Onni-Monnin oppivuodet

2,5-vuotias Moona mennä hurputtaa entiseen tahtiin - välillä pää höyryä täynnä, välillä tottelevaisena tokokoirana. Keskiviikon treeneissä mentiin rallytokon parissa, kuitenkin rauhallisissa merkeissä perusliikkeitä treenaten. Moonan vire peruskäännöksissä ja -liikkeissä pysyi hyvin yllä.

Paikallaanoloissa on menty syksyn aikana takapakkia. Agihallilla Monni lähtee heti huuhailemaan, kun sille selkäänsä kääntää. Se täytyy asettaa paikalleen useamman kerran ennenkuin se uskoo, että pysyttävä on. Se taas laskee koiran motivaatiota, jota on juuri tarkoitus nostattaa. Pattitilanne, jonka olen ratkaissut siten, että otetaan sitten lentävä lähtö - pääasia, että mennään.

Agilityssa Moona tahtoo kulkea omia polkujaan muutenkin. Se saa välillä päähänsä, että puomi onkin tuolla takana, kun pitäisi mennä seuraavalle esteelle. Emäntä on jo täydessä valmiudessa ja odottaa koiran seuraavan, ja sitten Moona mennä viipottaa puomilla aivan eri suuntaan. Toinen Monnin lempihommista on putken hakeminen, jos se sattuu vähänkään lähelle. Se on tavallaan positiivista, koska se irtoaa putkeen erittäin hyvin eli voin lähettää sen putkelle kaukaakin.

Tyypillinen tilanne: Ollaan valmiudessa ensimmäiselle hyppyesteelle. Jätän Moonan esteen taakse ja siirryn itse esteen etupuolelle. Moona on havainnut putken vasemmalla puolellaan ja sinne se jo tepastelee (Huom! Paino sanalla tepastelee, ei siis ryntää silmät kiiluen!). Eikä auta kuin kehua putken jälkeen, ettei motivaatio vaan laske vaikka itse mielessään laskee pieniä piruja. Tämä kasvattaa emäntää!

Ensi talvena olisi tarkoitus jatkaa agilityn parissa. Monnin motivaatio on selvästi noussut ja välillä meno on jopa vauhdikasta.

 

Moona ja Naksu syksyn leikeissä

Treenit jatkuvat...

Syksyn aikana on ollut koulutussessioiden osalta tiedossa agitreeniä POKS:in hallilla jatkokurssin merkeissä. Osallistuminen on jäänyt turhan vähiin johtuen osaksi polvivammastani. Harmittaa!
Hyviä ohjaajia on ollut jokaisella kerralla, kun olen päässyt mukaan. Treeneistä on jäänyt Uilon kentän treenien lisäksi sellainen maku, että Moonasta alkaa löytyä potkua. Jatkamme siis ensi talvena pienryhmässä.

Olen syksyn aikana pitänyt muutamia agitreenejä Uilon kentällä sekä lappalaiskoirille että pienemmille koirille (lähinnä shelttejä) - molemmille omat treenit. Tulevana lauantaina pidetään syksyn viimeiset treenit lappalaisille ja Monni mukaan. Minua kiinnostaa agilityn ohjaus, koska se on haastava laji ja siinä oppii jatkuvasti itsekin. Mielestäni tärkeintä ohjaamisessa on se, että oppisi huomioimaan koiran ja ohjaajan yksilönä, eikä kaikille tarjota samoja ratkaisuja. Itse olen lajia muutamia vuosia aktiivisesti harrastanut, en kuitenkaan kilpatasolla. Olen nähnyt erilaisia koulutustapoja, erilaista ohjausta, kisasuorituksia jne. Etenkin tuo koiran huomioiminen on tärkeää, mennään koiran ehdoilla. Kaikki koiruudet eivät ole silmät palaen radalla meneviä sinkoja ja silloin paikallaan ovat lyhytkestoiset ratasuoritukset. Joskus tarvitaan koiran motivoimista ja innostamista lajiin, koska sekin on mahdollista. Tämän olen nähnyt omien koirieni osalta, pikkuhiljaa laji alkaa vetää myös koiraa puoleensa - emäntähän on ollut jo vuosia täpinöissään :D

GEOkoiruuksia II

Geokätköilyharrastus on jatkunut syksyn myötä suurella innolla. Kätköilyttää jatkuvasti - työmatkankin varrella pitää välillä pistäytyä joku kätkö loggaamassa - mysteerikätköjä ratkotaan sopivissa väleissä - olen siis sairastunut pahimpaan mahdolliseen kätköilykuumeeseen!

Georeissuille pääsee mukaan myös joku koiruuksista. Moona taitaa kulkea messissä eniten, kun sen juoksukaverit Poju ja Tiku ovat myös mukana. Moonan nuoret hermot kestävät paremmin näiden höyryherrojen menoa. Lauantaina kätköiltiin Mönni/Selkien maisemissa. Moona ja belgi Tiku kiipeilivät Poppavaaran louhoksen kalliomaisemissa. Välillä hieman hirvitti, kun nämä "geokauriit" menivät ylös ja alas liukkailla kivillä, ja välillä turhan vauhdikkaasti.

Maakunnan luontokätköt ovat kuin suunniteltu koirien ulkoiluttamista varten. Kätköillessä vastaan tulee mitä hienompia luontokohteita lenkkipolkuineen ja laavuineen lampi-, järvi- tai jokimaisemissa. Kiipeämistäkin on usein tiedossa, kun kätkö odottaa jonkin vaaran laella. Kätkömerkinnöistä löytyy myös koiran ulkoiluttamismahdollisuuteen oma merkintä.

 

Tällä kätköllä ovat geokoirat sallittuja. Tosin emännät eivät nyt

bongaa, että kätkö roikkuu tuolla kuusen oksassa. Haloo!

Koiran sosiaalistaminen

Elämä koiruuksien kanssa on paljon helpompaa, jos koira saa sosiaalisia kontakteja mahdollisimman paljon jo heti pentuvaiheessa. Sosiaalistamisvaihe vaikuttaa pennun koko tulevaan elämään ja elämänlaatuun.

Sosiaalistumiskauden aikana pentu tottuu uusiin asioihin poikkeuksellisen nopeasti ja oppii samalla, mikä on normaali osa sen elinympäristöä. Jos pennunostajalla esimerkiksi on kissa tai sellaisen hankinta on suunnitteilla, pentu kannattaa ottaa sellaisesta paikasta, jossa se on päässyt näkemään kissoja edes silloin tällöin. Näin on todennäköisempää, että kissa saa jäädä rauhaan pennun aikuistuttua. (Lähde: http://www.koiranomistajanperuskurssi.fi/fi/koira-kotona/pennun-sosiaalistaminen)

Koiran sosiaalistaminen on myös sitä, että se tottuu toisiin koiriin ja ihmisiin. Parhainta treeniä olisi viikottainen tapaaminen toisten koirien kanssa.

Omat maalaiskoirani ovat kaivanneet sosiaalistamiseen kaupunkikehystä. Niiden kanssa onkin tehty kaupunkikävelyjä. Tosin Hipun osalta yksi kaupunkikävely meni siihen, että ensin se suhautti Kekäleen näyteikkunaan, sitten Carelicumin kukkapylvääseen ja seuraavaksi väännettiin kakkaa torin reunaan. Siitä piti pika pikaa toimittaa koira puistoalueelle, kun ei kakkapussit olleet mukana. Tämä lenkki oli hetken päähänpisto, jossa emäntä ei ajatellut asiaa loppuun asti.

Hipulla on taas menossa höpökausi eli se on valeraskaana. Sitä en vaan ymmärrä, missä vaiheessa sillä on ollut juoksu, kun sitä ei ole huomattu.

 

Hippu ja Hipun "pentu"

Jäniskevennys

Aikoinaan oli Antero Mertarannan juontama urheiluvisasarja, jossa nähtiin lopuksi jäniskevennys. Tänään se nähtiin livenä metsässä. Moona loikki pitkin kiviä ja kallioita Pojun ja Tikun kanssa. Välillä hirvitti, miten koiruudet selviävät, kun painoivat melkein pystysuoraa kalliorinnettä alas vauhdilla.

Moonan juostessa kavereiden kanssa pitkin metsää tuli mieleen, että jospa on metsästäjiä liikenteessä. Monnin pupujussi kun käy äkkiä jäniksestä värityksensä puolesta. Merja äkkäsi yhden oikean pupujussin metsässä ja luuli sitä ensin Moonaksi, mutta täysin valkea väritys paljasti sen sitten oikeaksi jänisjussiksi.

Kylläpä noin 1,5 tunnnin hörpötys metsässä pistää koiran tasaiseksi. Kuuluu vaan kuorsaus petin pohjalta eikä passaa mennä koskettelemaan. Ei saa käpälöidä - Monni lepää!

Viikon jäniskevennykseen kuului myös se, että Monsku painoi lauantaina kentälle satanen lasissa. Menossa olivat lappalaisten agitreenit, johon päätin ottaa Muusan mukaan. Monni pääsi livahtamaan isännältä talon ovesta ja eikun kentälle. Haloo, mie mukaan kanssa! Kyllä mie tiedän, missä työ muut olette. Tarkoitus oli Mussun kanssa tehdä agirataa lappalaisten omissa treeneissä ja sitten tämä "jänis" änkeää mukaan.

Muusa vauhdissa "jäniksen" takaa-ajossa.