sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Pyörähdyksiä Ilomantsin kehässä

Moona osallistui tänään Ilomantsin ryhmänäyttelyyn nuorten luokassa. Etukäteen jännitti se, että miten Monnin juoksu vaikuttaa kokonaisuuteen mutta hyvin kuitenkin meni. Pojat eivät menneet sekaisin, kun Moona odotteli vuoroaan autossa ja tuli ulos vähän ennen omaa kehää. Kehien jälkeen sitten autoon takaisin.

Kehässä neitokainen esiintyi hienosti "kylmiltään". Tuomari Hannu Talvi on aiemminkin osannut arvostaa myös paimensukuisia lappalaisia ja siksi halusin Moonan käyttää vielä hänen arvioitavanaan. Ja kannatti! Saimme EH:n ja se oli minulle se, mitä tavoittelin. Sanallisesti tuomari sanoi, että koira vielä kehittyy ja turkki voisi olla karkeampi. Monnin uusi talviturkki on tosi pehmeä. Tuomarin kommentit Moonasta:
"Ruskehtava riistan väri vaalennuksin, keskikokoa hieman kookkaampi, voimakas narttu, hyvä vahva pää, kirsussa vaalea juova, runko- ja raajarakenteissa ei selviä virheitä, pehmeä karvan laatu, rauhallinen luonne, normaali liike."

Heh, heh! Mielenkiintoinen värimääritys. Kirsun pääväritys on vaaleanpunainen ja sierainten ympärillä on mustat täpät. Juovallinen kirsu on mielestäni toisen näköinen ja olen niitäkin nähnyt.

Tämän näyttelyn piti olla viimeinen virallinen näyttely meidän osalta, mutta saatanpa Moonan käyttää ensi talvena aikuisten sarjassa Enon näyttelyssä, jos Hannu Talvi on tuomarina.

Moona Oulun Katselmuksen kehässä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti