Jouluna 2020

 Joulun aika on ollut aiemmin koiruuksien osalta sellainen, että immeiset ovat olleet kotosalla parin viikon verran. Niin ollaan nytkin mutta tiiviin etätyöskentelyn myötä kotona on oltu muutenkin.

Etätyökaverini Moona on sitä mieltä, että jos tulee oltua puoli päivää jossain muualla, olet ollut tosi pitkään poissa. Sellaisen höpötyksen se järjestää, kun tulee kotiin. No, onhan se mukavaa olla tervetullut 😜

Kinkku paistui aaton vastaisena yönä leivinuunissa ja koiruus on ollut täpinöissään koko aattopäivän kinkun käsittelyjen aikana. Jos vähänkin kinkkuvatia liikauttaa, on Monni oitis vahtimassa, mitä kinkulle kuuluu.

Amerikkalainen pukki toivottaisi hyvää joulua hou-hou-hou mutta Moonan jouluterveiset hau-hau-hau > Hyvvee jouluu ja luita itse kullekin säädylle!

 

Joulu tulla jollottaa

Tänään tuli ostettua ensimmäisiä "paketteja" koiruudelle ja samalla kaverin koiruuksille. Moona seurasi silmä tarkkana, minne ne piilotettiin. Saa sitten jouluaattona hyppiä tasajalkaa tietyn kaapin edessä.

Jouluvalot vilkkuu myös koiruuden kaulassa. Yksi huomiopanta ostettiin peltolenkkejä varten Mustista ja Mirristä mutta pieleen meni sen osalta lyhentäminen. Jäi vaan pieni vilkkuvalo jäljelle ja sepä ei juuri näy paksuturkkisen koiruuden kaulassa. 

Perjantaina tehtiin toinen osto huomiopannan osalta Puuilosta. Paljon parempi versio ja justiinsa passeli kooltaan. Lisäksi hinnan puolesta puolta halvempi.

Näinä pimeinä aikoina näkyminen kannattaa! 

    Moona ja Jehki Patvinsuolla 13.12.2020

Töks-töks

Moona ilmaisee monia asioita kuononsa avulla, sillä onhan sen kuono siihen korkeasti koulutettu. Tokoagissa kuono oli tärkeä työväline erilaisten ilmaisujen suhteen. Eihän sitä muuten ylioppilaaksi pääsisikään 😀

Etätyöpäivänä koiruus oikein odottaa, että päästään yläkerran toimistoon. Koiran työ on järsiä luuta, kun emäntä aloittaa hommat tietsikalla. Jos luu ei heti napsahda naamariin, on reisiparka kovilla, kun Monni leimaa siihen omaa kellokorttiaan.

Moonan kuono toimii välillä myös herätyskellona. Kukonlaulun aikaan koiruus kapuaa sänkyyn ja alkaa tönimään. Pissille pitäisi päästä, haloo herätkää! Onneksi tätä ei tapahdu joka aamu.

Kissapolliisi käyttää kuonoaan myös järjestyshäiriöiden sattuessa. Tosin silloin on vaara saada kuonoonsa mutta onneksi harvemmin.

Etätyössä

Omassa työssä etätyön mahdollisuus on jatkunut koronan johdosta. Useampi päivä viikosta tulee tehtyä hommia yläkerran kotitoimistossa karvaisen työkaverin kera. Onneksi Monni ei osallistu Teams-kokouksiin niin kuin erään työkaverin kissa.

Moona seuraa tarkasti aamutoimia, mikä on päivän meinkinki. Jos ei aamusta aleta vaihtamaan vaatteita työpäivää varten, koiruus painaa vintin ylärapulle odottamaan, milloin "toimiston" ovi aukeaa. Se tietää Monnille päivän ensimmäistä luuta.

Moona on jo tottunut tähän käytäntöön, joten tunnin kauppareissu etätyöpäivän aikaan saa sellaisen tervetulomeiningin, että oksat pois. Monnin mielestä on oltu poissa koko päivä 😀

Tupsukki

Asuuko koiruudessa sisäinen lehmä? Ainakin se vetää heinää välillä sellaisella ruokahalulla, että voisipa olla. Nam, koiran omaa salaattia.

Meidän Tupsukki on kunnostautunut kevään-kesän-syksyn osalta myös karvan tupsutuksessa. Voi luoja, miten pitkään se voi lappalaiselle kestää. Kohta viidettä kuukautta on tupsutettu - ei auta vaikka kuin harjaa ja mökkiä imuroi. Karvapalleroita riittää vaanimassa joka nurkassa.

Nyt ollaan jo lokakuussa ja vieläkin irtoaa. Tosin paljosta ei ole enää kiinni, että kevään talviturkki on vaihdettu kesäturkin kautta taas uuteen talviturkkiin.

Onko tuo joku makkara?

Moona kippeenä

Moonan juoksut ja valeraskaudet ovat olleet todella epämääräisiä sen elämän aikana. Viime viikkoina Monni alkoi lupsuttamaan alapäätään melkoisesti. Sitten koiruus muuttui päivässä apaattiseksi, eikä eväs maistunut ruokapersolle koiralle. Jotain oli siis pielessä ja oma epäilys oli kohtutulehdus.

Varasimme ajan eläinlääkärille ja lääkäri oli oireiden kuvauksen mukaan sitä mieltä, että vaikuttaa juurikin kohtutulehdukselta. Kivuttomalla oltiin varauduttu jo ennakkoon leikkausoperaation ja sellainen Moonan osalta tehtiin maanantaina 14.9.

Kotiin palattiin heräämisvaiheiden jälkeen pujopuku päällä ja sen kanssa mentiin pari viikkoa haavan parantumisen osalta. Lisäksi vahva lääkekuuri antibioottien ja tulehduskipulääkityksen kera.

Koska koiruudella ei ruoka maistunut leikkauksen jälkeen, oli edessä ns. voisota lääkkeiden osalta. Tabut jouduttiin syöttämään koiruudelle pakolla voissa tai margariinissa kuorrutettuna eli melko rasvaista porukkaa oli meillä syöttöoperaation jälkeen :D Tämä on toiminut aiemmin ja toimi nytkin vaikka Moona pistikin vastaan kaikin voimin. Lopulta alkoi ruokakin maistua ja lihapullan koppaustemppu tepsi hyvin. Viimeiset pillerit syötiin omasta ruokakupista lihapullaan upotettuna.

Eilen päästiin pujopuvusta eroon ja nyt vietetään taas normielämää. Monni painaa joka paikkaan juoksujalkaa ja kissatkin saavat välillä kyytiä :D

 

Koirakuumetta

Olin mukana viime viikonloppuna pentutarkastuksesta Lapinlahdella. Siellä oli Aina Valppaan kennelissä kahdeksan paimensukuista naperoa, jotka tsekattiin pentu kerrallaan. En ole aiemmin ollut vastaavassa mukana eikä omien pentujen osalta ole sellaista tehty. Tosi mielenkiintoista - jokaisella pennulla oli omat kuvionsa tarkastuksen kohdalta ja selvästi eroja havaittavissa pentujen käyttäytymisessä.

Moonalle olen miettinyt kaveria jo pidemmän aikaa, mutta isäntä on pistänyt hanttiin. Nyt syntyi päätös ottaa pentu Nokko-neidiltä, jos vaan kaikki tärppää. Nokko oli aivan ihana tapaus ja ihastuminen näytti toteutuvan puolin ja toisin, kun Nokko seurasi meikäläistä koko ajan ja miun kameran linssi seurasi Nokkoa.

Lisäpointin päätökseen teki se, että kennelin omistajan huushollissa olivat kissat ja koiruudet täydessä sopusoinnussa.

Paimensukuisten lapinkoirien pentujonot ovat olleet melkoiset. Mutta nyt olen vihdoinkin jonossa :D

Koiruudet kätköilemässä

Aika ajoin pääsee Moona mukaan kätköilyretkille. Tarkkaan on kesän aikana katsottu, onko tulossa hellepäivä. Silloin koiruus jää kotiin ja ei tarvitse olla ihan naattina :D

Kätköilykaverina Moonan kanssa on usein porokoira Jehki, joka on hellesäästä samaa mieltä - EVVK.

Viikonloppuna päädyttiin parille retkelle koiruleiden kanssa vaikka lämmintä säätä oli luvattu. Mutta ei mitään ähkyhellettä ollut, kun viileä tuuli puhalteli. Lauantaina käytiin Enossa Harpatin maisemissa ja sunnuntaina itärajan suunnille. Tepastelu muutamalle kätkölle (ja lisäksi Jehkin susihajut) olivat ihan paikallaan. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ikävä kyllä, vielä riittää koirankarvojen tupsutusta..

Kissapolliisi II

Kissojen tarkkailu pihamaalla jatkuu. Heinikon takaa tuleva kissi pitää tarkistaa, mikälie punkkipankki tai muu ruohontallaaja.

Moona syöksyy kuin nato-ohjus kohti mirriä, kun näkee sellaisen tulevan pihapiiriin. Vauhti pysähtyy ja kisuli tarkistetaan. Nykyään tulee harvemmin kissan kynsikästä naamariin, kun on jo tuttu juttu.

Sisällä Moona haluaa estää kattien mahdolliset konfliktit. Väliin mennään, jos aletaan sähisemaan tai muuta nokkapokkaa vääntämään. Muuten kisulien kanssa voi köllötellä kylki kyljessä makuuhuoneen sängyssä :D

Ikävöintiä

Rakkaat edesmenneet koiruudet Hippu ja Muusa palaavat aika ajoin mieleen.

Hippelista ja Mussusta ei ollut isompia harmeja niiden pyöriessä elämässämme. Mitä nyt muutama karkureissu mutta pääsääntöisesti "helppoja" koiria. Siinä mielessä voin suositella paimensukuista lappalaista, jos ei halua yli-innokasta harrastuselämää koiruuden kanssa. Sekin on toki mahdollista koirasta riippuen :D

Ei menneet agilityt kuten toivoin. Eikä tokot - tylsää. Tokoagissa eläkeläismummo Hippu esitti parastaan, että kyllä veteraanikin osaa käyttää päätään.

Mutta metsätreeneissä mentiin hippulat vinkuen. Se oli ihan parasta. Pihanvahteina nämä maaseudulla asustaneet koiruudet olivat huippuja - ei tarvetta ovikellolle :D

Huh hellettä!

Hellepäivät eivät ole lappalaiskoiralle mieleen. Etenkin, jos koiruus on vielä täydessä talviturkissa. Turkin vaihto on alkanut ja pikkuhiljaa sitä tupsutellaan pois. Ehkäpä syksyllä ollaan kesäturkissa :D

Karvameri alkaa siis vallata kotitaloutta ja välillä koiruus näyttää ihan töyhtöhyypältä, kun sen päälaesta nousevat tupsukkeet lisäkorvien tavoin.

Meillä on alakerrassa ilmalämpöpumppu, jolla saadaan tiloja viilennettyä. Siitä huolimatta Moona haluaa kavuta jatkuvasti yläkerran kuumempaan luuparatiisiin. Kun ensimmäiseltä rappuselta kuuluu ylösmenijän narahdus, on koiruus ajakkana kannoilla ja kipitikipiti yläkertaan :D Se on nauttinut tästä etätyöläisten ajasta täysin karvoin ja haluaa olla seurakoirana.

Kesä koittaa

Kesän aloitus tuo tullessaan juoksua ja karvanlähtöä.

Moonan juoksut ovat olleet sen 8-vuotisen elämän aikana todella epämääräiset. Kun Hippu ja Muusa olivat vielä messissä, Moonalla todettiin juoksu silloin tällöin - ei mitenkään säännöllisesti. Joskus oli pitkäkin väli, kun vanhemmat nartut pitivät juoksuista huolen susilauman tapaan.

Nyt on taas se hetki ja koiruus vaikuttaa olevan ihan pihalla, että mistä kyse. Takapäätä nuollaan hartaasti ja pitkään. Sitten alkaa iihkutus, että olisko sulhoa tarjolla. Harmi vaan, että Moonalla on ikää liian paljon, kun kysyntää lappalaisten pennuille olisi.

Sitten vielä turkinvaihto. Tiedän jo etukäteen, että on tulossa piiitkä ja karvainen kesä. Muri-muri saa vaania Monnin karvatupsukkeita useampaan kertaan.

