lauantai 8. elokuuta 2015

Nose Work III

Nose Work-kurssin loppuhuipentuma oli viime viikonloppuna. Sekä lauantaina että sunnuntaina oltiin Moonan kanssa mukana Erkku Kottosen koulutuksessa. Lauantaina aloiteltiin sisäetsintää hajukohteen sijaitessa sisätilassa esimerkiksi jossakin huonekalussa.

  

Sunnuntaina oli vuorossa ulkoetsintää ja ajoneuvoetsintää. Kokeiltiin aamusella kotona Monnin kanssa ulkona parilla laatikolla. Samoin autoon laitoin pari hajua, ja aika äkkiä koiruus hoksasi, että tästäkin voisi tuon tutun tuoksun löytää. Itse treeneissä oli mielenkiintoista seurata eri rotuisten koirien tekniikkaa. Ja etenkin oman koiran rauhallisen harkitsevainen, turhia liikkeitä välttelevä tekniikka erottui muista.

Viikolla tehtiin pari treeniä hajujen merkeissä. Yhtenä kohteena oli kylän hallirakennus, jossa on useita työkoneita. Agitreenien välissä Moona sai tehdä hajutyöskentelyä ja hiton hyvin se löysi kohteet. Tänään kotona tehtiin ulkotreeniä ja taas oli koiruus hoksan päällä, mitä etsitään. Tästä on hyvä jatkaa. Kuvat: L&S Featherfox Oy



 Ulkoetsintää

Ajoneuvoetsintää





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti