tiistai 17. marraskuuta 2015

Targettia taas

Moonan kanssa aloitettiin Targetin eli kohdetyöskentelyn kakkoskurssi. On se vaan niin mukavaa ja nautinnollista treenata sisäoloissa Jakokosken salilla myöhäissyksyn viileinä ja joskus sateisina/räntäisinä päivinä. Vihmerän tiloissa on jokaiselle koiralle iso rauhallinen tila käytössä treenaamista varten.

Kurssi lähti hyvin käyntiin ja tunti pyörähtää nopeasti Monnin kanssa touhutessa. Tietyt asiat ovat Moonalle tuttuja tokoagista ja niistä on jo suorituksia Target-passiin kerätty. Ensin muutaman kerran treeni, että asia on edelleen koiruuden muistissa ja sitten itse suoritus. Moonan vahvuuksia ovat paikallaan pysymiset, tarkka kohdetyöskentelu ja helkkarin hyvä muisti. Se vaan kaivaa asioita jostain aivojensa sopukoista, että ai niin, tää oli tää juttu. Samoin kuin se muistaa jonkun hiirenraadon tai muun kakkakikkareen kotipellolta monta viikkoa eteenpäin :)

Target-työskentely ei ole koiruudelle mitään helppoa, saati emännälle. Koiruuden pitää oivaltaa monia asioita ja emännän keksiä oikea tapa ohjata. Milloin on kyseessä kuono, milloin tassu, milloin taas kesto tai matka. Haastavaa mutta niin mukavaa! Moonalle hankalaa kohteen noukkimistakin on tiedossa eli suussa pitäisi jotakin pitää. Meille toinen hankaluus on matkat - miten saada tämä perskärpänen irtaantumaan emännästään? Kovin se kyseenalaistaa touhua, että minne jäit makupaloinesi, mie en mee mihinkään :D

Mieluinen kuonokohde