lauantai 20. tammikuuta 2018

Hippu 22.5.2001 - 22.9.2018, osa II

Hipun kanssa harrastettiin monenlaista. Perustottelevaisuudella aloitettiin ja harrastukset suuntautuivat emännän innostuksen myötä agilityyn. Hippu oli kolmen koiran koplasta innokkain aksaaja ja syttyi välillä juoksemaan ratoja tosissaan. Mutta tämä oli vain hetken huumaa. Jos rataa piti mennä enemmän kuin kaksi kertaa, iski Hipullekin evvk. Eräällä aksa-hallilla oli isot peilit puomin kohdalla. Hippu pysähtyi aina keskelle puomia ihailemaan komeita karvojaan ja emäntä odotteli närkästyneenä puomin päässä. Haloo, voisitko jo tulla...

Metsätreenit olivat Hipulle huippujuttu. Ei meinannut koiruus kestää nahoissaan, kun omaa vuoroaan odotteli. Sitten painettiin metsään into piukassa.Paimensukuiselle lapinkoiralle on erittäin tärkeää, että immeiset pysyy ojennuksessa. Kun lähdin kaverin kanssa metsäretkille, oli Hipulle tärkeintä pitää kaveri kiikarissa. Sitä paimennettiin, emäntä oli toissijainen.

Tokoagiakin ehdittiin aloittaa vanhoilla päivillä ja hienosti Hippu temppuja teki. Tämä harrastus oli eläkemummon mieleen.

Hipulle oman egon esittely oli tärkeä juttu. Paimensukuisten lapinkoirien Katselmukset olivat sellaisia, että miekoira olen nyt areenalla, katsokaa kaikki ja ehdottomasti juuri minua.

keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Hajukurssilla

Aloittelimme hajutoimintaa viime lauantaina Vihmerän hajukurssilla. Moonalle tämä on mieleistä ja tuttua hommaa Noseworkin kautta mutta nyt tehdään juttuja hieman eri tavalla.

Kotiharjoittelussa Moona on ollut yli-innokas, kun on tarjolla ruokapalkkaa ja mieleistä tekemistä. Innokkaasti tämä laiskempi lappalainen on hommia tehnyt ja emäntä on ollut tyytyväinen. Viikon kotiläksynä oli käydä näyttämässä haju ja se menikin entisestä tottumuksesta mennen tullen. Sitten opeteltiin hajun osoittamista. Ja kappas, kohta oli kohdetyöskentelyyn opetetulla koiralla sekin hallussa. Töks, sanoo emäntä ja Monnin kuono tökkää :)

Tänään vaelteli työpaikalla robotti-imuri. Mietin mielessäni, että minkälaisen hulabaloon tuo vekotin saisi kotiareenalla. Moona ainakin haukkuisi sen ihan pystyyn :D

Kissa ja robotti-imuri

perjantai 12. tammikuuta 2018

Luottamus

Moonan kanssa on käyty useita kursseja, joissa tekeminen perustuu koiran ja emännän yhteistoimintaan ja luottamukseen. Hyvin on mennyt. Kunnes reviirille hiippailee "lammas"...

"Lammas" tuli kuvioihin viime syksynä, kun kävimme paimennustouhuissa Kerimäellä. Moonalla ei ollut mitään lampaita vastaan mutta kotireviirille tuotu lampaantalja oli "paha", aluksi aivan karmea tapaus. Sen siedättämiseen meni kotvan aikaa. Pikkuhiljaa Monni kävi syömässä herkkupaloja taljan päältä mutta vieläkään se ei ole taljan kanssa sinut.

Tällä viikolla tulimme töistä kotiin ja koiruudet laskettiin hurputtelemaan pitkin pihamaita. Moona sai yhtäkkiä hepulit ja alkoi kiertelemään minua. Mitään kontaktia en koiraan saanut vaan se väisteli, että mene mörkö kauemmaksi. Sama jatkui sisällä. Vaikka ruokaperson koiran kuppi laitettiin tarjolle, oli sen vaikeaa tulla syömään, kun olin kupin luona. Päätin kuitenkin rauhoittaa tilannetta menemällä makuuhuoneeseen kirjaa lukemaan ja kohta oli koira kainalossa. Mietiskelyn jälkeen tajusin, että mullahan on uudet nahkahanskat. Ja tarkistuksen jälkeen totesin, että lampaannahkaa ovat.

Jep, tässäpä meillä varsinainen paimenkoira juuri lammaspaimeneksi. Tarkkana kuin porkkana, etenkin hajun suhteen ;)

maanantai 25. joulukuuta 2017

Joulunhurputusta

Aatonaattona vieraili Hugo-herra joulujuoksuilla. Kun ei peltolenkkiä ollut aurattu, taisi Moonalla ja Hugolla mennä enemmän painin puolelle. Moona jyräsi mutta Hugo oli kuin liukas lätkä ja pelasti itsensä hypyillä ulos tilanteesta. Muusa pyöri mukana mutta halusi enemmän sivusta seurailla naskalien touhuja.

Aattona Moona seurasi taas kerran valppaasti kaikkia tekemisiäni."Mie kyllä tiiän, että tännään on pakettipäivä, joko nyt olis se hetki!!" Jouluherkkujen tuoksut saivat myös kissat hulluuden partaalle. "Jihuu, ne ovat varanneet meille kalaa ja koirien joulupuurokin haisee nenuliin". Hepulikohtauksia oli tiedossa.

Illan hetkillä koiruudet saivat pakettinsa ja ah sitä autuutta, kun sai joululuun järsittäväksi!

On sopivan korkuiset nietokset, kun joulu on Uilossa meillä.
Ja koirilla jouluiset mietokset, on joulua rinnassa heillä.
Me taasen haukumme riemuiten, kun joulupuuroa on meillä!
Ja kaikille joulua toivomme, mi kulkee lenkkipolkujen teillä.

lauantai 23. joulukuuta 2017

Hippu 22.5.2001 - 22.9.2018, osa I

16,5 vuotta saimme yhdessä taivaltaa. Sitten tuli aika luopua rakkaasta ystävästä - yhdestä parhaimmista. Suuri suru leijui ympärillä mutta toisaalta oli helppo käsittää luopumisen tarve.

Hippu oli ensimmäinen oma koiruuteni. Muistan sen hetken, jolloin se haettiin uuteen kotiin - hurjaa kuolausta auton etupenkillä meikäläisen rinnuksia pitkin. Muistan sen hetken, kun Hippu oli pennunhuima ja lähdimme sienimetsään. Aikansa nappula seurasi miun haahuilua sienten perässä ja sitten se päätti asettua sammalvuoteelle päiväunille. Viisas päätös, koska siitä saattoi katsella emännän etsimispuuhia ja vetäistä samalla pienet tirsat.

Pennunnappulana Hippu pääsi mukaan veneretkelle, kun mentiin Höytiäisen Jouhteniseen etsimään Sirnihtaa. Hippu taivalsi mukanamme urhoollisesti mutta kun sen pää meinasi hukkua korkeaan mustikkavarvikkoon, piti se ottaa syliin ja kantaa reissun ajan ja takaisin veneelle. Höytiäisen venereissut olivat Hipulle muutenkin mieleen, kun pääsi uimaan - Hipun lempihommia.

Pomo. Se oli Hipun virka tässä eläinten valtaamassa kotitaloudessa ja josta se piti kiinni viimeiseen asti. Vaikka se jäi vanhuuttaan vähän heikommalle voimiensa puolesta, ego ei kärsinyt. Hirmuinen haukun voksaus kertoi kaikille, että mie olen kingi. Oman reviirinsä lisäksi Hippu oli sitä mieltä, että mie olen myös kylän kingi mutta onneksi ei yhtään matsia tarvinnut koskaan katsoa.

Hipun kanssa tuli käytyä lähes kaikissa paimensukuisten Katselmuksissa. Usein Hippu pääsi jatkoon ensimmäisestä kehästä, koska tämä tyttö osasi esiintyä kehässä viimeisen päälle. Pitkärunkoisena koiruutena sen notkoselkää usein arvosteltiin miinuksella ja parissa Katselmuksessa se oli hieman pönäkkä. Vuosina 2016 ja 2017 Hippu palkittiin Katselmuksen vanhimpana narttuna. Veteraanisarjassa Hippu pärjäsi hyvin ja tuli valituksi Joensuun Katselmuksen narttusarjan voittajaksi sekä koko Katselmuksen parhaaksi nartuksi eli Karjalan Heiliksi vuonna 2016. Tämä oli emännälle iso asia! Kyynelsilmin katselin Hipun hienoa menoa ja esiintymistä kentän laidalta ja olin siitä niin ylpeä kuin voi olla.

perjantai 15. joulukuuta 2017

Blogi on ollut tauolla

Syksyn aikana on tapahtunut kaikenlaista, joten olen joutunut jättämään blogin pitämisen tauolle. Jatkan kirjoittelua vuoden vaihteessa, joten silloin lisää kuulumia koiruuksien elämästä.

tiistai 15. elokuuta 2017

Lampaat vs. Moona

Toinen paimennusreissu Kerimäen Pohjolan tilalle tehtiin 13.8. Mielessä oli Moonan edellinen reissu ja sen innostuminen porokoira Jehkin kera. Jotenkin uskoin siihen, että tämä hyvämuistinen koiruus sen edelleen muistaa. Mutta kun päästiin itse "areenalle", Moonalle tuli evvk. Emäntää haluan paimentaa, lampaat tylsiä. Eka kierros ei tuottanut ns. tulosta vaikka Moonan häntä heiluikin edelliseen kertaan verratuna iloisemmin.

Toiselle kierrokselle päätettiin ottaa kaveriksi tuttu Hugo, joka kävi ensin vetäisemässä omat paimennukset. Moona seurasi korvat hörössä Hugon touhuja, kun haukku kuului. Kun Moona pääsi aitaukseen, pikaiset treffit Hugon kanssa ja sitten lampaiden perään. Taas oli eri meininki ja tulin siihen tulokseen, että minua ei tässä riesana ja paimennuksen kohteena tarvita. Pysyin kuitenkin aitauksessa ja kannustin Moonaa hommiin. Hyvin se tällä kertaa irtaantui, josta olen aina mielissäni tämän perskärpäsen kanssa.

Paimennushommien päätteeksi lähdimme käymään Kerimäen Hytermän saaressa, joka on luonnonsuojelualue/historillinen kohde. Meikäläisellä polttelivat saaressa sijaitsevat geokätköt ;) Kylläpä oli mahdottoman hieno kohde ja upea harjutaival saaren korkeimpia kohtia myötäillen. Moonalle tuli ongelma, kun jäin kuvailemaan kohteita ja välimatkaa isäntään kertyi parisen sataa metriä. Juokse siinä sitten eestaas tsekkaamassa, että molemmat on matkassa. Kun palasimme soutuveneellä takaisin venesatamaan, Monni etsi lähimmän varvikon ja sitten makuulle. Paimenkoira sen osaa - ei turhaan hötkyillä :D