lauantai 21. heinäkuuta 2012

Ehtoisa emäntä

Moona pääsi taas emännöimään vieraita, kun veljeni porukka kävi kyläilemässä kahden kiinan harjakoiran kanssa. Koiruudet olivat Moonalle uusia tuttavuuksia ja heti alusta alkaen koirilla pyyhki hyvin. Moona tosin aluksi arasteli näitä uusia, Moonaa puolta pienempiä koiruleita ja kierteli niitä hyvän matkan päästä. Kiinanharjakoirista on kaksi muunnosta, karvaton ja powderpuff (puuterihuisku). Vierailijoista Nanna on tuo puuterihuisku. Nanna on aran sutjakka ja ei tullut tekemään tuttavuutta vaan pyöri isäntäväkensä jaloissa tai sylitteli. Karvaton versio Kiira taas oli tutkimassa joka nurkkaa ja tutustui myös Monnin kanssa nopeasti.

Puuterihuisku Nanna poseeraa

Itse ihastuin Kiiraan sen ennakkoluulottoman luonteen takia. Lisäksi se oli tosi soma ilmestys huolimatta karvattomuudestaan. Karvaa kuitenkin oli päässä sekä jaloissa sopivasti ja nahkaturkkikin oli kaunis.

Moona osoitti emännöintitaitojaan kiitettävästi. Se oli jokaisen kaveri eikä ärrinmurreista ollut tietoakaan vaikka oli vieraat narttukoirat kyseessä. Jopa kylän kingi Hippu hyväksyi vieraat heti kättelyssä. Onko se sitten tuo koiran koko, joka ratkaisee matchoilun tarpeen?

Moona ja Kiira hierovat tuttavuutta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti