torstai 4. joulukuuta 2014

Hipun murinoita VII: Boring

Kyllä nyt nyppii, mrrr. Emäntä jättää meikäkoirat sisään töihin lähtiessään. Mitä hittoa, eikö me päästäkään häkkiin ihmettelemään maailman menoa?? Se vaan puhhuu jotain susihukista, joita kymmenien kilometrien päässä liikuskelee. Kyllähän mie semmoselle hukalle saattaisin leveimmän amerikan irvihymyni näyttää, mahtais hukka jo kalveta ja luikkia häntä koipien välissä johonkin suuntaan. Emäntä ei jaksa uskoa siihen vaan on kovin epäluuloinen noiden hukkien suhteen.

Nyt me Mussun ja Monnin kanssa sisällä päivät köllötellään. Tylsää, mrrr. Kissat hiipii pitkin nurkkia mutta en mie niitäkään viitti seurata, kun on jo pitkä kokemus niiden touhuista. Kissapolliisi Moona pitää huolen niiden touhuista, joten rauhassa saa makailla. Kylläpä riemu ratkeaa, kun kuuluu pihasta auton ääni ja edessä on pissi&paskilenkki :) 

Emännän mielipide: Tänä talvena on liikkunut paljon susia lähialueilla ja koiria on tapettu susien toimesta metsästysreissuilla. Tulimme siihen tulokseen, että nyt pidetään koirat jonkin aikaa päivälläkin sisätiloissa. Yllättävän paljon sudet saavat aikaan vahvempienkin häkkien ollessa kyseessä. Vaikka kyseessä on kolmen koiran lauma, on susilauma siihen nähden ylivoimainen.

 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti