maanantai 20. toukokuuta 2013

Hakukohteena korvasienet

Tänään mentiin Merjan, Pojun ja Moonan kanssa korvasieniä etsimään. Koiruudet pölistelivät pitkin kankaita, kun emännät nuuhkivat mäkisillä metsäaukoilla sieniä. Toisaalta on kyllä mietityttävää pitää koiruutta irti metsässä rauhoitusaikaan mutta taitavat nämä koiruudet keskittyä emäntiensä seuraamiseen ja luoksetulo sujuu hyvin kutsuttaessa. Kuuman sutjakka päivä on koirille tukala ja Poju hakeutuikin välillä varjoon pötköttelemään. Moona on taas heittänyt sen verran talviturkkiaan, että alkaa olla ohuensutjakassa turkissa. Välillä koirakumppanit vilvoittelivat matkan varrelle sattuneissa puroissa ja vesiojissa.

Sain koiratuttavaltani videoesittelyn tokosta ja sehän taas innosti, kun siinä suoritettiin onnistuneita liikkeitä. Video oli siinä mielessä hyvä, että se toimii myös ohjausvideona. Moona tykkää tokosta ja se olisi selkeästi sen laji, jos vaan minä syttyisin. Tähtäimessä kuitenkin on, että ensi kevään Katselmuksessa kisataan Monnin kanssa tokossa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti