perjantai 26. kesäkuuta 2015

Juhannusaattona

Juhannusaattona päätettiin lähteä sattumien summana koirakätköilemään Merjan ja Tiku-belgin kanssa oman alueen lähikätköille, Moona messissä. Kyseessä oli ns. trailin alkupää, joka kuljetteli emäntiä ja geokoiruuksia Uurosta Pyytivaaralle noin kuuden kilsan verran. Oikeasti tuo traili tulee kulkemaan jatkossa Urkkalammelle asti, eli reitin kokonaispituus noin 15 kilsaa.

Itikoita piisasi matkan varrella, outs. Koirien punkkitabletilla sanotaan olevan vaikutusta myös itikoihin, ja taisi se toimia Moonan osalta. Karhu- ja susihavaintoja on tämänkin reitin varrelta tehty, mutta tällä kertaa saldo 0, kiitos.

Traili, liittyy tässä tarkoituksessa geokätköilyyn  = geokätköjä tasaisin välein pitkin jotakin luontopolkua tai -kierrosta

Kevään 2015 Katselmus-tunnelmia Tuomarinkartanosta

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Nose Work II

Viikonloppuna päästiin tositoimiin Nose Workin suhteen. Lauantaina ja sunnuntaina oli kolmen tunnin sessio edessä ja hajujen etsiminen aloitettiin pikkuhiljaa makupalojen etsinnän kautta. Ensimmäinen hajukin (eukalyptus) tuli mukaan kuvioihin, kun se kytkettiin makupalan lähistöön. Kotona treenasin laiskanläksynä hajua siten, että teippasin kuppiin topsypuikon, jossa tämä kyseinen haju oli ja itse kupissa oli makupala. Piilottelin kuppia milloin minnekin ja Moona uutterasti sitä metsästi.

Tämän aamun kotitreenissä Monnilla oli omaperäinen tekniikka. Se etsi huoneen korkeimman paikan, jonne se pääsee. Sitten pää alkoi kääntyillä suuntaan ja toiseen kuin tutka ja nenä veti vainua kohteesta. En voi vielä todeta, että se meni siitä suoraan hajulle vaan töitä piti tehdä vielä lattiatasossakin. Tämä toistui useamman kerran ja eri huoneissa.

Tänään kurssilla jatkettiin makupaloilla ja viimeisellä kerralla ei ollut enää makupalaa kupin kupeessa vaan kokeiltiin sitä, alkavatko koirat jo ilmaista hajua jotenkin. Moonan osalta ajattelin, ettei se piittaa tuon taivaallista jostain eukalyptuksesta, kun ei nakkia ole tarjolla mutta kappas vaan, selkeä ilmaisuhan sieltä tuli. Luulen, että eilisen illan ja tämän aamun kotitreenillä voisi olla vaikutusta tähän mutta ei voi vielä varmaksi tietää. Alkuvaiheessahan tässä ollaan. Kurssi jatkuu iltatreeneinä keskiviikkoisin muutaman viikon ajan ja sitten heinäkuun lopussa olisi mahdollista osallistua hajutestiin. Se on edellytys, että voi osallistua itse kokeeseen.

Emännän mielestä homma näytti aivan koirien omalta geokätköilyltä ja siksi sytyinkin siitä aika täysillä!! Ihan samaa etsintää me geokätköilijät harrastetaan tuolla metsissä purkkien perässä ja tässä lajissa toteutuu myös tuo jännitysmomentti, että löytyykö se haju vai ei. Ja etenkin se, että oivaltaako emäntä koiran löytäneen hajun ja luottaako koiraansa tuon löytämisen suhteen. Tästä tuleekin taas mielenkiintoinen tutkimusretki oman koiran sielunelämään! Geokätköilyssä ihminen tarvitsee koordinaatteja löytääkseen kätkön eli puhutaan myös naateista. Tuossa lähistöllä lepäilee päivän touhuista yksi naatti koiruus :D

Moonan "tutka" tositoimissa kotiareenalla

"Tutka" on laskeutunut - etsimisen haasteita kurssipaikalla