Kahden kerroksen väkeä

Asustelen aika paljon yläkerrassa opintojeni parissa. Seuraa piisaa aina. Koiruudet ovat erittäin innokkaita tulemaan yläkertaan, kun siellä on niiden luuvarasto. Oven taakse tullaan jopa pauhaamaan, jos mukaan ei oteta. Moonakin yrittää avata ovea käpälillään mutta kun se aukeaa vain ulospäin, se ei ole siinä toistaiseksi onnistunut. Alaspäin pääsee aina ja helposti.

Olen bongannut taloudestamme "töyhtöhyypän". Moona aloitti karvanvaihdon ja nyt vaihdetaan talviturkki kesäturkkiin, kiitos taas pitkälle syksylle. Karvameri sisätiloissa on mielestäni Atlanttia vastaava - ainakin kaikki työvaatteet ovat kuin turkin pukisi päälleen vaikka kuin säilyttäisi erillään koiruuksista.

Tänään saatiin taas nähdä Moonan nokkeluutta. Koirille annettiin muovisen kannellisen ruokapurkin pohja nuoltavaksi ja kolme koiraa sinne kirsuaan änkesi. Monni sitten nokkelana otti purkin kannesta kiinni ja vei sen omalle tontilleen. Eipä muilla ollut asiaa - jäivät vain ällistelemään, minne purkki hävisi. Neiti Nokkela tahtoo aina voittaa lajikumppaninsa näissä asioissa. Onhan se monta koulua käynyt!

 

Tämä "töyhtöhyyppä" tahtoo yläkerran luuparatiisiin

Moonan kekkuli

Tänään päätin lähteä jalkapuolena agitreeneihin Monnin kanssa. Paikan päällä oli tiedossa jalkojen päälle käypä rata eli kiertoja ja välistävetoja. Olisi ollut aivan ihanaa osallistua näihin siksak-treeneihin, koska tykkään liikkeiden vaihteluista. Nyt ei ihan pystynyt mutta ei ollut Monnikaan ihan fiiliksissä. Alussa tehtiin keppejä ja rengasta ja siihen sitten vauhti hyytyikin. Outs taas kerran!

Radalla Moona meni laiskansutjakasti ja äkkäsi jossain vaiheessa peilin hallin seinältä. Sen eteen sitten poseeraamaan joka välissä. Joopa joo, Hippu teki aikoinaan samaa mutta se sentään oli menossa jo puomilla, jonka puolivälissä piti pysähtyä ihailemaan itseään puomin hulppealla huipulla peilin kautta.

Kotiareenalla päästeltiin sitten satanen lasissa Hipun ja Muusan kanssa. Monni esitteli taas nopeuttaan ja ketteryyttään. En voi taas ymmärtää koiruuden aivoituksia - miksi kotona muttei radalla?

 

Poju ja Moona kesätunnelmissa

Vaivaiseukko

Olen ollut parin viikon ajan liikkumisen suhteen vähän paitsiossa. Molemmissa polvissa todettiin limapussin tulehdus parin viikon takaisen lentopalloturnauksen jäljiltä. Ei itse turnaus sitä aiheuttanut vaan viikon aikana tuli juostua useampana iltana pallon perässä ja turnaus oli piste i:n päälle. Tyypillinen rasitusvamma.

Koiruudet ovat hieman kärsineet tästä jalkapuolen elämästä. Ei päästä lenkille ja agitreenitkin ovat jääneet väliin. Onneksi on löytynyt koiratuttavia, jotka ovat osallistuneet omien koiriensa kanssa meikäläisen koirien juoksuttamiseen pitkin peltoja. Tällä syyslomaviikolla on menty linkaten sienimetsässä ja geokätköilemässä koiruudet mukana. Ja keskiviikkona oman kentän agitreeneissä Moona juoksi, en minä. Tulipahan harjoiteltua koiran osalta itseohjautuvuutta ja hyvin Monni hakee ainakin putken ja puomin. Olen joskus nähnyt agikilpailukentillä suorituksen, jossa isäntä seisoskeli keskellä rataa ja liikkui vähän suuntaan ja toiseen. Koira haki itse esteet radalla selkeillä ja oikea-aikaisilla komennoilla.

 

Kesän muistoja: Venekoira Muusa

Hipun murinoita VIII: Onnenkerjäläinen

Meikätytön onni on pienestä kiinni. Siihen riittää hyvä makupala tai kunnon rapsutukset. Mie olen alkanut kerjätä onnenpipanoita makupalojen muodossa. Etenkin kun on vieraita näköpiirissä - ne on helppoja nakkeja. Vähän kun käy kuonolla tökkimässä tai edessä haukahtelemassa häntä heiluen, irtoaa meikätytölle namia. Tekniikkaharjoittelua on tullut tehtyä 12,5 vuoden ajan.

Onni ja autuus tulee meikäkoiran kohdalle aina, kun pääsen emännän kainaloon rapsutettavaksi. Vieraat hyödynnetään myös rapsuttelun osalta. Paras keikkani oli, kun emännän serkkupoika oli vaimonsa kanssa kyläilemässä. Toinen rapsutteli puoli tuntia ja sitten toisen luo, jolta lohkesi seuraava puolituntinen. Tätä jatkettiin kolmen tunnin ajan vaikka emäntä yritti minnuu välillä häätää. Aina vaan se rapsutuskäsi jostain löytyi seurustelun lomassa.

Meikäkoira meinaa revetä onnesta, kun pääsen mukaan keskiviikkoisin koulutuskentälle tai lauantaina metsätreeneihin. Mie oon aivan partiolainen - aina valmis joka lähtöön enkä meinaa aluksi kestää turkissani. Meikäläisen esiintymisvietti on sen verran kova, että heti pitää päästä areenalle. Mitä enemmän yleisöä, sen parempi. Agilityaikoina meikä teki aina puomilla paraatin eli pyssäytin homman keskelle puomia, että kaikki varmasti huomasivat meikän.

Paljonvartija

Talomme yläkertaan on varattu koiruuksia varten luuvalikoima. Se sijaitsee tietyn hyllyn päällä ja sen alta löytyy säännöllisesti vahtikoiria. Vahtipaikasta jopa kevyesti nahistaan ärrein ja murrein.

Sama tahtoo joskus toistua myös immeisen suhteen. Kun oikein kainalokoiraksi haluaa, ei samaan kainaloon olisi muilla asiaa. Sitten tuleekin kyseeseen jo isommat amerikanirvihymyt, että häivy siitä hittoon. Hippukin sovittaa itsensä postimerkin kokoiseen tilaan ja Moona yrittää ängetä samaan tilaan kirjekuoren kokoisena. Emännän kylkeen on pakko päästä.

Tänään jätettiin koiruudet sisään parin kymmenen minuutin ajaksi, kun kävimme hakemassa koiranruokasäkit. Jo oli Monni ehtinyt pullapitkolle. Onneksi kyseessä oli alunperin puolikas pitko, josta Moona oli vetänyt puolet. Ketuttaa siinä mielessä, että Hippu ja Muusa kestävät ilman tihuja päivän, mutta tämä Monnin kekkuli ei vajaata puolta tuntia. Mitähän on taas talvella tiedossa, kun kovat pakkaset iskevät?

 

Pullaa - haisee hiton hyvälle! Tihuja tulossa...

Erikoista käytöstä

Tänään kutsui sienimetsä iltapäivästä työpaikan lentopalloturnauksen jälkeen. Mukaan sienimetsään lähti Moona ja kaveriksi oli tiedossa Poju. Jalkani kipeytyi tuon lentopalloturnauksen aikana nilkkukuntoon, kun se jo viikolla oireili. Liikuin metsässä tosi pienellä säteellä ja Moona pysytteli koko ajan lähelläni vaikka vaihtoehtona oli juosta Pojun kanssa pitkin tantereita. Se tuntui hieman ihmeelliseltä, kun yleensä painavat Pojun kanssa metsässä ihan hurjana.

Mietiskelin tuota käytöstä ja kaksi vaihtoehtoa tuli mieleeni. Koira saattoi vaistota kipeän jalkani ja halusi minua sitten sen takia paimentaa. Yleensä painan metsässä reipasta vauhtia ja nyt se oli pois suljettu. Toinen vaihtoehto on se, että Monnille on tulossa juoksut. Hippu ja Muusa ovat ennen juoksua läheisyydenkipeitä ja hakeutuvat mieluusti kylkituntumaan. Moonalla oli vähän samanlaiset elkeet, kun se vähän väliä hyppi reisilleni, että huomioi minut.

Aktivointia

Olin Moonan kanssa keskiviikon treeneissä ja teemana oli tokoa. Meillä ei lähtenyt putkeen koko homma, kun kesän aikana on ollut kuvioissa monta muuta asiaa kuten tokoagia ja agilitya. Täsmälliset paikallaanolot olivat jääneet unholaan ja niitä kokeiltiin muistutella mieleen.

Moonan ongelma on edelleen reipas luoksetulo. Sen tulla löntystelee käskystä luokse. Tosin tämä ongelma on usein juuri kentällä, kotipelloilla voi olla toinen juttu. Sama ongelma on yhä agilityssa -vauhtia puuttuu. En voi ymmärtää sitä, että koiraleikeissä koiruus on salamannopea ja sille tärkeintä on juosta edellä ja jallittaa muita koiruuksia veitsenterävillä väistöliikkeillä. Sitten kentällä ei toimi mikään. Taas kerran huoh!

Keskiviikon oivallus oli se, että kokeiltiin palloa, jonka sisään laitetaan makupaloja. Näytin Monnille, että lihapulla palloon ja pallonheitto eteenpäin. Innokkaasti Moona painoi perään. Tätä toistettiin ja välillä taukoa. Tätä kokeillaan seuraavan kerran myös agissa.

Hippu ja Muusa tulivat isännän kanssa norkoilemaan kentän laidalle treenien loppuvaiheessa. Hippu etenkin hihkui intoa, joten otin sen kentälle "idioottirinkiin". Kyse on keiloilla merkitystä neliöstä. Emäntä kiertää koiran kanssa neliötä siten, että jättää ensin koiran yhdelle sivulle seisomaan ja kiertää itse neliön. Koira otetaan mukaan ja jätetään matkalla seuraavalle sivulle, jossa se jää istumaan ja emännän matka jatkuu em. tavalla. Seuraavalla kerralla koira jää maahan, ja emännän kierros ja päätteeksi viimeisellä sivulla koira istuu viereen. Kiva harjoitus!

Mie en pärjännyt "idioottiringissä" mutta miusta
on kuitenkin tullut emännän oma "Idol" > sillä pötkii pitkälle