perjantai 4. toukokuuta 2012

Mahoton Muusa ja satasen Topi

Muusan juoksut on pahimmillaan. Kun sen aiemmat juoksut ovat olleet lähes huomaamattomia, nyt niitä ei voi olla huomaamatta! Mussu tuntuu olevan aivan sekaisin ja sulho pitäisi löytää vaikka väkisin. Johtuneeko viime kesän pennuista? Sulhon puutteessa Muusa hirnuu jatkuvasti Hipun selässä eikä Hipulla ole hetken rauhaa, jos niitä ei laiteta eri huoneisiin. On aika hassun näköistä, kun Muusa kapuaa Hipun selkään ja Moona sitten vielä Muusan selkään - juna kulkee taas...

Musta poikakissa Topi muuttui viime viikolla täysin passiiviseksi. Ei maistunut ruoka, ei leikit eikä liikunta. Topi vain makoili paikoillaan, vaihtoi korkeintaan makuupaikkaa. Sitten se vietiin tohtoriin ja suolistossa näkyi tukos. Topi kun ehti jo yksi päivä pistellä kevään ensimmäisen lintupaistin naamariin. Eläinlääkärin lääkityksen lisäksi Topille syötettiin parafiinia, eikä se pahemmin kakistellut vastaan. Katti toipui vuorokaudessa ennalleen ja taas on entinen meno päällä. Ei ole halpaa eläinlääkärissä käynti, tämäkin reissu maksoi päälle satasen ja siksi Topia kutsutaankin nyt satasen Topiksi.

Alla Moona "junailee" pikku Topin kanssa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti