Jouluntoivotus!

Hipun joulutuumailuja: ”Joo, on tää joulu ihan hyvä juttu. Emäntä on pitkän tovin kotona ja saa köllötellä kainalossa. Joulusiivouksista en perusta pätkääkään, kun se hiivatin muri-muri vaanii jatkuvasti meikäkoiran persvilloja.”

Muusan jouluriemua: ”Hip hei, nyt oon päässyt luistelemaan neljällä tassulla, kun pihalla on peilikirkas jää. Meikätytöltä onnistuu piruetit vauhdissakin ja neljän käpälän vaakaliuku on miun bravuuri.”

Moonan joulujuonia: ”Kissapolliisin täytyy olla tarkkana joulunakin kattien meno-paluuliikennettä valvoessa. Sen verran meikässä on myös tontun virkaa, että jos katit tekevät tepposiaan, käyn heti emännälle kielimässä. Jospa vain kattien joulupaketit napsahtaisivat meikäläisen kirsun eteen, heh, heh.”

Kirje joulupukille

Hippu
Meikätyttö toivoo joulupukilta lahjaksi emännän sylin. Siinä kun voisi viettää kaiken aikansa niin hyvä olisi. Sitten puruluu ois myös ihan mukava. Ja toinenkin luu. Ja kolmas...

Muusa
Toisitko rakas joulupukki miulle lisää tanssitreenejä ja lenkkejä? Sitten mie haluaisin sellainen rauhallisen lekottelupesän, jossa ei kissat eikä koirakamut hypi. Peace, please!

Moona
Miepä halluun koko maailman - se on ihan ehdottomasti saatava! Jos se ei käy, sitten ruokakuppi pullolleen 24 h! Jos siitäkin täytyy tinkiä, sitten luita 10 kpl/tunti! Voin mie vähän joustaakin, emännän kainalo kelpaa, kunhan edes puolet edellä mainituista täytetään. Ehdoton vaatimus!

Dancing on Ice

Viime viikon pakkasesta nollaan vaihtuneet kelit toivat haasteita myös koirakolmikolle. Kun pihapiirissä päästellään täyttä laukkaa, eivät käpälät aina pidä. Tänään sain seurata tätä extreme-urheilua, jota en itse halua kokeilla. Moona ja Muusa painoivat vauhdikkaasti irtokoirana ja välillä mentiin perskarvoilla, kun tossukkeet eivät pitäneet peilijäällä. On se kummallista, ettei noille viipottajille satu isompia venähdyksiä tms. Neljän käpälän vahvuudella on varmaan toisenlaista kuin kahdella jalalla.

Geokoira Moona sai viime viikonloppuna rämpiä belgi Tikun ja emäntien kanssa pitkin Rahkeenvaaran maisemia. Niin hulluja ovat nämä emännät, että lähtevät geokätköjä hakemaan lumihangessa kahlaamalla pidemmänkin taipaleen päästä :D No, koirathan nauttivat siitä täysin rinnoin. Ja eipä ollut itselläkään hullumpi olo, kun kotona hyvää liikuntaa ja raitista ilmaa kunnolla saaneena reissua muisteli.

 

Geokoirakumppanukset viime talven riehassa. Nyt tuo musta kumppani
Tiku on puolta suurempi eikä Monni yllä enää sen korvissa roikkumaan.

Talvi tulee - ikävää mutta totta II

Tänään paukkui pakkanen sellaisissa rajoissa, että päätettiin jättää koiruudet sisään työpäivän ajaksi. Moonan osalta ajatukset olivat kaksijakoiset. Onko Monni-neiti viisastunut vuodessa vai vieläkö saadaan repoja aikaan sisälle jäädessä?

Sisälläoloaika ei ollut kuitenkaan työpäivän pituinen, kun isäntä kävi ruokatunnilla päästämässä koiruudet häkkiin. Keli oli jo lauhtunut huomattavasti. Hyvin oli Moona kestänyt puolen päivän sisälläolon ja muuta ei oltu saatu aikaan kuin yksi leipäpussi lattialle, eikä sitäkään syöty.

Tosin leipäpussin osalta voi olla kateillakin kyntensä pelissä. Niillä tuntuu olevan joskus meidän poissa ollessa sellainen survival-meininki kivikauden tapaan vaikka justiinsa lähtiessä olisivat saaneet kupunsa ruokaa täyteen. Kaikki pöydillä oleva ruokatavara täytyy vetää lattialle ja repostella auki, oli sitten kyseessä kurkku tai pulla/leipäpaketti. Kyllä rosvottu ruokaa maistuu sitten hyvälle - menepä tarjoamaan vastaavia ruokakupille - EVVK.

Jospa Moona olisi kuitenkin vuodessa viisastunut ja höpöilyhommat unohdettu. Jos se yhtään tulee mummoonsa ja mammaansa, näin voisi todeta mutta toinen kerta toden sanoo.

 

Talven laumariehaa

Talvi tulee - uskomatonta mutta totta!

Lunta rakastavat koiruudet ovat odottaneet oikeaa talven tuloa hartaasti. Heti kun tulee lunta reviirille, alkaa kylpeminen ja hankeen sukeltaminen. Lapinkoirien oma "uimakausi" on avattu! Mutta kun meikäkoirien "meri" on vähän väliä sulanut, missä sitten kylvetään? Emännän mielestä ei ainakaan kurassa ja rapakossa, please.

Koiraharrastuksiin lumen tulolla on vaikutuksia. Keskiviikon kenttätreeneissä keskitytään perustottelevaisuuteen ja tokoiluun eli treeniä sellaisissa lajeissa, jotka talvinen kenttä mahdollistaa. Keskiviikkona treenattiin tokoa ja se tuli Monnille & emännälle tarpeeseen.

Olisin ollut mielissään sulasta maasta vieläkin. Olkoon vaan pimeää, mutta maastossa olisi helpompaa kulkea ilman lumia - mielessä uusi rakas harrastus geokätköily. Sitä voi harrastaa myös pimeässä otsalampun kera mutta kaikkea ei voi etsiä lumen aikaan.

 

Katsekontakti Moonan kanssa pelaa - JEP

Onni-Monnin oppivuodet

2,5-vuotias Moona mennä hurputtaa entiseen tahtiin - välillä pää höyryä täynnä, välillä tottelevaisena tokokoirana. Keskiviikon treeneissä mentiin rallytokon parissa, kuitenkin rauhallisissa merkeissä perusliikkeitä treenaten. Moonan vire peruskäännöksissä ja -liikkeissä pysyi hyvin yllä.

Paikallaanoloissa on menty syksyn aikana takapakkia. Agihallilla Monni lähtee heti huuhailemaan, kun sille selkäänsä kääntää. Se täytyy asettaa paikalleen useamman kerran ennenkuin se uskoo, että pysyttävä on. Se taas laskee koiran motivaatiota, jota on juuri tarkoitus nostattaa. Pattitilanne, jonka olen ratkaissut siten, että otetaan sitten lentävä lähtö - pääasia, että mennään.

Agilityssa Moona tahtoo kulkea omia polkujaan muutenkin. Se saa välillä päähänsä, että puomi onkin tuolla takana, kun pitäisi mennä seuraavalle esteelle. Emäntä on jo täydessä valmiudessa ja odottaa koiran seuraavan, ja sitten Moona mennä viipottaa puomilla aivan eri suuntaan. Toinen Monnin lempihommista on putken hakeminen, jos se sattuu vähänkään lähelle. Se on tavallaan positiivista, koska se irtoaa putkeen erittäin hyvin eli voin lähettää sen putkelle kaukaakin.

Tyypillinen tilanne: Ollaan valmiudessa ensimmäiselle hyppyesteelle. Jätän Moonan esteen taakse ja siirryn itse esteen etupuolelle. Moona on havainnut putken vasemmalla puolellaan ja sinne se jo tepastelee (Huom! Paino sanalla tepastelee, ei siis ryntää silmät kiiluen!). Eikä auta kuin kehua putken jälkeen, ettei motivaatio vaan laske vaikka itse mielessään laskee pieniä piruja. Tämä kasvattaa emäntää!

Ensi talvena olisi tarkoitus jatkaa agilityn parissa. Monnin motivaatio on selvästi noussut ja välillä meno on jopa vauhdikasta.

 

Moona ja Naksu syksyn leikeissä

Treenit jatkuvat...

Syksyn aikana on ollut koulutussessioiden osalta tiedossa agitreeniä POKS:in hallilla jatkokurssin merkeissä. Osallistuminen on jäänyt turhan vähiin johtuen osaksi polvivammastani. Harmittaa!
Hyviä ohjaajia on ollut jokaisella kerralla, kun olen päässyt mukaan. Treeneistä on jäänyt Uilon kentän treenien lisäksi sellainen maku, että Moonasta alkaa löytyä potkua. Jatkamme siis ensi talvena pienryhmässä.

Olen syksyn aikana pitänyt muutamia agitreenejä Uilon kentällä sekä lappalaiskoirille että pienemmille koirille (lähinnä shelttejä) - molemmille omat treenit. Tulevana lauantaina pidetään syksyn viimeiset treenit lappalaisille ja Monni mukaan. Minua kiinnostaa agilityn ohjaus, koska se on haastava laji ja siinä oppii jatkuvasti itsekin. Mielestäni tärkeintä ohjaamisessa on se, että oppisi huomioimaan koiran ja ohjaajan yksilönä, eikä kaikille tarjota samoja ratkaisuja. Itse olen lajia muutamia vuosia aktiivisesti harrastanut, en kuitenkaan kilpatasolla. Olen nähnyt erilaisia koulutustapoja, erilaista ohjausta, kisasuorituksia jne. Etenkin tuo koiran huomioiminen on tärkeää, mennään koiran ehdoilla. Kaikki koiruudet eivät ole silmät palaen radalla meneviä sinkoja ja silloin paikallaan ovat lyhytkestoiset ratasuoritukset. Joskus tarvitaan koiran motivoimista ja innostamista lajiin, koska sekin on mahdollista. Tämän olen nähnyt omien koirieni osalta, pikkuhiljaa laji alkaa vetää myös koiraa puoleensa - emäntähän on ollut jo vuosia täpinöissään :D

GEOkoiruuksia II

Geokätköilyharrastus on jatkunut syksyn myötä suurella innolla. Kätköilyttää jatkuvasti - työmatkankin varrella pitää välillä pistäytyä joku kätkö loggaamassa - mysteerikätköjä ratkotaan sopivissa väleissä - olen siis sairastunut pahimpaan mahdolliseen kätköilykuumeeseen!

Georeissuille pääsee mukaan myös joku koiruuksista. Moona taitaa kulkea messissä eniten, kun sen juoksukaverit Poju ja Tiku ovat myös mukana. Moonan nuoret hermot kestävät paremmin näiden höyryherrojen menoa. Lauantaina kätköiltiin Mönni/Selkien maisemissa. Moona ja belgi Tiku kiipeilivät Poppavaaran louhoksen kalliomaisemissa. Välillä hieman hirvitti, kun nämä "geokauriit" menivät ylös ja alas liukkailla kivillä, ja välillä turhan vauhdikkaasti.

Maakunnan luontokätköt ovat kuin suunniteltu koirien ulkoiluttamista varten. Kätköillessä vastaan tulee mitä hienompia luontokohteita lenkkipolkuineen ja laavuineen lampi-, järvi- tai jokimaisemissa. Kiipeämistäkin on usein tiedossa, kun kätkö odottaa jonkin vaaran laella. Kätkömerkinnöistä löytyy myös koiran ulkoiluttamismahdollisuuteen oma merkintä.

 

Tällä kätköllä ovat geokoirat sallittuja. Tosin emännät eivät nyt

bongaa, että kätkö roikkuu tuolla kuusen oksassa. Haloo!

Koiran sosiaalistaminen

Elämä koiruuksien kanssa on paljon helpompaa, jos koira saa sosiaalisia kontakteja mahdollisimman paljon jo heti pentuvaiheessa. Sosiaalistamisvaihe vaikuttaa pennun koko tulevaan elämään ja elämänlaatuun.

Sosiaalistumiskauden aikana pentu tottuu uusiin asioihin poikkeuksellisen nopeasti ja oppii samalla, mikä on normaali osa sen elinympäristöä. Jos pennunostajalla esimerkiksi on kissa tai sellaisen hankinta on suunnitteilla, pentu kannattaa ottaa sellaisesta paikasta, jossa se on päässyt näkemään kissoja edes silloin tällöin. Näin on todennäköisempää, että kissa saa jäädä rauhaan pennun aikuistuttua. (Lähde: http://www.koiranomistajanperuskurssi.fi/fi/koira-kotona/pennun-sosiaalistaminen)

Koiran sosiaalistaminen on myös sitä, että se tottuu toisiin koiriin ja ihmisiin. Parhainta treeniä olisi viikottainen tapaaminen toisten koirien kanssa.

Omat maalaiskoirani ovat kaivanneet sosiaalistamiseen kaupunkikehystä. Niiden kanssa onkin tehty kaupunkikävelyjä. Tosin Hipun osalta yksi kaupunkikävely meni siihen, että ensin se suhautti Kekäleen näyteikkunaan, sitten Carelicumin kukkapylvääseen ja seuraavaksi väännettiin kakkaa torin reunaan. Siitä piti pika pikaa toimittaa koira puistoalueelle, kun ei kakkapussit olleet mukana. Tämä lenkki oli hetken päähänpisto, jossa emäntä ei ajatellut asiaa loppuun asti.

Hipulla on taas menossa höpökausi eli se on valeraskaana. Sitä en vaan ymmärrä, missä vaiheessa sillä on ollut juoksu, kun sitä ei ole huomattu.

 

Hippu ja Hipun "pentu"

Jäniskevennys

Aikoinaan oli Antero Mertarannan juontama urheiluvisasarja, jossa nähtiin lopuksi jäniskevennys. Tänään se nähtiin livenä metsässä. Moona loikki pitkin kiviä ja kallioita Pojun ja Tikun kanssa. Välillä hirvitti, miten koiruudet selviävät, kun painoivat melkein pystysuoraa kalliorinnettä alas vauhdilla.

Moonan juostessa kavereiden kanssa pitkin metsää tuli mieleen, että jospa on metsästäjiä liikenteessä. Monnin pupujussi kun käy äkkiä jäniksestä värityksensä puolesta. Merja äkkäsi yhden oikean pupujussin metsässä ja luuli sitä ensin Moonaksi, mutta täysin valkea väritys paljasti sen sitten oikeaksi jänisjussiksi.

Kylläpä noin 1,5 tunnnin hörpötys metsässä pistää koiran tasaiseksi. Kuuluu vaan kuorsaus petin pohjalta eikä passaa mennä koskettelemaan. Ei saa käpälöidä - Monni lepää!

Viikon jäniskevennykseen kuului myös se, että Monsku painoi lauantaina kentälle satanen lasissa. Menossa olivat lappalaisten agitreenit, johon päätin ottaa Muusan mukaan. Monni pääsi livahtamaan isännältä talon ovesta ja eikun kentälle. Haloo, mie mukaan kanssa! Kyllä mie tiedän, missä työ muut olette. Tarkoitus oli Mussun kanssa tehdä agirataa lappalaisten omissa treeneissä ja sitten tämä "jänis" änkeää mukaan.

Muusa vauhdissa "jäniksen" takaa-ajossa.

Kahden kerroksen väkeä

Asustelen aika paljon yläkerrassa opintojeni parissa. Seuraa piisaa aina. Koiruudet ovat erittäin innokkaita tulemaan yläkertaan, kun siellä on niiden luuvarasto. Oven taakse tullaan jopa pauhaamaan, jos mukaan ei oteta. Moonakin yrittää avata ovea käpälillään mutta kun se aukeaa vain ulospäin, se ei ole siinä toistaiseksi onnistunut. Alaspäin pääsee aina ja helposti.

Olen bongannut taloudestamme "töyhtöhyypän". Moona aloitti karvanvaihdon ja nyt vaihdetaan talviturkki kesäturkkiin, kiitos taas pitkälle syksylle. Karvameri sisätiloissa on mielestäni Atlanttia vastaava - ainakin kaikki työvaatteet ovat kuin turkin pukisi päälleen vaikka kuin säilyttäisi erillään koiruuksista.

Tänään saatiin taas nähdä Moonan nokkeluutta. Koirille annettiin muovisen kannellisen ruokapurkin pohja nuoltavaksi ja kolme koiraa sinne kirsuaan änkesi. Monni sitten nokkelana otti purkin kannesta kiinni ja vei sen omalle tontilleen. Eipä muilla ollut asiaa - jäivät vain ällistelemään, minne purkki hävisi. Neiti Nokkela tahtoo aina voittaa lajikumppaninsa näissä asioissa. Onhan se monta koulua käynyt!

 

Tämä "töyhtöhyyppä" tahtoo yläkerran luuparatiisiin

Moonan kekkuli

Tänään päätin lähteä jalkapuolena agitreeneihin Monnin kanssa. Paikan päällä oli tiedossa jalkojen päälle käypä rata eli kiertoja ja välistävetoja. Olisi ollut aivan ihanaa osallistua näihin siksak-treeneihin, koska tykkään liikkeiden vaihteluista. Nyt ei ihan pystynyt mutta ei ollut Monnikaan ihan fiiliksissä. Alussa tehtiin keppejä ja rengasta ja siihen sitten vauhti hyytyikin. Outs taas kerran!

Radalla Moona meni laiskansutjakasti ja äkkäsi jossain vaiheessa peilin hallin seinältä. Sen eteen sitten poseeraamaan joka välissä. Joopa joo, Hippu teki aikoinaan samaa mutta se sentään oli menossa jo puomilla, jonka puolivälissä piti pysähtyä ihailemaan itseään puomin hulppealla huipulla peilin kautta.

Kotiareenalla päästeltiin sitten satanen lasissa Hipun ja Muusan kanssa. Monni esitteli taas nopeuttaan ja ketteryyttään. En voi taas ymmärtää koiruuden aivoituksia - miksi kotona muttei radalla?

 

Poju ja Moona kesätunnelmissa

Vaivaiseukko

Olen ollut parin viikon ajan liikkumisen suhteen vähän paitsiossa. Molemmissa polvissa todettiin limapussin tulehdus parin viikon takaisen lentopalloturnauksen jäljiltä. Ei itse turnaus sitä aiheuttanut vaan viikon aikana tuli juostua useampana iltana pallon perässä ja turnaus oli piste i:n päälle. Tyypillinen rasitusvamma.

Koiruudet ovat hieman kärsineet tästä jalkapuolen elämästä. Ei päästä lenkille ja agitreenitkin ovat jääneet väliin. Onneksi on löytynyt koiratuttavia, jotka ovat osallistuneet omien koiriensa kanssa meikäläisen koirien juoksuttamiseen pitkin peltoja. Tällä syyslomaviikolla on menty linkaten sienimetsässä ja geokätköilemässä koiruudet mukana. Ja keskiviikkona oman kentän agitreeneissä Moona juoksi, en minä. Tulipahan harjoiteltua koiran osalta itseohjautuvuutta ja hyvin Monni hakee ainakin putken ja puomin. Olen joskus nähnyt agikilpailukentillä suorituksen, jossa isäntä seisoskeli keskellä rataa ja liikkui vähän suuntaan ja toiseen. Koira haki itse esteet radalla selkeillä ja oikea-aikaisilla komennoilla.

 

Kesän muistoja: Venekoira Muusa

Hipun murinoita VIII: Onnenkerjäläinen

Meikätytön onni on pienestä kiinni. Siihen riittää hyvä makupala tai kunnon rapsutukset. Mie olen alkanut kerjätä onnenpipanoita makupalojen muodossa. Etenkin kun on vieraita näköpiirissä - ne on helppoja nakkeja. Vähän kun käy kuonolla tökkimässä tai edessä haukahtelemassa häntä heiluen, irtoaa meikätytölle namia. Tekniikkaharjoittelua on tullut tehtyä 12,5 vuoden ajan.

Onni ja autuus tulee meikäkoiran kohdalle aina, kun pääsen emännän kainaloon rapsutettavaksi. Vieraat hyödynnetään myös rapsuttelun osalta. Paras keikkani oli, kun emännän serkkupoika oli vaimonsa kanssa kyläilemässä. Toinen rapsutteli puoli tuntia ja sitten toisen luo, jolta lohkesi seuraava puolituntinen. Tätä jatkettiin kolmen tunnin ajan vaikka emäntä yritti minnuu välillä häätää. Aina vaan se rapsutuskäsi jostain löytyi seurustelun lomassa.

Meikäkoira meinaa revetä onnesta, kun pääsen mukaan keskiviikkoisin koulutuskentälle tai lauantaina metsätreeneihin. Mie oon aivan partiolainen - aina valmis joka lähtöön enkä meinaa aluksi kestää turkissani. Meikäläisen esiintymisvietti on sen verran kova, että heti pitää päästä areenalle. Mitä enemmän yleisöä, sen parempi. Agilityaikoina meikä teki aina puomilla paraatin eli pyssäytin homman keskelle puomia, että kaikki varmasti huomasivat meikän.

Paljonvartija

Talomme yläkertaan on varattu koiruuksia varten luuvalikoima. Se sijaitsee tietyn hyllyn päällä ja sen alta löytyy säännöllisesti vahtikoiria. Vahtipaikasta jopa kevyesti nahistaan ärrein ja murrein.

Sama tahtoo joskus toistua myös immeisen suhteen. Kun oikein kainalokoiraksi haluaa, ei samaan kainaloon olisi muilla asiaa. Sitten tuleekin kyseeseen jo isommat amerikanirvihymyt, että häivy siitä hittoon. Hippukin sovittaa itsensä postimerkin kokoiseen tilaan ja Moona yrittää ängetä samaan tilaan kirjekuoren kokoisena. Emännän kylkeen on pakko päästä.

Tänään jätettiin koiruudet sisään parin kymmenen minuutin ajaksi, kun kävimme hakemassa koiranruokasäkit. Jo oli Monni ehtinyt pullapitkolle. Onneksi kyseessä oli alunperin puolikas pitko, josta Moona oli vetänyt puolet. Ketuttaa siinä mielessä, että Hippu ja Muusa kestävät ilman tihuja päivän, mutta tämä Monnin kekkuli ei vajaata puolta tuntia. Mitähän on taas talvella tiedossa, kun kovat pakkaset iskevät?

 

Pullaa - haisee hiton hyvälle! Tihuja tulossa...

Erikoista käytöstä

Tänään kutsui sienimetsä iltapäivästä työpaikan lentopalloturnauksen jälkeen. Mukaan sienimetsään lähti Moona ja kaveriksi oli tiedossa Poju. Jalkani kipeytyi tuon lentopalloturnauksen aikana nilkkukuntoon, kun se jo viikolla oireili. Liikuin metsässä tosi pienellä säteellä ja Moona pysytteli koko ajan lähelläni vaikka vaihtoehtona oli juosta Pojun kanssa pitkin tantereita. Se tuntui hieman ihmeelliseltä, kun yleensä painavat Pojun kanssa metsässä ihan hurjana.

Mietiskelin tuota käytöstä ja kaksi vaihtoehtoa tuli mieleeni. Koira saattoi vaistota kipeän jalkani ja halusi minua sitten sen takia paimentaa. Yleensä painan metsässä reipasta vauhtia ja nyt se oli pois suljettu. Toinen vaihtoehto on se, että Monnille on tulossa juoksut. Hippu ja Muusa ovat ennen juoksua läheisyydenkipeitä ja hakeutuvat mieluusti kylkituntumaan. Moonalla oli vähän samanlaiset elkeet, kun se vähän väliä hyppi reisilleni, että huomioi minut.

Aktivointia

Olin Moonan kanssa keskiviikon treeneissä ja teemana oli tokoa. Meillä ei lähtenyt putkeen koko homma, kun kesän aikana on ollut kuvioissa monta muuta asiaa kuten tokoagia ja agilitya. Täsmälliset paikallaanolot olivat jääneet unholaan ja niitä kokeiltiin muistutella mieleen.

Moonan ongelma on edelleen reipas luoksetulo. Sen tulla löntystelee käskystä luokse. Tosin tämä ongelma on usein juuri kentällä, kotipelloilla voi olla toinen juttu. Sama ongelma on yhä agilityssa -vauhtia puuttuu. En voi ymmärtää sitä, että koiraleikeissä koiruus on salamannopea ja sille tärkeintä on juosta edellä ja jallittaa muita koiruuksia veitsenterävillä väistöliikkeillä. Sitten kentällä ei toimi mikään. Taas kerran huoh!

Keskiviikon oivallus oli se, että kokeiltiin palloa, jonka sisään laitetaan makupaloja. Näytin Monnille, että lihapulla palloon ja pallonheitto eteenpäin. Innokkaasti Moona painoi perään. Tätä toistettiin ja välillä taukoa. Tätä kokeillaan seuraavan kerran myös agissa.

Hippu ja Muusa tulivat isännän kanssa norkoilemaan kentän laidalle treenien loppuvaiheessa. Hippu etenkin hihkui intoa, joten otin sen kentälle "idioottirinkiin". Kyse on keiloilla merkitystä neliöstä. Emäntä kiertää koiran kanssa neliötä siten, että jättää ensin koiran yhdelle sivulle seisomaan ja kiertää itse neliön. Koira otetaan mukaan ja jätetään matkalla seuraavalle sivulle, jossa se jää istumaan ja emännän matka jatkuu em. tavalla. Seuraavalla kerralla koira jää maahan, ja emännän kierros ja päätteeksi viimeisellä sivulla koira istuu viereen. Kiva harjoitus!

Mie en pärjännyt "idioottiringissä" mutta miusta
on kuitenkin tullut emännän oma "Idol" > sillä pötkii pitkälle

Hipun murinoita VII: Häkissä

Emännän ja isännän ollessa kesälomalla oli niin mukavaa, kun sai olla irtokoirana. Voi niitä aikoja, kaipaa tämä koira! Kesä ja kylkiasento nurmikkomatolla.

Syksyn tultua on alkanut aamupissien ja -postien jälkeinen elämä. Olen on tosi tarkkana, mitä ympäristössä tapahtuu. Jos tapahtuu, haukku raikaa. Jos sataa vettä, painaudun koppiin mutta tarkkailen paikallista elämää koppini luukusta. Kopin lippa pitää uteliaan kuononi kuivana.

Tylsää on, jos emäntä lähtee Moonan kanssa koirakentälle. Mie kun tiedän, että siellä on hauskaa. Epäreilua! Mie haluun olla aina areenalla, kun olen tosi huomionkipeä.

Jänishousu

Reilu kaksivuotias Moona on osoittautunut luonteeltaan hieman araksi. Se suhtautuu joskus uusiin asioihin ja immeisiin epäluuloisesti. Niitä haukkua vitskutetaan välillä matkan päästä - joskus taas ei ole mitään ihmettelemistä. En aina itsekään ymmärrä, mistä nämä epäluuloisuuskohtaukset tulevat mutta enpä osaa asioita tarkastella koiran silmin.

Viimeksi tälle pupupöksylle tuli tilanne eteen Uilon koiratreeneissä. Vuorossa oli pk-tottiksen esittelyä ja noudon treenausta. Moona ei syty treeneissä leluista pätkääkään vaan toimii täysin makupaloilla. Nyt sille tuntematon mieshenkilö vedätti lelua positiivisessa mielessä Moonan nenän edessä mutta Monni käänsi selkänsä ja käpytteli turvaan emännän selän taakse. Outs!

Isäntä oli jossain vaiheessa Moonalle mörkö. Se johtui siitä, että se lähestyi koiraa aina hassuilumielessä mörköillen, kädet pään päällä tai muuten omituisessa asennossa. Nyt koira on pelleilyihin siedättynyt ja ollaan isännän kanssa parasta kaveria.

En meinaa kuitenkaan luovuttaa tuon noudon suhteen. Moonalla on pohjalla hyvä kosketustekniikka. Nyt täytyy vaan odotella, että kohdetta aletaan hamuta suuhun. Lisäksi tarvitaan vielä runsaasti sosiaalistamistreeniä, vaikka paljon sitä on koiran kaksivuotisen elämän aikana tehtykin.

Vuorovaikutteisella All Eyes on Paris -sivustolla kävijät voivat katsella kolmiulotteista näkymää Pariisista – sellaisena kuin koira, kissa, mehiläinen, haukka tai rotta sen näkevät. Sivuston luomiseen on osallistunut joukko tiedemiehiä ja eläinlääkäreitä. 3D-näkymien katselua varten sivustolta pitää ladata 3DVIA Player -ohjelmisto, joka asentuu selaimeen laajennuksena.

 

Miekö muka pupupöksy? Joo, komiat on pöksyt,
jos on koiraa karvoihin katsomista.

Ikuinen pentuko?

Kaksivuotiaan Moonan käytös on välillä tosi pentumaista. Se ei merkkaa lenkeillä vieläkään
ja viettää Hulda Huolettoman elämää. "Kyllä ne isot koirat hoitaa nää aikuisten koirien
jutut, mie vaan touhotan", tuumaa Monni. Moonan siskot taas merkkaavat täyttä häkää.

Kolmen nartun laumassa on omat piirteensä. Muusa "naisistui" vasta vajaa 7-vuotiaana, kun se juoksujen jatkoksi pääsi sulholaan. Sen jälkeen on kyllä juoksut pidetty säännöllisesti. Kolmatta viikkoa niitä on nytkin katseltu ja viime viikko oli melkoista tsempaloa kun Muusa ja Hippu hirnuivat toistensa selässä vuoron perään. Välillä mentiin oikein junassa, kun Moonakin kapusi viimeisen selkään. Nyt alkaa Mussenkin olo tasaantua ja ohi on, ainakin puoleksi vuodeksi.

Tänään käytiin Muusan kanssa Koirapalvelu Vihmerän "ongelmakoirakoulussa" sen narukäyttäytymisen takia. Muusa ei kestä kytkettynä olemisessa sitä, että sen ohi liikutaan tai sille käännetään selkä - se saattaa reagoida molempiin näykkäämällä. Irtiollessa se ei tätä harrasta vaan tämä liittyy juuri kiinniolemiseen. Saatiin koulutuksesta nyt hyviä vinkkejä, kuinka lähteä treenaamaan tätä ongelmaa ja edessä on siis toistoja, toistoja ja toistoja > 8000 toistoa alkaisi olla hyvä juttu itse ongelman poistamiseen. Huh!

Tämä ihana "ongelmakoira" järjesti emännälleen perjantaiaamuna suuretsinnät. Koiruudet menevät aamuisin häkkiin 99 % varmuudella, kun luvassa on makupala tai koirankeksi. Nyt ei sitten häkkiinlaittohetkellä ollutkaan kuin kaksi koiruutta tarjolla. Oletin, että Muusa paineli talon nurkan taakse pissille mutta koiraa ei näkynyt missään. Muusa osaa olla tosi liukasliikkeinen halutessaan. Ahdistamaan rupesi, kun oli kyseessä juoksunarttu. Puolisen tuntia etsin ja huutelin koiraa pihapiiristä välillä raivoitkua vääntäen ja sitten piti tehdä uusi sotasuunnitelma työpäivän varalle. Kun suuntasin sisätiloihin sitä tekemään, löytyi Musse ulkoeteisestä. Joopa joo! Illalla oli tiedossa Muusalle erityinen hellyyshetki.

 

Minäkö hukassa? Hei ja haloo, päivitä emäntä pääsi ja tarkista ensin.

Vierailuja ja uusia tuttavuuksia

Lauantaina kävi vierailulla nuori lapinporokoirauros Jehki. Nyt oli sellainen kerta, että tutustumaan laskettiin vaan Moona. Muusa on juoksussa ja Hipullakaan ei varmaan ole kuin hetkestä kiinni. Moona oli aika sipissä aamupäivän metsätreeneissä. Jehkin kanssa meni aluksi hyvin, mutta sitten iski väsy päälle ja kun Jehki oli kiinnostunut Monnin takapäästä, alkoi Monni esitellä amerikanhymyään niin, että ikenet paistoi. Jehkiin teki varmaan vaikutuksen yhden juoksunartun haju ja se kuvitteli morsmaikun olevan siinä. Moona oli asiasta täysin eri mieltä. Rähinää ei ollut mutta Moona ärmyili toiselle, että pysypä loitommalla. Tosin välillä pistettiin kunnolla leikiksikin.

Metsätreeneihin tuli mukaan yksi uusi ja innokas treenaaja tosi komean nuoren paimenlappalaisherra Tuiskun kanssa. Aloin sitä heti Moonalle sulhoksi bongaamaan muutaman vuoden päästä. Tuisku on lähtöisin Lapista Hankiaisen kennelistä ja väritykseltään kerma eli valkoinen koiruus. Metsätreeneissä nähtiin taas se, että paimensukuinen oppii hakuhomman nopeasti. Tuisku oli heti menossa mukana ja intoa täynnä.

Tänään tuli kylään Naksun nappula, joka kävi tutustelemassa meidän koiriin pari viikkoa sitten. Naksulla olivat jalat venähtäneet pituutta ja koiranelikko oli heti sinut keskenään. Monnin kanssa otettiin painia ja kierroksia pihalla - Moona painoi edellä omena suussa ja Naksu perässä. Naksun piti ottaa kaikki konstit käyttöön, kun se ei vielä juoksussa pärjää.

 

Jehki kosiskelee Moonaa: "Alatko mulle?"

 

 

Moona ja Naksu

Oivalluksia

Olen opetellut Vihmerän kurssien kautta sitä, että koiraa voi opettaa itse oivaltamaan jonkin asian. Sitä ei houkutella tai käsketä, vaan odotetaan mitä se tarjoaa. Esimerkiksi tokoagikurssilla tyynyn tai tasapainolaudan osalta odottelin vaan alussa, miten Moona siihen reagoi. Kun se nuuhkaisi tai kosketti kohdetta, nopea palkkaus. Kun tarjottiin käpälää kohteeseen, nopea palkkaus. Ja ei mennyt kauan, kun tarjottiin kahta käpälää, superpalkkaus. Ei siis tarvitse käsimerkkiä tai käskyä - riittää, että olemme yhdessä kohteen lähellä ja koira tietää, mitä sen tulee tehdä. Kyseessä on ns. sheippaus.

Sheippaaminen on koulutustekniikka, jossa kouluttaja (= sie ite)  muokkaa koiran käytöstä haluamaansa suuntaan. Koulutus aloitetaan toiminnosta tai liikkeestä, jota koira tekee oma-aloitteisesti ja sitä vahvistetaan vaihe vaiheelta kohti kouluttajan haluamaa tavoitetta. Sheippaamalla kouluttaja voi saada koiran toimimaan tavalla, jota se ei alun perin ole tehnyt oma-aloitteisesti. Tavoitteena voi olla esimerkiksi noudon opettaminen koiralle, joka ei ole alkuunkaan kiinnostunut esineistä, pujotteluesteen suorittaminen, ovien sulkeminen, näyttelyasennossa seisominen tai jäljen seuraaminen millimetrin tarkkuudella. (Lähde: http://canis.fi/)

Tämä toimii monessa koiraharrastuksessa ja arkielämässäkin. Viikolla oltiin Monnin kanssa HarrasteAGI-kurssilla ja siellä loistettiin kosketustehtävässä. Meille annettiin pahvinen neliö, joka laitettiin maahan. Moona oli alta aikayksikön koskemassa sitä kahdella käpälällä ja vaikka kuin kauempaa kierrettiin koiran irtoillessa, se hakeutui koskettamaan alustaa, koska se on siitä palkittu. Sama toimi myös sienen etsintäharjoituksissa. Eikun soveltamaan sheippausta...

 

Moonan sheippausta tokoagikurssilla

Luoksetulo - ehdoton ykkönen

Koiran ei tarvitse osata temppuja eikä mitään ihmeitä, jos se hallitsee ehdottoman luoksetulon. Tällä tarkoitan sitä, että koira tulee emännän/isännän luokse HETI käskystä, oli sillä vaikka mitä muuta mielenkiintoista työn alla. Tämä ei ole omien koirien osalta vielä toiminut vaikka hyvin ne kuitenkin tulevat.

Omat koirani ulkoilevat usein vapaina pihapiirissä. Kun koiria kutsutaan, voi myyränkolo tai joku vastaava toimii hidasteena. Voit kiljua talon rappusilta kurkku suorana koiraa ja ei näy ketään - alkaa ketuttamaan. Kengät jalkaan ja kierrokselle - enemmän ketuttaa, jos ei vieläkään näy. Joskus vapaanaolosta poikii ketunlenkit kylille - sitten jo potuttaa tosi paljon - mutta harvemmin. Kyllä jostain päin pihaa yleensä koiran kuono pilkistää tai sitten tullaan vauhdilla pihaan, että "Täällä oltiin, mitä sie huutelet. Hyvä huussi oli tuolla metsässä!"

En ole omien koirien kanssa onnistunut saamaan koulutuskenttätoiminnassa huippuvarmaa ja vauhdikasta luoksetuloa. Se tapahtuu yleensä tepastelemalla laiskansutjakasti: "Tulen mie, kun ehdin ja sie pyydät mutta ei ole mitään kiirettä - rauhoitu siekin emäntä."

Onneksi luoksetulo toimii omalla pihalla nopeammin ja DentalStick-pussin rapistelulla on myös osuutensa asiaan.

 

Tässä ei ole kyse reippaasta luoksetulosta, vaan ihanasta takaa-ajoleikistä.

Sienikoira

Keskiviikon koiratreeneissä saimme opastusta sienien etsintään koirien sienikurssin käyneiltä. Sieninä käytettiin voimakastuoksuisia kantarelleja.

Sain taas kerran huomata, miten hyvin opeteteltu kosketustekniikka koiran kanssa toimii. Siitä on ollut hyötyä monessa paikassa, niin koulutustilanteessa kuin muussa elämässä. Moonakin tapaili heti kuonoaan kohti sienipurkkia, kun sitä sille näytettiin. Ei mennyt kauan, kun kuono oli jo purkissa sieniä nuuskimassa. Siitä oli helppo jatkaa sienien maasta etsintään. Kaikissa vaiheissa koira palkittiin suorituksesta.

Löytämisen merkiksi Moona tarjosi useita vaihtoehtoja. Ensin oli sienen nuuskinnan jälkeen katsekontakti, joka ei välttämättä ole hyvä, jos koiralla ja immeisellä on metsässä matkaa toisistaan. Sitten tarjottiin käpälällä koskemista, joka ei myöskään toimi em. syystä. Maahanmeno oli jo parempi ja haukkuakin Moona tarjosi. Kotonakin kokeiltiin etsintää sisällä. Hippu ja Muusa olivat h-moilasena, että meinasitko emäntä nakit jonnekin meiltä piilottaa - me kyllä etsitään, lempipuuhaa - mitä hittoa, ei löydy nakkeja? Moona odotteli oven takana vuoroaan ja tormakasti etsimään. Se löysi sienen ja tällä kertaa se otettiin suuhun, josta sitten vaihtokaupat nakin kanssa toimivat.

Paljon täytyy vielä treenata itse sienien kanssa, että touhusta tulisi totta. En jaksa vielä uskoa, että Monni hakisi jo huomenna metsästä mulle kantarellit mutta hyvällä alulla ollaan. Lisää sienikoirista...

 

Sienimetsästä löytyi myös ihana kurapuro, jossa koira voi naamioitua

sienisissiksi. "Nyt eivät sienet huomaa, että niitä metsästän", tuumaa Monni.

Taas mennään

Tokoagi kurssi loppui ja torstai-ilta jäi toistaiseksi vapaaksi. Huomasin Oppikoiran sivuilta
harrasteAGI-kurssin ja sinne ilmoittauduttiin. Kurssilla tutustutaan turvallisesti ja leikin
varjolla agilityesteisiin ja keskitytään oikea-aikaiseen palkkaamiseen sekä koiran
motivointiin. Kyseessä ei ole kilpailuun tähtäävä koulutus vaikka esteiden suoritusta neuvotaan
oikeaoppisesti.

Melkein kaikki esteet Moonan kanssa jo osataan POKS:in alkeis- ja jatkokurssin myötä.
Tavoitteeni onkin tällä kurssilla koira motivointi ja iloinen tekemisen meininki agilityn
parissa. Tällä viikolla oli eka kerta ja Monnilla oli hauskaa.

Tänään piisasi koirakolmikolle riemua kun Naksu-pentu kävi vierailemassa. Pentu oli todella rohkea kolmen ison koiran pyöriessä ympärillä. Homma toimi hyvin ja koiruudet pistivät painiksi tai pötältelivät pitkin pihoja. Etenkin painihommissa Naksu oli helppo selättää, kun vähän korvasta kiskaisi :D

 

 

Moonalla on asiaa XII: Missä ukko?

Emäntä vie meikäkoiran lauantaisin metsätreeneihin. Se on lystiä puuhaa. Meikällä on kova hinku päästä itse hommiin ja jos ei ole heti miun vuoro, pistän pahimman vinksuääneni kehiin. Jos emäntä on maisemissa, tuijotan sitä niin palavasti, että etkö jo usko, miekoira metsään ja heti. Mitä kettua mie täällä puussa ketjussa oottelen, kun ois töitä tiedossa. Ja ketjukin on semmoinen, ettei sitä puremalla poikki saa, muuten meikä painelisi metsässä joka "ukon" perässä.

Kun on sitten miun vuoro etsiä "ukkoa", alkaa joskus jänskättämään. Pitää käydä välillä tarkistamassa, että emäntä on matkassa. Se huitoo minulle "Etsi"-käskyä ja mie käyn taas kiertämässä ketunlenkin jäljen toivossa. Jos sitä ei löydy, käyn mie välillä vilkaisemassa emäntää. Taas se huitoo, että ala vaan mennä, itsehän tänne halusit. Eikun hommiin ja kohta "ukko" löytyy. Se haukutaan ja palkkaa saa, nam. On ne niin mukavia nuo "ukot", kun niillä on namipussi mukana.

Tokoagin merkeissä IIII: Tentti

Torstaina oli vuorossa tokoagin tentti-ilta. Emme Moonan kanssa enemmälti viikolla valmistautuneet, kun oli kaikenlaista ohjelmaa. Kokeilin muutamia epävarmempia liikkeitä hyvissä ajoin kotona ennen tenttiä ja se myös kannatti. Näissä liikkeissä oli vielä selvää hakemista ja kun muutama kerta treenattiin, liike alkoi sujua.

Tenttiin arvotaan yhteensä 15 tehtävää ja tentin saa läpi onnistumalla viidessä tehtävässä. Yrityksiä/tehtävä on kaksi. Makupaloja ei saa käyttää suorituksen aikana ja komennoissa on oltava tarkkana, koska joissakin liikkeissä ei saa käyttää käsimerkkejä.

Kun saavuimme tenttipaikalle, oli jännitystä ilmassa - emännillä. Tehtäviin sai käydä tutustumassa etukäteen ja hieman treenatakin ennen varsinaista tenttiä. Pahin pelkoni toteutui ja keilapujottelu oli mukana. Sitä ei ole treenattu juuri lainkaan ja ajattelin ottaa sen harjoituksen kannalta makupalojen kera.

Koirat tekivät liikkeitä sarjoissa eli välillä kolme tehtävää peräkkäin ja välillä kaksi. Sitten vaihdettiin koirakkoa ja toiset taukoilivat tai hioivat seuraavia liikkeitä. Ensimmäisestä viidestä liikkeestä oli muutama Monnin osalta ns. varmoja nakkeja, eli oli lentokonetta, kolmea kyykkyä, nyrkkivihjettä jne. Rauhoittelin ennen omaa vuoroa itseäni, että olen paljon pahemmassakin ollut, esim. möllitokot ja -agit, jossa jännittää eniten omaa suoritustaan. Nyt oli koira eri tavalla "pääosassa" ja minä statistina, että turha jännitys pois. Moona otti lajin jo ensimmäisellä kerralla omakseen, joten koiruutta kohtaan oli myös luottamus kunnossa.

Tentissä käytiin ensimmäiset viisi tehtävää suorittamassa hienosti ja tentti oli LÄPI! Sen jälkeen pystyimme jatkamaan rennoin mielin. Otin jopa tuon keilapujottelun liikkeenä ja sekin onnistui. Hyvä putki jatkui edelleen ja saatiin liikkeiden osalta täysi pistepotti eli 15/15! Ilta menikin pilvilinnoissa ja mahtava koira kainalossa - perjantaina laskeuduttiin jo pilven reunalle, kun oli aamusta kehua retostettu työpaikalla :D

 

Agi-osuuteen kuuluu tasapainotyyny, jolle koira menee vihjeestä tiettyyn asentoon
ja pysyy siinä hetken. Moonan suoritukseen kuuluu kaksi käpälää tyynylle.

Koira voi myös mennä kokonaan tyynylle tai asettua sen päälle makaamaan.

Tokoagin merkeissä III: Jänskättää

Nyt ei ole jänskättämisen osalta kyse koiruudesta vaan emännästä. Ensi viikolla on tokoagin viimeinen kurssikerta ja edessä on esikoulutason tentti. Treenivaiheessa kaikki palkkausmenetelmät ovat sallittuja mutta tentissä ne vaihtelevat tehtävän mukaan. Pääsääntöisesti makupalapalkkaa ei käytetä ja se on meidän ongelma. Monnin makupalakone on täysin opetettu makupaloihin ja temput tehdään sen perässä nopeasti. Nyt kokeilin makupalasta häivyttämistä keskiviikon ja torstain treeneissä. Kyllä sekin vaan alkaa toimia kun sitä treenaa. Eniten siinä on opettelemista meikäläiselle, koska käsi tahtoo vaan mennä huomaamatta taskuun makupalaa tavoittelemaan.

Toinen ongelmani on kaksoiskäskyttäminen. Olen opettanut omia koiriani paljon käsimerkkeihin. Kun sitten tokossa pitikin antaa pelkkä käsky, meni senssit sekaisin. Kädet huitoivat ihan huomaamatta sinne sun tänne käskyn yhteydessä ja pisteitä ropisi miinuspuolelle. Käsimerkit tulevat myös agilityn treenaamisesta, jossa ne ovat tosi tärkeitä.

Tokoagin esikoulutason tentti koostuu kolmesta vaiheesta: koiruus, taitavuus, agi. Tenttiin arvotaan neljä K-tehtävää + 1 este, kolme T-tehtävää + 2 K-tehtävää  sekä viisi agitehtävää. Jokainen tehtävä /este arvostellaan + / -. Yhteistyöstä tai oikein hienosta suorituksesta saa +-++. Yhteensä viidellä plussalla saa tentin läpi. Jokaisella tehtävärastilla tai agi-osuudessa on kaksi yritystä (lähde: Koirapalvelu Vihmerä).

Itse tentti ei siis ole vaikea, koska viidellä plussalla sen saa läpi. Voit vaikka epävarmassa tehtävässä ilmoittaa, että ei ole tenttisuoritus, teen tehtävän koemielessä ja harjoitella koirasi kanssa rennosti tehtävää. Mutta silti jänskättää tämä ilman makupaloja toimiva juttu... 

 

Renkaassa on kaksi vaihetta: Toisessa koira kävelee tai hyppää

renkaan läpi ja toisessa koira istuu renkaan sisään. Moona kävelee

jo sujuvasti mutta tavoitteena on jossain vaiheessa hyppääminen.

 

Keilatempussa koira kaataa käskystä kolme keilaa. Tämä on

Moonan lempitemppuja ja kuvassa se katselee emäntäänsä

sillä silmällä, että keila kaadettu - makupala tienattu.

Aktiivista toimintaa

Tämä viikko on ollut Moonan osalta erittäin aktiivinen. Se alkoi sunnuntaista, kun kävimme
Merjan, Moonan ja belgi Tikun kanssa sienireissulla. Saalis ei ollut kummoinen - vaatii
vielä sadetta, että kantarellit innostuvat. Metsäretken aluksi harrastettiin ihmiskeilausta.
Tiku paineli vauhdille meikäläisen takapuoleen ja jalat menivät heti alta. Kun
siinä maassa ihmettelin, mitä tapahtui, kuului sankon kolinaa ja vieressä pyllötti Merja vaaka-asennossa. Monni oli myös saanut taidokkaan osuman ihmiskeilaan. Piti vähän metsässä
varoa, ettei keilaaminen jatku, kun koirilla oli vauhtia päällä.

Aktiiviloma jatkui tiistaina Merjan mökillä, jossa lapinkoira Poju, belgi Tiku ja Moona
päästelivät menemään sekä maalla että vedessä. Sama meno jatkui myös seuraavana päivänä. Monni oli mukana illalla myös koirakoulussa, ja luoksetuloharjoituksessa mukavinta oli löntystellä keilalta toiselle ja kaataa keilat. Siitä se sai tietysti palkkaa, kun tokoagin yksi suoritus on tämä keilan kaato - reippaalla luoksetulolla ei niin väliä tällä kertaa.

Torstaina oli vuorossa tokoagitreenit ja sielläkään ei edellisten viikkojen reipas koira
ollut vauhdissa. Temppuja kuitenkin tehtiin mutta laiskansutjakasti. Tokoagissa alkaa nyt se
vaativin vaihe, eli makupalasta häivyttäminen. Auts! Koiran siis pitäisi pystyä tekemään
juttuja ilman jatkuvaa palkkausta.

Viikon kruunuksi oli tänään metsätreenit. Se on kuitenkin Monnista niin hauskaa, että taas
menoa piisasi. Nyt sitten pidetään kaksi täyttä lepopäivää Monnin osalta.

Emännän "aktiiviloma" päättyi torstaina, kun otin pehmeän laskun työelämään. Nyt onkin jo perjantai ja viikonloppu edessä. Kun kävin töiden jälkeen vielä geokätköilemässä, tuntui loma vielä jatkuvan :) Ensi viikko sujuukin jo rutiinilla.

 

 

 

Mökillä

 

 

 

 

Neiti Nokkela

Moonan kaksivuotisen elämän aikana olen voinut todeta, että tämä tyttö on koirakolmikosta nokkelin. Se tykkää käyttää päätään erilaisiin asioihin. Yksi esimerkki on vinkulelut. Hippu ja Muusa eivät ole koskaan innostuneet vinguttamaan leluja mutta Monnille se on kaikista tärkeintä. Kun se saa uuden lelun, on heti tutkittava, mistä päästä se vinkuu.

Toinen ikävämpi esimerkki oli sen pentuvaihe. Kun Moona jäi kovien pakkasten aikaan sisälle, pistettiin kaikki irtisaatava silipuksi vaikka kuin paikkoja raivailtiin koirien sisällä olon ajaksi. Moona repi kukat ikkunoilta ja mitä vaan keksi. Melkoinen oli mylläkkä ja multameri lattioilla, kun kotiin tultiin. Haloo emäntä, mulle aivoaktiviteettiä heti, vaati Moona. Hipun ja Muusan osalta on päästy tosi pienillä pentuajan vahingoilla: yksi johto, pari ruukkukrysanteemia ja matonkulmaa.

Vihmerän erilaiset kurssit ovat myös osoittaneet sen, että Monni tykkää aivojumpasta. Temppuja tehdään mielellään ja oivallukset asioista näkyvät koiran naamasta - tätä lisää, hei emäntä, mitä seuraavaksi tehdään. Mielestäni Vihmerän Irenen tyyli opettaa asioita on erittäin hyvä, eli koiraa ei ohjata makupalan kautta suorittamaan vaan annetaan sen itse tehdä havaintoja ja hoksata asioita, jonka jälkeen se palkitaan. Tällä hetkellä menossa olevalla tokoagikurssilla Moona pääsee toteutettamaan itseään eli aivojumppaa luvassa.

Toki Hippu ja Muusakin käyttävät päätään mutta eri tavalla. Muusalle on tärkeintä juokseminen ja tanssiminen. Se tykkää olla jatkuvasti liikkeessä, vaikka agility ei ole ollut sen laji arkuuden takia. Kaikki opitut temput tehdään mutta esteenä oppimisella on joskus tuo arkuus, eli jos joku liikkuu tai heilahtaa ennalta-arvaamattomasti, menee Muusalla pupu pöksyyn. Muusalla näyttäisi olevan voimakkain paimennusvietti koirakoplasta. Se näkyy mm. koiralaumassa, kun Poju ja Tiku käyvät kylässä. Muusa pitää sivustat kunnossa eli haukkuu laumaa kasaan.

Hippu taas on tuumailijatyyppiä eli mietitään tarkkaan, mitä kannattaa tehdä. Jos ei jokin juttu kiinnosta, ei sitten tehdä.

Tokoagin merkeissä II

Tänä iltana oli toinen kurssi-ilta tokoagin parissa. Nyt alkaa jo näyttää siltä, että on Moonan laji ehdottomasti ja kakkosvaihetta jo zoomaillaan. Uutta Moonalle tänään oli taaksemeno ja keilojen kaataminen. Etenkin tuo jälkimmäinen lähti sujumaan tosi nopeasti ja pystyin siihen liittämään jo komennon "Kaada".

Aiemmilla kursseilla harjoiteltu kosketuskeppitekniikka on ollut avuksi näissä eri kohteissa, koska Monni äkkää nopeasti itse tarkoituksen, kun se palkataan heti kosketuksesta. Esimerkkinä tasapainolauta, joka oli hieman hutera. Kun Monni sitä hieman nuuhkaisi, heti nakkipala suuhun ja sama taas uudestaan. Kohta oli jo ensimmäinen tassu keinuvalla laudalla ja nopea palkkaus. Hetken päästä oli temppuun vaadittavat kaksi tassua laudalla ja nyt superpalkkaa ja kehumista. Taaksemeno sujui myös hyvin pienellä palkkajohdatuksella ja Moona istui selän taakse palkan perästä.

Vaikka olen itse ns. kilpailuhenkinen ja mieluusti kisalajeja harrastaan, alkaa tämä tokoagin rauhallinen systeemi miellyttää, etenkin kun koiruus tykkää. Aivotreenia parhaimmillaan ja tänään olikin muutama koira aika väsy treenien jälkeen. Moonalla olisi - yllättävää kyllä - virtasta vielä riittänyt temppuiluun, vaikka tiistaina juostiin metsässä ja eilen oli agitreenit.

 

Moona kontaktissa Katselmus-kehässä

Sienimetsät kutsuvat

Kantarelliaika alkaa olla parhaimmillaan ja metsään käy kutsu. Moona lähtee Pojun ja Tikun matkaan, kun suunnataan sienimaisemiin. Ikävä kyllä, auton peräosa ei vedä koiruuksia enempää, joten Hipun ja Muusan kanssa on kehiteltävä muuta toimintaa. Sienimetsässä on sitten sellainen meno ja melske, että Monni ainakin tulee ihan uupona kotiin.

Sienireissuihin on yhdistetty myös geokätköilyä lähialueelta. Tänään lokattiin kuusi ja koiruudet juoksivat irtokoirana kahden kohteen ympärillä. Nämä olivat laavukätköjä tai muita metsäkätköjä, joissa tie on kauempana.

Lauantain metsätreenit menivät tauon jälkeen totuttuun tapaan eli "ukko" löydettiin ja haukuttiin. Moona merkkasi "ukon" ilman makupalaa eli heti löydettyään ilmoitti asiasta.

Klikkaamalla sarjakuvaa saat sen suuremmaksi

Tokoagin merkeissä

Torstaina aloitettiin Moonan kanssa tokoagi Koirapalvelu Vihmerän järjestämänä. Ensimmäisen
kerran liikkeissä oli paljon tuttuja juttuja ja Monni toimikin erinomaisesti. Moonan bravuureja ovat maahanmeno ja särjenpaisto eli katsekontakti. Maahanmenosta tuli jopa ongelma eli miten harjoitella liikettä, kun koira menee maahan alta aika yksikön. Pitäisi saada se myös ylös, että voidaan taas mennä maahan :D Tuli jopa mieleen, että Moona on Vihmerän neljällä tassulla kulkeva mainos, että tätä on opittu matkan varrella ja osataan. Olemme Moonan kanssa osallistuneet useille Vihmerän kursseillä ja opit ovat siis menneet perille.

Tokoagin esikoulutason liikkeet on jaoteltu koiruuden (K), taituruuden (T) ja agilityn
mukaan. Tokoagissa koiraa aktivoidaan ja sille annetaan virikkeitä, mutta se on myös
tapakasvatusta tehtävien ja temppujen muodossa. Lajin tarkoitus on kasvattaa ihmisen ja
koiran välistä luottamusta sekä kontaktia tekemällä erilaisia arkea hyödyttäviä
harjoituksia. Tokoagi ei ole kilpailulaji vaan siinä edetään omaan tahtiin luokka
kerrallaan. Tosin suoritettavat liikkeet vaikeutuvat tason mukaan ja se luo haastetta sekä
koiralle että emännälle. 

Uutuuden viehätystä

Moona sai tänään viime viikon synttäreiden kunniaksi Merjalta paketin, josta löytyi uusi vinkulelu. Voi taas sitä iloa ja riemua, minkä uusi lelu saa aikaan.  Kun kävin Monnille pari kertaa näyttämässä mistä päästä lelu vinkuu, se katseli minua närkästyneenä, että eikun mie ite vingutan, painu sie emäntä vinkumaan vaikka vessanpönttöön. Lelu oli ensimmäisen tunnin ajan Monnin silmäterä ja Hippua närästi. Nämä kaksi koiruutta ovat niin lelujen perään - etenkin kun ne ovat uusia.

Tänään jatkettiin viime viikolla alkaneita agitreenejä ihanan viileässä ilmassa. Koko kolmen kopla oli menossa mukana ja vuoronperään painettiin radalla. Hipun ja Muusan kanssa homma jatkui entiseen varmaan tapaansa mutta Moonan kanssa oli eri meininki. Oli aivan ihanaa nähdä Moonan SYTTYVÄN ja siltä löytyi vihdoinkin VAUHTIA töppösistä. Tänään rakastuttiin puomiin ja sitä mentiin eestaas. Kun muilta esteiltä silmä vältti, Monni paineli jo omatoimisesti puomilla. Ja mikä tärkeintä, tänään tehtiin Moonan kanssa lähes täysi rata finaaliin saakka loppusuoralla kiihdyttäen, YES!

Hyvää syntymäpäivää nappulat!

Tänään on Muusan nappuloiden syntymäpäivä. Tosin yksi taisi putkahtaa ennen puolta yötä mutta kaikille laitettiin rekisteripapereihin 12.7. Oli se melkoinen yö, kun synnytys kesti yhdeksän pennun kanssa aamuun asti. Aamullakaan ei oltu vielä varmoja, onko vielä joku pentu tulossa ja piti viedä Mussu lääkärille ultraan.

Muusan pennuille on pidetty kaksi tapaamista. Toinen oli viime keväänä, jolloin pennut olivat paikalla yhtä lukuunottamatta. Sen takia pidettiin syksyllä toinen tapaaminen, johon osallistuivat paikalliset koiruudet. Ensimmäisessä tapaamisessa ei päästy pitämään juoksuriehaa, kun kaksi tytöistä oli juoksussa ja toinen aika tärpillä. Koiruudet piti pitää tiiviisti narussa, Monni ja Monnin sisko Minka olivat irtokoirina lapinkoira Topin kanssa, joka ei vielä tajunnut nuoruutensa takia narttujen päälle.Toisessa tapaamisessa koko porukka juoksenteli irtokoirina ja hauskaa piisasi. Moonan siskojen kanssa (Oona ja Maana) törmäillään vähän väliä matcheissä ja neitokaiset ovat käyneet myös keskiviikon koiratreeneissä. Tosin Moona pistää siskonsa aina ojennukseen ja järjestää pienen mörrishown.

Eilen järjestettiin emännälle ja isännälle omat metsätreenit. Hippu ja Moona painoivat heti ovelta hippulat vinkuen metsään jonkin perään ja sitten ei ollut mitään havaintoa tuntiin. Isäntä ajeli kylällä ja minä kutsuin pihasta käsin, koska tulevat usein pienen lenkin jälkeen takaisin. Monni ilmestyi tunnin päästä mutta Hipusta ei merkkiäkään. Niinhän siinä kävi, että Hippu jäi yöulkoilulle. Isäntä lähti aamulla viiden aikaan uudelle kyläkierroksella ja sen aikana Hippu ilmaantui rappusille. Jospa nämä reissut olisi tämän vuoden osalta ohi, kun Hippu on luokiteltu luotettavaksi pihakoiraksi.

 

Syksyn 2012 penturiehassa vasemmalta Maana, Moona, lapinkoira Topi ja Oona

Katselmus 2013

Sain palata kevään paimensukuisten lapinkoirien omaan Katselmukseen kuvien myötä, joita nyt vasta ehdin tsekkaamaan. Katselmus pidettiin tänä vuonna Helsingin Vinttikoirakeskuksessa. Kuvakoosteessa on mukana Katselmus-koiria ja Muusan pentuja, joista osallistui itse tapahtumaan Moonan lisäksi neljä, Oona, Maana, Malla ja Micu. Pyrin välittämään kuvakoosteella Katselmus-tunnelmia koirien näkökulmasta - immeiset ja muu miljöö ovat sivuosassa. Kuvakokoelma on lisätty oikeaan ylälaitaan.

Koiranpentuja viiksekkäitä

Kävin tänään katsomassa Joensuussa paimensukuisen lapinkoira Sannin pentuja, jotka syntyivät 25.6. Pennuista yksi on narttu ja neljä urosta. Tuli niin omat pennutusajat Hipun ja Muusan kanssa mieleen. Muusan pentuja ajatellen kateeksi kävi se, että Sanni pystyi hoitamaan kaikki viisi tuosta vaan. "Tulkaa naperot syömään, täällä on baari auki", tuumasi Sanni. Aivan huippua oli, kun Sannilta oikein lorahteli nisistä maitoa. Toista se oli Muusan ja yhdeksän pennun kanssa, kun sai olla huolissaan sen maidon riittävyydestä. Onneksi silloin oli Hipun maitobaari auki valeraskauden takia, ja se toimikin apuimettäjänä.

Erikoista tässä pentueessa oli se, että narttu oli selkeästi suurin ja urokset jäivät sille kokonsa puolesta toiseksi. Tosin aika voi vielä tehdä tehtävänsä luovutusikään mennessä ja kokosuhde voi muuttua. Näinkin on joissakin pentuiessa käynyt. Yksi pennuista oli ihana töpöhäntä. Sen hännästä puuttuu nikama tai kaksi ja siksi häntä on toisia puolta lyhempi. Mutta topakasti poika piti sitä pystyssä maitobaarissa :D.

Pentujen päivän ohjelmassa oli ryömimisvaiheen jälkeinen neljän käpälän vaihe. Sitä kovasti harjoiteltiin mutta hieman oli vielä vaiheessa, eikä horjuvaan menoon vaikuttanut tällä kertaa baarissa käynti. Onneksi ei iskenyt pentukuume päälle, kun on kolme koiruutta vahvuudessa ja vähän vajaa kaksi vuotta aikaa Muusan pennuista.

Ihania pentukuvia ja varaustilannetta voi käydä katsomassa: http://www.soutajankennel.kotisivukone.com/

 

Muistoja Muusan pentueesta kesältä 2011. Tuota kuvan kenkää ei ole
enää olemassa, kun Monni natusteli se jossain vaiheessa silipuksi.

Kahden vaiheilla

Monnin kanssa on epävarmaa, jatketaanko agia vai ei. Se riippuu paljon koiruuden innostumisesta. Sitä ei alkukesästä vielä löytynyt ja nyt on tarkoitus kokeilla treeneissä. Joskus tauko on paikallaan ja saa innostumista aikaan.

Itselläni olisi kova halu agilityyn ja saa nähdä, kokeilenko vierasta :D Poju olisi yksi ehdokas treenaamaan...

Ensi viikolla on treenit ja meinaan viedä sinne Muusan ja Moonan. Muusa oli viimeksi tohinoissaan kun pääsi kentälle pätemään. Esteet mentiin lennokkaasti ja tarmoa löytyi toimintaan. Tämä arka koiruus on suhtautunut agilityyn epäluuloisesti > joko mennään tai ei sitten mennä tai arvotaan puolivälissä rataa, että mennäkö vai eikö mennä. Haastetta on mutta ei kisakoiraksi asti.

Luottokelpoisuus

Koiran luottokelpoisuus tarkoittaa koiruuden kykyä suoriutua irtiollessaan pihallapysymisen velvoitteistaan :D Sitä mitataan kuusiportaisella asteikoilla AA-C.

AA on huippuhyvä himahurtta = Koiruus pysyy täysin pihassa ja on koko ajan kontaktissa ihmiseen. Koira ei poistu ihmisen näköpiiristä esim. talon nurkan tai pensaan taakse. Ihminen voi pysyä paikoillaan.

A on kuuliainen kotokoira = Koiruus pysyy pääosin kontaktissa ihmiseen mutta se saattaa joskus hävitä ihmisen näköpiiristä esim. talon nurkan, pensaan tai muun pihalla sijaitsevan esteen taakse mutta tulee heti kutsuttaessa. Ihminen voi pysyä paikoillaan.

BB on kiva kuulostelija = Koiruus pysyy pääosin kontaktissa ihmiseen mutta se saattaa joskus hävitä ihmisen näköpiiristä esim. talon nurkan, pensaan tai muun pihalla sijaitsevan esteen taakse. Se ei tule esteen takaa heti kutsuttaessa mutta tulee kuitenkin hetken kuluttua tai toisella kutsulla.Ihminen voi pysyä paikoillaan.

B on keskinkertainen käppäilijä = Koiruus pysyy piha-alueella mutta se saattaa liikkua hieman piha-aluetta laajemmin. Se tulee kuitenkin muutamalla kutsulla tai kun ihminen käy sitä etsimässä.

CC on huono hermojen haastaja = Koiruus ei pysy piha-alueella ja se saattaa liikkua piha-aluetta laajemmin. Se tulee kuitenkin muutamilla kutsuilla tai kun ihminen käy sitä etsimässä.

C on erittäin huono kyläpiski ja kuurokorva = Koiruus liukenee heti irtipäästyään piha-alueelta ja aiheuttaa ihmiselle vähintään puolen tunnin etsintäreissun pitkin kyliä.

Hipun, Muusan ja Moonan luottoluokitus on ollut kesän osalta seuraava. Hippu kuuluu luokkaan A. Se tupsehtii irtiollessaan pitkin pihoja ja asettuu yleensä keskelle pihaa pitämään vahtia. Katsekontakti koiraan toimii pääsääntöisesti ja emäntä saa rauhassa tehdä pihahommia tai lukea kirjaa lepolassessa. Välillä Hippeli tekee nurkan takaisia tutkimusretkiä ja ei välttämättä tule kutsulla vaan se pitää käydä bongaamassa. Kun Hippua kutsuu, se saattaa seisoa lähimmän puskan takana, että et sie pölöjä nää, tässähän mie.

Moona menee B-luokkaan. Moona pysyy pääosin piha-alueella mutta käy tsekkaamassa myös laajemmalla sektorilla eli naapurin piha saattaa kiinnostaa. Monni tulee melko hyvin kutsumalla. Viihtyy irtiollessaan pääosin nurkan takana eli emäntä saa olla valppaana.

Muusan luokitus vaihtelee CC-C:n välillä. Tämä halvatun kyläpiski tekee viidessä minuutissa oharit. Ei se välttämättä kylille lähde mutta silmän ja äänen kantamattomiin lähimetsikköön. Se onkin saanut tänä kesänä lempinimen "just äsken oli tässä".

"Minne hittoon ne tytöt taas katosivat?", ihmettelee Poju.

GEOkoiria

Aloitin juhannukselta geokätköilyn. Se on kiinnostanut pidemmän aikaa ja nyt tapahtui startti itse kätköilyyn. Ensimmäiset kätköt bongattiin helposti Juuan kyliltä (8), kun sielllä mökkilomailtiin.

Kolilla olikin jo haastavampia kohteita. Kolin Räsävaaralle noustiin pitkin rinteitä. Maisemat olivat tosi upeat mutta kätkön löytäminen hirvitti, kun navigointi näytti jyrkkää rinnettä. Kohde ei kuitenkaan ollut jyrkässä rinteessä.

Koiruudet saavat lenkkeillä näissä luontokohteissa hallitusti ja se onkin tämän harrastuksen huippujuttu.

Koiruudet Kolilla

Olemme viettäneet viikon alusta mökkilomaa Kolin maisemissa Savijärven rannalla. Maisemat on upeat ja meikäläisellä palaa mieli jatkuvasti maastolenkeille. Isäntä tahtoo olla perästä vedettävää sorttia lenkkeilyn suhteen, joten siinä on haastetta.

Eilen käytiin samoamassa Ukko-Kolin maisemissa Tarhapuron lenkki (noin 5 kilsaa). Siinä olikin haastetta meikäläiselle. Alkumatka oli helppokulkuista mutta puolesta välistä maasto vaihtui jyrkänteiseksi ja polut olivat kapeita – täynnä kalliota, kiviä ja puunjuuria. Korkeanpaikan kammoiselle suurin haaste oli, kun polku kulki kalliorinteillä kapeaa väylää edellä mainituin estein ja vieressä näkyi pudotus alaspäin. Hommasta ei olisi tullut mitään, jollei Moona olisi ollut ohjaksissa ja jaloissa maastokengät. Kun Hippu ja Muusa menivät edellä isännän kanssa, oli Monnilla kiire niiden perään. Se hinasi perässään meikäläistä ja en ehtinyt paljon katsella sivulle tai alas tai yleensäkään ympärille - riitti, että katsoin jalkoihini ja vauhdilla ylös seuraavalle jyrkänteelle. Tuntui kyllä tosi hyvältä, kun oltiin ylhäällä ja olin ylittänyt itseni tältä osin.

Jyrkän rinteen alastulot olivat myös pelottavia, etenkin kun oli juuri satanut. Etureidet olivat koetuksella ja koira piti pitää selän takana, ettei tullut liian nopeita alastuloja kymmenen kertaa kerien. Seuraavana päivänä käytiin Pirunkirkolla ja ne portaat jäivät minulta ja koiruuksilta kokematta. Portailta oli sen verran jyrkkää pudotusta alaspäin ja toisella puolella suora tyhjä pudotus alaspäin.

Tänään on etureidet ja persuus kipeänä – se on vaan hyvä juttu. Koiruudet ovat myös vetäneet sikeitä, kun mökillä on saanut lenkkien lisäksi rallatella irtokoirina. Loppuviikosta lisää tätä mäkilenkkeilyä!

Moona huilaa rankan nousun jälkeen kalliolla

Mörköjä

Kävimme tänään Erämessuilla ja ostettiin sieltä patterin ja pallon avulla liikkuva "ikiliikkuja" kissojen huvitukseksi. No, kissat katselivat ja kävivät tutustumassa mutta kun ei tullut riistanhajua, ei paljon kiinnostanut. Koiruuksista Hippu meni oikopäätä katsomaan liikkuvaa hörpötintä. Muusakin oli ennakkoluuloton verraten sen arkaan luonteeseen ja kävi nuuskaisemassa vekotinta mutta hieman epäluuloisemmin.

Moonalle tuli täysi stoppi. Se oli tosi epäluuloinen hörpöttimen suhteen ja väksähteli sille matkan päästä. Monni ei halunnut tehdä tuttavuutta mutta kiinnosti kuitenkin. Nurkan takaa hurputtajaa vaanittiin ja sille haukuttiin. Saas nähdä, tuleeko kaveriksi...

Hipun murinoita VI: Ollako vai eikö olla?

Meikätyttö ei enää ymmärrä tämän maailman menoa. Onko kesä vai talvi! Mrrrr, viime syksynä mie kasvatin kunnon talviturkin. Lämmintä kuitenkin piisasi, joten päätin heittää turkin taas pois. Sitten mie kärvistelin talven kesäturkissa, hrrrr.

Kun kevät oli viileähkö, mietyttö aloin taas kasvattamaan talviturkkia. Sitten iski nämä halavatun helteet ja taas turkkia pudottamaan. Koittais nyt tuo yläkerran "pomo" päättää, missä mennään. Ei tässä viittis ruveta vatuloimaan ees taas, kasvattaako turkki vai heittääkö pois. Emäntäkään ei oikein tykkää, että taas on miulla karvanlähtö, kun on kahden muun kekkulin kanssa jo päässyt siitä melkein eroon. Kaikista pahinta on, että miun perivihollinen Murimuri vaanii taas...

 

Vesillä on meikätytöllä oman turkin lisäksi pelastusturkki

Eroahdistusta II

Viime viikonloppuna oli kummityttöni lakkiaiset Hollolassa ja lähdimme matkaan perjantaina. Kaikki koiruudet jätettiin kotiin jo käytännön syistä, koska reissusta palattiin jo lauantaina. Koirat olivat yön yli häkissä ja se on niille harvinaista. Lauantaina aamupäivästä kävi "huoltoryhmä" mutta silti koiruudet olivat koko ajan mielessä. Miten ne pärjää? On ikävää, kun koiralle ei voi soittaa, että hau, mites siellä menee tai laittaa tekstiviestiä, että mites teitillä huiskaa ja muistakkee olla haukkamati.

Meidän koiruudet ovat päivittäin häkissä, kun olemme töissä. Kotiin tullessa ne pääsevät irti ja sitten sisälle syömään. Yöt ollaan sisällä. Koiruudet ovat lähes aina mukana matkassa ja ikävä tuli hotellihuoneessa, kun ei hännänheiluttajia ollut - emännän eroahdistus oli melkoinen.

Moona on osoittanut samoja taipumuksia kuin Muusa eli lauman pitää pysyä kasassa. Isäntä oli työreissulla pari päivää ja Monni pyöri meikän ympärillä kuin levoton piru. Ensin luulin, että sillä on hätä ja käytin ulkona kolme eri kertaa. Pihallakin se hötkyili ja tarkkaili joka suuntaan, joten isäntä Moonalla oli hukassa ^^>

 

Tunnelmia kevään Katselmuksessa

Laatuaikaa

Keskiviikkona oli Muusan vuoro suunnata Uilon koirakouluun. Tosin osallistujia oli vain kaksi, joten päätimme suunnata Miran ja Idan kanssa lampilenkille treenien sijaan. Berni Ida sai lenkin aikana uida polskutella ja Muusa kävi etujalkojaan kastelemassa. Muusa on nyt ollut paitsiossa metsätreenien osalta. En itse ota kolmea koiraa mukaan matkaan, joten vaadittaisiin isännän osallistuminen, mieli kaikkien kolmen kanssa osallistua. Viime syksynä Muusa piti metsätreeneissä korvia vihlovan mekkalan odotellessaan vuoroa ja sitä konserttia piisasi melkein koko treenien ajan.

Nyt oli Mussun vuoro ja se on yleensä eri koiruus yksin ollessaan. Ei möykätä eikä ärhennellä vaan iloisella mielellä painetaan - vietämme yhdessä laatuaikaa. Muusan tyyli lenkillä on kulkea takatuupparissa. Jos mukana on useampi koiruus, menee kulkeminen vähän hankalaksi, kun yksi tulee takana ja toinen / toiset vetää edessä.

Viime viikolla vietettiin koiruuksien osalta kahdet synttärit. Hippu täytti 12 vuotta ja Muusa 9 vuotta peräkkäisinä päivinä alkuviikosta.

 

Muusa - sydämellinen koiruus

Kolmella käpälällä

Eilen mentiin taas Merjan, Pojun ja Moonan kanssa korvasienireissulle. Mahtavia aukkoja oli matkan varrella, osa jopa silmänkantamattomiin. Monni ja Poju painoivat taas menemään höyrypäinä mutta sitten yhdessä ryteikössä tuli Moonalle stoppi. Se loukkasi toisen etukäpälänsä kun tuli melkoista vauhtia ryteikkörinnettä alas. Ehdin jo vierestä katsoa, ettei tuosta hyvä seuraa ja niin oli nilkku-Monni tiellä hetken päästä odottamassa oikeaa etukäpälää ontuen ja riiputtaen. Tunnustellessa siinä ei tuntunut olevan mitään erikoista eikä kipujakaan mutta ei Monni sillä oikein kärsinyt astua. No, Moona vietti sitten loppuajan auton takaosastolla.

Kotona jalkaa tutkittiin ja muuta ei huomattu kuin, että se  oli hieman alaosasta turpeissa. Ideaalisidettä kokeiltiin tossuun mutta se irrotettiin alta aikayksikön, joten se siitä. Aamullakin nilkutus jatkui ja edessä oli lääkärireissu. Tohtorissa todettiin etujalan takapuolella anturoiden yläpuolella pieni reikä eli joku keppi siihen oli osunut. Nyt on lääkitys ja puhdistus menossa muutaman päivän ajan. Tosin koira ei ole ollut moksiskaan koko jutusta, ainoa on tuo nilkutus.

Hippu niksautti aikoinaan töppösensä häkissä olevaan kuoppaan koirien siellä telutessa. Se oli yhden illan pitkin maata siten, ettei ollut mitään merkkiä istumaan tai seisomaan nousemisesta. Kantakaa meikäkoira paareilla tai ainakin sylissä! Oltiin jo tosi huolissaan ja tarkoitus oli viedä se seuraavana aamuna lääkäriin katsottavaksi. Mutta koiruus oli aamusella täysin käpälillään ja entinen meno päällä. Joka itselleen häkkiin kuoppaa kaivaa, se siihen saattaa kompastua :D