torstai 25. heinäkuuta 2013

Tokoagin merkeissä II

Tänä iltana oli toinen kurssi-ilta tokoagin parissa. Nyt alkaa jo näyttää siltä, että on Moonan laji ehdottomasti ja kakkosvaihetta jo zoomaillaan. Uutta Moonalle tänään oli taaksemeno ja keilojen kaataminen. Etenkin tuo jälkimmäinen lähti sujumaan tosi nopeasti ja pystyin siihen liittämään jo komennon "Kaada".

Aiemmilla kursseilla harjoiteltu kosketuskeppitekniikka on ollut avuksi näissä eri kohteissa, koska Monni äkkää nopeasti itse tarkoituksen, kun se palkataan heti kosketuksesta. Esimerkkinä tasapainolauta, joka oli hieman hutera. Kun Monni sitä hieman nuuhkaisi, heti nakkipala suuhun ja sama taas uudestaan. Kohta oli jo ensimmäinen tassu keinuvalla laudalla ja nopea palkkaus. Hetken päästä oli temppuun vaadittavat kaksi tassua laudalla ja nyt superpalkkaa ja kehumista. Taaksemeno sujui myös hyvin pienellä palkkajohdatuksella ja Moona istui selän taakse palkan perästä.

Vaikka olen itse ns. kilpailuhenkinen ja mieluusti kisalajeja harrastaan, alkaa tämä tokoagin rauhallinen systeemi miellyttää, etenkin kun koiruus tykkää. Aivotreenia parhaimmillaan ja tänään olikin muutama koira aika väsy treenien jälkeen. Moonalla olisi - yllättävää kyllä - virtasta vielä riittänyt temppuiluun, vaikka tiistaina juostiin metsässä ja eilen oli agitreenit.

 
Moona kontaktissa Katselmus-kehässä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti