perjantai 24. huhtikuuta 2015

Nose Work

Ilmoitin Moonan Oppikoiran Nose Work-kurssille ja pääsimme varasijalle. Nyt saimme tiedon, että paikka kurssille löytyy. Hetken mietin, miten ehditään. Kun luin lisää koulutuskuvausta, innostuin ja mukana ollaan. Tämä voisi olla Moonan juttu.

Nose Work on vuonna 2008 USA:ssa kehitetty harrastuslaji koirille. Alunperin se kehitettiin rescuekoirien aktivointiin, mutta pian huomattiin, miten paljon aktiivinen haisteleminen ja nenän käyttäminen paransivat koirien hyvinvointia ja laji levisi kaikkien koiranomistajien saataville. Suomessa laji on uusi ja Eläinkoulutuskeskus opettaa sitä ensimmäisten joukossa.

Nose Work sopii kaikille koirille ja ohjaajille. Koira voi olla pieni tai suuri, rohkea tai arka, kolmijalkainen, kuuro tai sokea. Laji ei vaadi koiralta tai ohjaajalta erikoistaitoja, perushallinta on riittävä. Lajia ei myöskään harrasteta ryhmäkurssina, jolloin laji sopii myös ihmis- tai koira-aroille yksilöille. Lajia on helppo harrastaa omassa kodissa ja aktivointimenetelmänä se on verraton.

Haasteita kaipaava koirakko voi treenata tavoitteena koe tai kilpailu. Kilpailuluokkia on neljä: luokka 1, luokka 2, luokka 3 ja Eliittiluokka. Jokaisessa luokassa suoritetaan etsinnät neljässä erilaisessa osiossa, joita ovat: laatikkoetsintä, sisäetsintä, ulkoetsintä ja ajoneuvoetsintä. Luokkien vaativuus kasvaa etsittävien hajujen määrän kasvaessa ja piilojen sekä ympäristöjen vaativuudessa. Jokaisessa osiossa on maksimiaika, jonka sisällä hajun tulisi löytyä. (Lähde: Eläinkoulutuskeskus.fi)

Suurella mielenkiinnolla odotellaan, mitä tämä koulutus tuo tullessaan. Koiruuden ehdoilla mennään!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti