perjantai 3. helmikuuta 2012

Pakkaset paukkaa - Moona haukkaa!

Tämä viikko on kokeillut meikäläisen tunnetusti hyviä hermoja. Pakkanen on ollut pariin otteeseen sellaisilla lukemilla, että koiruudet on jätetty sisälle. Hipun ja Muusan osalta ei olisi mitään hätää mutta pennun natiainen on oma tapauksensa. Onneksi pystyin tekemään maanantaina etäpäivän mutta tiistaina oli koetuksen paikka, kun koirulit jäivät sisälle. Paikkoja raivattiin ja erinäisiä tavaroita siirrettään turvaan. Mutta puolen päivän aikaan tarkistusreissulla oli jo tuhoa nähtävissä. Unohtunut meikkikynäpurkki oli levitelty pitkin lattioita ja kyniä oli natusteltu. Kukkia oli pahoinpidelty ja mullat pitkin lattioita ym. Puolen päivän jälkeen koiruudet menivät häkkiin ja eivät olleet lainkaan kylmäisen näköisiä, kun kopeista ulos tulivat kotiin tullessa. Lapinkoiria, mitä se emäntä oikein ajattelee!

Mutta vieläkin tuli "kilin ajatukset", kun torstaina pakkanen pyöri kolmissa kymmenissä eikä lauhtumissa ollut luvassa kuin iltapäivästä ja taas koirat sisälle. Nyt olikin multameri vastassa kotiin tullessa kahden huoneen lattialla ja kukkaset olivat saaneet kyytiä. Tuohista oli myös tehty silppua ja siivo oli melkoinen. Rakas natunen painoi tyytyväisenä pihalle isojen koiruleiden kanssa. Ainoa lohtu oli se, että jospa kissoilla ja toisilla koiruuksilla olisi ollut viihdettä ja tosi-tv:tä oikein urakalla Moonan tehdessä tihuja.

Nyt on mieli tasoittunut ja pitää todeta pennun taloudellinen ajattelukyky. Se oli tuhonnut vain halpoja asioita eikä esimerkiksi huonekaluja (ainakaan toistaiseksi). Muuta en tällä hetkellä muuta toivo, että ensi viikolla pakkanen lauhtuu :D

Alla olevassa kuvassa tihulainen on päätynyt pesulle syksyisen mutapainin jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti