lauantai 2. helmikuuta 2013

Moona kehissä

Moonan juoksut on ohi ja se pääsi tällä viikolla koirakouluun. Ihana Moonan lupsukkaluonne palasi takaisin. Koirakoulussa oltiin niin tottelevaista, että emännällä meinasi mennä senssit sekaisin.
"Mitä minä tekisin seuraavaksi". Tiukka katsekontakti. "Teen kaiken mitä sinä haluat". Katsekontakti ja toimintaa.

Monni kunnostautui perjantaina myös agilitykentällä. Taukoa pidettiin aloittevan koiran kanssa juoksun takia 1,5 kuukautta. Heti alkuun Moona veti Muusat eli muiden koirien möykkäminen stressasi Moonaa. Keppien osalta kehityttiin, eli tehtiin kepit ohjaushihnojen kautta, ei verkkoja. Kun vaan muisti palkata välillä, homma sujui.

Rengas meni ekalla maksikorkeudella hyvin mutta sitten iski väsy. "Ei kiinnosta, mee emäntä ite, mie meen putken sisälle loikoilemaan. Tulen ulos sieltä, missä ei emännän pää pällistele. " Joo, nyt tajusin, että tauolle on mentävä. Sitten pötköteltiin puoli tuntia kentän laidalla Monnin kanssa. 1,5-vuotiaan Monnin osalta kaikki pitää tehdä este esteeltä ja sitten palkkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti