meidän ympärillä ja nautti elämästään.

Ikävä on SUURI! Ikänsä koiralaumassa eläneen Moonan kohdalta mietitytti, miten se suhtautuu asiaan. Moona oli kyllä nähnyt nämä kohtaukset, joten se ei enemmälti hötkyillyt mammakoiran katoamisen myötä. Kesän aikana Moonalle tuli ihan silmin havaittava juoksu, joka oli aiemmassa laumaelämässä ollut vähän niin ja näin. Lisäksi Monni (8 v.) tuli valeraskaaksi, mitä sillä ei koskaan aiemmin havaittu.

Moona oli kesän ajan vähän passiivinen eikä juoksujalka juuri vipattanut. Syksyn myötä ja valeraskauden ohi mentyä alkoi selkeästi toisenlainen meno - juoksujalkaa joka paikkaan. Meidät on laitettu lauman ykkösiksi ja koiruus oli erittäin läheisyyden kipeä, mitä se ei aiemmin ole ollut koiralaumassa eläessään.

Ystävänpäivää

Tämän päivän Karjalaisessa oli juttua kosketuksesta. Se herätti erinäisiä ajatuksia kosketuksen tärkeydestä ja siitä, että millaisia muistikuvia ihmiselle siitä jää. Itselleni muistui mieleen aiempi esimies, jolla oli tapana koskea olkapäähän kevyesti ja alkaa sen jälkeen puhumaan asiaansa. Erittäin mukava ja voimaannuttava tapa - olit itsekin heti läsnä!

Koirakosketukset ovat taas oma juttunsa ja niissä on terapeuttista voimaa enemmän kuin osaa kuvitellakaan. Kohdetyöskentelyyn opetettu Moona tahtoo usein ilmaista voimakkaasti kuonollaan, mitä kuuluu ja ketä pitää rapsuttaa! Muusa taas tarjoaa takapuoltaan immeisen parhaaksi kaveriksi :D

Lumenpöllyäviä terveisiä kaikille koira- ja immeisystäville - hangessa on hyvä kylpeä, toivottaa Moona & Muusa.

Pakkasen riemuja ja haukkuja

Kylläpä pakkanen koettelee alkuvuodesta sekä immeisiä että koiruuksiakin. Ennen joulua oli niin leppoisat kelit, että nyt pistää kipristelemään oikein tosissaan. Jos on pakkasta 20 tai yli, koiruudet jäävät suosiolla sisälle työpäivän ajaksi. Peltolenkillä käydään sitten iltamassa höyryjä päästelemässä mutta aika äkkiä pysähdytään ulko-oven eteen, että josko sisälle pääsis lämmittelemään :D

Kotiin tullessa Muusa tervehtii melkoisella haukun voksunnalla, joten sille pitää hoitaa sordiino suuhun. Sitten helpottaa, kun se lempipehmolelunsa läpi voksuttaa. Moonan kimittävä tervehdyshaukku on korvia raastavaa. Jos Moona pitää tulijaa outona ja ihmeellisenä, sen haukku on aivan erilaista.


Moona ja Hugo vauhdissa

Joulu on taas

Moona: Hitsi, että tuoksuu tuo meidän joulupuuro hyvälle. Miun kirsu kiertää tutkan lailla ilmassa kehää erilaisten joulutuoksujen lumoissa. Joulupaketitkin mie vainuan, kun ne jossain komeron hyllyillä piileskelee. Lämpimien haisujen lisäksi voi ulkona kaivaa hangesta supiaisen raatoa, kissan kakkoja ym. Emäntä ei tykkää.

Muusa: On se niin ihanaa, kun omat immeiset ovat kotona koko päivän. Saa käydä tekemässä joulupiruetteja pitkin pihamaita moneen otteeseen. Isännän kanssa meillä tahtoo olla olohuoneessa sohvataistelu mutta mie aina voitan. Pennusta lähtien se on ollut miun lempipaikka - Muusan oma kellottelupeti ja kepposten keksimiskoti.

Joulu tulla jollottaa

Muusan ja Moonan reviirille kuuluu hyvää. Talvi on tullut jossain määrin ja lumessa voi taas peuhata. Tuttavapiirissä on koiruuksia, joille talvi ei ole se must-juttu. Nuttua pitää niskaan vetää, kun pakkasta tulee. Ovat nämä karvaiset kaverit niin erilaisia.

Koiraharrastusten osalta on ollut ns. seisokkikausi. Toki koirille on jatkuvasti aktiviteettia kolmen kissan taloudessa. Moona innostuu välillä takaa-ajoleikkeihin ulkona mutta onneksi sisällä eletään kylki-kyljessä -periaatteella. On se vaan niin kummallista...

Eilen nähtiin mielenkiintoinen episodi. Musta Topi-katti ja talitintti tuijottivat toisiaan noin 15 senttimetrin matkalta. Talitintti säilyi hengissä. Välissä oli ikkuna :D

Tänään vieraili koiruuksille erittäin tuttu belgi Tiku. Pientä haipakkaa saatiin aikaiseksi illan pimeydessä. Moona oli sitä mieltä, että haluan haastaa Tikua juoksuleikkeihin mutta yksi kierros riitti tällä kertaa.

Kuulumisia tulossa...

Miun bloggaaminen on ollut katkolla, kun muut harrastukset kuljettelee. Geokätköjen perässä on tullut mentyä pitkin poikin Suomea. En aio kuitenkaan blogia arkistoida vaan todellakin aktivoida itseäni kirjoittelemaan lisää koiruuksien kuulumisia.