Lieron vierailu

Sattuipa viime viikolla niin, että olin laittamassa pyykkikonetta päälle ja ulkoa kuului Moonan vinksutusta. Kävin vilkaisemassa eteisen ikkunasta, mitä asiaa. Monni oli vetäytynyt häkin perimmäiseen nurkkaan ja haukkui kohti koppia ja toista nurkkaa. Se herätti epäilyn ja heti tarkistamaan, mistä kyse. Koiruus luikki seinänviertä pitkin kohti häkin ovea ja vapaus koitti.

Pikaisen tarkistuksen jälkeen häkistä kopin edestä löytyi pienehkö kyy. Melkein arvasin sen koiran käytöksestä. Pirautin eläinlääkäriin, että miten nopeasti tulee oireita, jos kyy on purrut. Puolen tunnin tarkkailu ja ei missään turvotusta. Että mulla on viisas koira!

Moona ei turhia hauku ja aina tarkistetaan, mikä on haukkumisen syy.

Kevättä rinnassa

Moonan reviirille ilmestyy kevään korvalla kaikenlaista ihmeteltävää. Puppelit ovat sellaisia. Kun Moona huomaa pelloilla usein ruokailevan pupukaksikon, pääsee hurja haukku mutta pupujen pöläytys loppuu kuin seinään lähikoivikkoon. Reviiri puhdistettu - ei tarvitse enemmälti ajella. Puput eivät ole moksiskaan moisesta häiriötekijästä vaan palaavat takaisin kerta toisensa jälkeen. Onneksi koiruudella ei ole metsästysvaistoa, joten emännänkään ei tarvitse metsästää.

Eri merkkisiä lintuja riittää peltojen täydeltä. On hyypiöitä, räkättäjiä, koukkunokkakuoveja, säksättäviä harakoita ym. Niitäkin Moona välillä kehoittaa siirtymään yläilmoihin - matto vaan rappusilta lentää, kun äkkilähtö yllättää.

Sattuipa eilen niin, että ulosmennessä koiralla nousi säkä pystyyn ja pari varovaista voksua. Kohta nurkan takaa hiippaili vieraileva katti. Sitä ei uskaltanut lähteä ajamaan vaan matkan päästä ilmoiteltiin, että voitko häipyä, miun reviiri. Kun kissa hiippaili kauemmaksi, rohkaistui Moona "hurjaan ajojahtiin". Eipä tainnut kissalla olla kiirusta :D

Taikuuttako?

Moona on osoittautunut elämänsä aikana melkoiseksi Houdiniksi. Jo pentuna se murtautui koirahäkistä ulos pienen häkinreiän kautta. Tähän tarvittiin mielenkiintoinen tapahtuma pihalla.

Alakerran ikkunasta tultiin kerran pihalle, kun kuului vieraiden ääniä. Tähän vaadittiin lipaston päälle hyppäämistä ja kissoille säädetyn ikkunan kapeasta raosta ulos änkeämistä. Melkoinen taikatemppu paksuhkolta koiruudelta :D

Suljettujen ovien salaisuudet Monni hoitaa halutessaan. Ulko-oven lukkoa se ei ole vielä toistaiseksi onnistunut "murtamaan" - vaatii vielä harjoittelua.

Moonan hypnotisointitaidot ovat omaa luokkaansa. Kun tarpeeksi kauan tuijottaa ruskeilla nappisilmillään isännän hyppysissä olevia ruokapaloja, ne oikein lentävät koiruuden kitaan. Sama tekniikka pätee namutäteihinkin. Tässä auttaa joskus myös kuonotökkis taikasauvan keinoin - simsalatöks, makupala tänne.



Hokkuspokkus, nyt katoaa lumi!

Mummomagneetti ja työkaveri

Moonan kanssa tulee liikuskeltua kaupungissa georetkien päätteeksi, kun odotellaan bussin lähtöä. Lähes poikkeuksetta tulee vastaan joku vanhempi rouva, joka toteaa, että onpa söpö tai ihana. Sama juttu linjurissa. Aika joku pysähtyy rapsuttamaan ja ihastelemaan Monnin erikoisempaa väritystä.

Etätyöläisestä on mukavaa, kun karvainen työkaveri kipaisee heti aamusta yläkertaan päivän hommia aloittelemaan. Moonalle se meinaa päivän ekan luun järsintää. Moona on ollut otettu, kun me ei lähdetä töihin. Jos sen vie häkkiin, se alkaa siellä paahtamaan, että hakekaa miut äkkiä pois, kun ite ootte sisällä. Kun se haetaan, koiruus on sitä mieltä, että eipä ole viikkoon nähty vaikka se tunti sitten vietiin häkkiin.

Kuulin tässä semmoisenkin jutun, että joku koira oli ollut niin innoissaan oman porukan kotiin jäämisestä, että oli niksauttanut häntänsä :D


Kesällä georetkellä Kolilla

Yksin kotona?

Moona on ollut innoissaan, kun omat immeiset eivät lähdekään joka päivä töihin. Emäntä suuntaa heti aamusta yläkertaan etätöihin ja Monni kipinkapin perästä luuparatiisiin. Isäntäkin kiertää tavallista pidemmän aamulenkin pelloilla ja sehän on koiruudelle mieleen, kun saa nuuskutella kaikki uudet myyränpesät tuoreeltaan.

Pari viikkoa sitten käytiin Höytiäisellä saarikätköjen perässä. Moona paineli porokoira Jehkin kanssa menemään peilikirkkaalla jäällä välillä neljän tossun liukutekniikalla. Yhdessä kohtaa tuli eron hetki muusta porukasta ja selkäni takaa kuului koko ajan vinksutusta, että miksi emäntä hylkäsit nuo muut. Silmä tarkkana Moona seurasi toisen porukan menoa. Lopulta tiet yhtyivät ja riemu oli suuri.

Eilen käytiin Monnin kanssa kätköretkellä Pyhäselän suunnilla. Jäälläkin piipahdettiin pienen käppäilyn verran ja tällä kertaa Moona oli ensin sitä mieltä, että mie en muuten tuu. Hetken rannalla vinksutettuaan se päätti lähteä matkaan. Liekö rannassa oleva parin metrin pituinen soseinen jäänpinta sitä mietityttänyt :D

Pikku-piraija vierailee

Tänään tuli Moonan reviirille vierailemaan pieni musta labbiksen pentu Hilla (10 vkoa). Alkuun tehtiin tuttavuutta varovasti mutta siitä se meno kiihtyi.



Hilla uskaltautui ensin Moonan kanssa kuonotusten muutamien metrien päästä ihmisistä. Tutustumista tehtiin siten, että pieni kierros Moonan kanssa ja sitten isännän/emäntien/oman viltin luokse turvaan ja vauhtia hakemaan. Koko ajan matka laajeni.



Moonan omalla reviirillä ei voi aina tietää, miten asioihin suhtaudutaan. Hyvin meni tämä tapaaminen ja kovasti Moona Hillaa leikkiin haastoi.

Sisätiloihin siirryttäessä meno jatkui ja Hilla vetäisi hurjia hepulikierroksia pitkin huoneita. Lelujen osalta saatiin todeta, että Hillan omistajan tyttäret vinguttivat leluja enemmän kuin koiruudet :D

Tylsää elämää

Ennen joulua isäntä teki havainnon pihapiirin tienoilta isoista tassun jäljistä. Seuraavana päivänä kuultiin, että Uurossa on tehty susihavainto.

Se tarkoitti Moonan osalta sitä, että koiruus on jätetty suosiolla sisätiloihin työpäivän ajaksi. Sitä on nyt kestänyt lähes kolme kuukautta ja se tarkoittaa sitä, että koiruus on into piukassa, kun tullaan kotiin. Päivän paras hetki - niin koiruuden kun immeisien osalta.

Sitä ei tiedetä, mitä päiväaikaan sisällä puuhaillaan - on kuitenkin kolme kattia menoa tahdittamassa. Voi olla, että ihan rauhallisesti makaillaan mutta muutamana päivänä ovat erinäiset kipot ja kupit olleet nurin, kun on kotiin saavuttu. Lieneekö "kissapolliisi" ollut taas asialla?


Kissapolliisin päivän toiseksi paras hetki lienee päivän luu...

Koiruudet geokätköillä

Geokätköily on tällä hetkellä harrastuksista ykkössijalla. Lähes joka päivä tulee katsottua, onko uusia kätköjä ilmestynyt lähimaisemiin - saatikka mysteerikätköjä ratkottavaksi. Kätköjen koira-attribuutti kiinnostaa ja etenkin se, että olisiko sopivia kierroksia tiedossa.

Kätköilyn myötä löytyy ns. traileja, jotka ovat pidempiä autolla kierrettäviä tai lyhyempiä/pidempiä jalkaisin mentäviä reittejä. Paikalliset jalkaisin tallattavat on valikoitu geokoiruuksien kanssa kierrettäviksi ja porokoira Jehki on ollut Moonan kanssa hyvä parivaljakko näillä retkillä. Koiruuksilla ei tule keskenään minkäänlaista marmatusta vaan kylki kyljessä mennään pitkin metsäpolkuja. Jehki saa keskittyä tekemään susihavaintoja matkan varrelta.

Kätköjen kohdalla Moona tulee kirsu tötteröllä katsomaan, mitä se emäntä sieltä kuusesta tai kiven alta tonkii. Lähes poikkeuksetta se on vieressä, kun omaa nimimerkkiä lokiin kirjaa eli löytö myös koiruudelle. Harmi vaan, kun lokivihkot ovat pääsääntöisesti niin pieniä, ettei koiran tassu mahdu siihen löytöä lokkaamaan.

Onpa joskus käynyt niin, että kun mennään tiettyä trailia pitkin eteenpäin, koiruudet ovat löytäneet kätkölle poikkeavat polut ja suuntimalaitteita ei juuri tarvita :D

Akrobatiaa neljällä tossulla

Talvi on ollut vähäluminen mutta jäätä riittää. Ongelmaksi on koitunut jatkuva jäätikkö, joka sulaa välillä vetiseksi ja jäätyy uudelleen. Pahinta on, kun päälle sataa pieni kerros lunta - pettävällä jäällä.

Omalla rinnepihalla on koetuksella niin immeisen kuin eläinkavereiden tasapaino. Viiru-kissa lähti eräänä aamuna terhakkaasti pihalle ja pyllähti parin metrin päässä rappusista kyljelleen. Eipä pitäneet kissan omat "nastat". Katti katsoi närkästyneenä minua, istui hetken paikoillaan ja tuli takaisin sisälle. Että oli emäntä tehnyt meikäkissalle tällaisen källin...

Eilen tuli telkkarista paikallisuutisissa eläinlääkärin kertomaa juuri näistä jäisistä keleistä eläinten osalta. Monni luistelee neljässä tossulla ja liukuu välillä takamuksellaan. Pikkuhiljaa on oppinut kiertämään hangen kautta liukasta pihaa, joten ei loukkaantumisia tiedossa lukuunottamatta yhtä nilkutus-aamupäivää.

Kainalokoira

Hippu oli melkoinen kainalokoiruus. Se änkesi itsensä vaikka postimerkinkokoiseen tilaan, että pääsi emännän tai isännän kylkeen kiinni rapsuteltavaksi. Muistoja on muutamastakin Katselmuksesta, kun omaa vuoroa ja muuta menoa ihmetellessä istuttiin kylki kyljessä Hippelin kanssa.

Muusasta ja Moonasta ei tähän ole juuri ollut vaan molemmat ovat halunneet olla rapsuteltavina pienen etäisyyden päästä. Muusa jopa tarjosi usein takapuoltaan rapsutettavaksi. Ettei vaan liian liki tulisi :D

Kun lauma väheni yhteen koiraan, alkoi Moona pitää immeisten läheisyydestä ja tämän syksyn aikana se oppi nopsaan kainalokoiraksi mummonsa tapaan. Tykkään! Työpäivien jälkeen meille onkin tullut tavaksi se, että istahdan sohvalle ja koiruus pyörähtää hetkessä kainaloon ihan kylkeen kiinni. Siinä sitten istutaan hetkinen viettämässä molempien laatuaikaa. Kainalostakin yltää antamaan lipsupusuja taaksepäin emännän nenänpäähän.